Mielipide

Ladalla moottoritiellä?

MESTIS / Kolumni
Urheilullinen menestys ei aina ole taloudellisen turvan tae. LeKi tuli maanantaina julkisuuteen seuran talousongelmista ja tulovirtojen kapeudesta suhteessa hienoon menestykseen kaukalossa. Vanhojen velkojensa vuoksi säästöliekillä körötellyt joukkue ei ole konkurssin partaalla, mutta koko lempääläisen urheilun lippulaivan arvostuksen on noustava sekä paikallisten yrittäjien että katsojien silmissä, jottei LeKin viides kausi Suomen toiseksi korkeimmassa jääkiekkosarjassa jää sen viimeiseksi.

LeKi ei ole kauden ensimmäinen Mestis-seura, joka tulee julkisuuteen taloudellisista ongelmistaan. Oululainen Kiekko-Laser ilmoitti jo kauden alla tarvitsevansa kaksisataatuhatta euroa kahdessa viikossa, mikäli seura aikoo edes pelata kauden läpi.

Tilanteita ei voi kuitenkaan rinnastaa toisiinsa. LeKi ei ole välittömässä konkurssivaarassa, minkä huomaa jo summien suuruudesta. Kisan velat ovat jokusen kymmenentuhannen euron luokkaa ja vanhaa perua. Lisäksi LeKi on viimeisenä kahtena kautenaan tilittänyt positiivisen tuloksen. Lempäälän yritysrekisteristä löytyy peräti 850 yritystä. Pienenä ajatusleikkinä voidaan pohtia, että jos edes puolet Lempäälän yrityksistä uhraisi satasen Kisalle, kasassa olisi jo neljäkymmentä tuhatta euroa. Toisaalta, jos edes joka toinen lempääläinen kävisi kerran kaudessa katsomassa LeKin peliä, tämä riittäisi jo vallan mainiosti seuran edistämiseen ja pyörittämiseen kannattavasti.

''

Toisaalta, jos edes joka toinen lempääläinen kävisi kerran kaudessa katsomassa LeKin peliä, tämä riittäisi jo vallan mainiosti seuran edistämiseen ja pyörittämiseen kannattavasti.

Kisan kokoonpano on ollut toinen toistaan halvempi jo viimeiset kolme kautta, aallonpohjan tultua vastaan tällä kaudella. Koko organisaatiossa on säästetty kaikissa mahdollisissa menoissa pelaajabudjetista aina toimiston kahvinkulutukseen saakka viimeisten kahden ja puolen vuoden ajan. Ilman tarvittavia leikkauksia Kisan Mestis-taival olisi jo päättynyt. Menokuurin takaa voidaan nostaa esille kaksi miestä: Tuukka Suoniemi ja Mikko Eskola. Vielä Kisan ensimmäisellä Mestis-kaudella sinimustien puolustusta johtanut parivaljakko tekee siviilitöidensä ohessa valtavaa duunia seuran eteen, mutta nykyisellä tulovirralla seinä on nousemassa pystyyn.

Seuran ongelmat eivät siis suinkaan ole holtittomassa törsäämisessä kuten useissa urheiluseuroissa ympäri maailman. Johtoportaan ulostulo kuitenkin kertoo tilanteen olevan vakava. Hallinnollinen puoli on aivan liian harvan talkootyöläisen harteilla ja velkojen maksamiseen ei enää liikene rahaa pelkästään menoja karsimalla. On ensiarvoisen tärkeää, etteivät lempääläiset katsojat ja sponsorit nyt hylkää joukkuettaan vaan ottavat neuvosta vaarin. Muuten lappu saattaa oikeasti olla Masku Areenan ovella ensi keväänä.


Jose Nippalan yhdeksäs LeKi-kausi saattaa jäädä legendan viimeiseksi.
Anette Naroma - http://anskun.net

Kaukalossa joukkue tekee kaikkensa pystyäkseen vakuuttamaan yleisön arvostaan. LeKi on sarjataulukossa neljäntenä ja pelaa viime kauteen nähden jopa parempaa jääkiekkoa. Pirkanmaalla on usein trendinä se, että tuotteen ollessa rapakunnossa, yleisö äänestää jaloillaan. Kisa kuitenkin tienaa Aamulehden mukaan noin 1500 euroa jokaisesta ottelustaan lipputuloina. Kisa kilpailee Mestiksen kärkipaikoista joukkueiden kanssa, jotka tienaavat LeKin koko kauden lipputulot yhdessä lauantai-illassa, joten yleisö ei varsinaisesti ole tuotteen tilasta huolissaan. On selvää, etteivät Lempäälän jäähallin olosuhteet täytä nykyvaatimuksia, mutta rajansa kaikella. Itse katson mieluummin jääkiekko-ottelua tunteikkaassa Isomäen jäähallissa Porissa keskellä tuhatpäistä seisomakatsomoa kuin Hartwall Arenan VIP-aitiossa salaattilautanen edessäni.

LeKin kohdalla usein mainitaan, että liigajoukkueiden kaatopaikkaan on lähes mahdoton ihastua ja kannattamiseen vaadittava samaistuminen puuttuu. Totuus on kuitenkin täysin toinen, sillä Lempäälässä pelaa useita Kisalle sydämensä myyneitä pelaajia. Kisan paras pistemies Lassi Mattila on seuran oma kasvatti ja seuran pitkäaikaiset kasvot myös markkinoinnissa. Samaan aikaan joukkueen kakkoskentän keskushyökkääjänä viilettää Kisa-ikoni Jose Nippala, joka pelaa LeKissä jo yhdeksättä perättäistä kauttaan. Kapteenistoon kuuluvat oman kylän poika Anssi Tieranta ja Juho Joki-Erkkilä ovat todellisia sotureita, jotka antavat Kisalle kaikkensa illasta toiseen. Mikko Pätsin ollessa Mestiksen valovoimaisimpia maalivahteja neljännellä Kisa-kaudellaan, myös veräjältä löytyy seuran nimeen vannova esimerkki nuorille junioreille.

Olen paraikaa työharjoittelussa paikallisella ala-asteella ja kysyessäni kerran eräältä nelosluokkalaiselta oppilaalta, kuka on hänen suurin idolinsa, hän vastasi hetkeäkään miettimättä Jose Nippala. Perään hänen paras kaverinsa huusi, että hän pelaa maalivahtina LeKin junioreissa numerolla 35, koska hänen idolinsa Mikko Pätsikin pelaa kyseisellä numerolla sinimustissa. Lapsien silmissä kiiltäneeseen intohimoon ei yksittäinen kaatopaikka kykene.

Julkisen tilityksen vaikutukset paljastuvat lähitulevaisuudessa, mutta jo nyt on varmaa, että LeKi on ansainnut urheilullisesti paikkansa sarjassa ja olisi harmi, mikäli sen vanhat velat estäisivät lempääläisen kiekkoperinteen jatkumisen. Mikäli paikallinen urheilukansa herää barrikadeille, voidaan todeta Lempäälän Ladan päihittäneen jo monta estettä.

» Lähetä palautetta toimitukselle