Mielipide

Mestiksen piippuhyllyllä, viikko 46

MESTIS / Kolumni
Mestiksessä ryskättiin jälleen täysi viikko täynnä kiekkodraamaa maajoukkuetauon jäätyä taakse. Sarjan saapuessa piakkoin puolen välin krouviin keskustelimme piippuhyllyllä Mestiksen siirtohuhuista ja –kuvioista. Kuka kaipaa vahvistusta joukkueisiinsa?

Sunnuntaisen piippuhyllyn miehittivät tällä kertaa Lauri Lehtinen, Ville Lepistö ja Jatkoajan Joensuun toimituksen Erno Laisi. Haastoimme toisemme vääntämään mm. Jokipoikien tilanteen ja Jukka Ahvenjärven noususuhdanteen saralla.

1.erä: Joensuussa aloitettiin kesällä uusi projekti, jonka johtajaksi hankittiin Pentti Matikainen. Miten projekti on lähtenyt käyntiin?

Lauri Lehtinen: Jokipojat oli aktiivinen kesän siirtomarkkinoilla ja jo nyt voidaan nähdä osan hankinnoista suunta. Pentti Matikainen tuli sikariportaaseen ryminällä, mutta ei todellisuudessa näyttele näkyvää kuvaa esimerkiksi pelaajahankintojen saralla. Miehen faksin käryisistä suhteista on kuitenkin varmasti hyötyä.

Pelaajapuolelle joukkue hommasi profiilipelaajikseen mm. puolustaja Jarkko Näppilän ja hyökkääjät Joona Karevaaran sekä Juuso Rajalan. Rajala on ollut joukkueen paras hyökkääjä ja Näppilä puolustuksen eliittiä, mutta jokin puuttuu. Periaatteessa joukkue on rakennettu erinomaisesti ja laina-avut Roope Rannan johdolla ovat olleet harkittuja ja onnistuneita. Samaan aikaan Jokipojat ei kuitenkaan häikäise kaukalossa. Jos susipaidat löytävät intohimoa peliinsä, keväästä voi tulla valoisa.

Ville Lepistö: Maltillisesti. Seuralla ei tunnu olevan kiire huipulle ja se onkin ihan järkevää. Pelaajapolitiikka on mielenkiintoista, ennen niin vahvasti omiin luottanut susirajan joukkue on myös aloittanut lainapelaajien käytön. Lainapelaajat Roope Ranta ja Jere Sallinen ovat olleet hyvin esillä Jokipoikien paidassa, aina pelatessaan. Varsinkin Rannan panos on mahtava. Kesällä joukkueeseen hankittiin Olavi Vauhkonen ja Ilmari Pitkänen, joilta on edelleen lupa odottaa enemmän. Jotenkin tuntuu, että päävalmentaja Mikko Haapakosken johtamalla joukkueella on käsijarru päällä kentällä. Pentti Matikaisen työ ei vielä tällä kaudella näy kovin suurena, joten annan hänelle lisää aikaa näyttää.


Pentti Matikaisen panos on jäänyt lähes näkymättömiin.
Joona-Pekka Hirvonen - http://jphirvonen.net/

Erno Laisi: Näkemykseni mukaan Pentti Matikaisen rooli on jäänyt yllättävän vaisuksi. Hänen karismallaan olisi käyttöä Jokipoikien markkinoinnissakin. En tarkoita, että Matikaisen tulisi ottaa tammismaisen yliammuttu rooli, mutta enemmän ”Fööni” voisi esillä olla. Joukkueen pelit eivät ole sujuneet odotusten mukaisesti ja siksi näenkin, että Matikaisen näkymättömyys on viesti välinpitämättömyydestä koko lystin maksaville yleisölle ja yhteistyökumppaneille. Kyllä näin korkean profiilin puheenjohtajan tulee ärähtää julkisestikin, jos aihetta on. Se osoittaisi välittämistä.

2.erä: JYP-akatemia lytättiin kauden alussa sarjan häntäpäähän, mutta Jukka Ahvenjärvi on saanut joukkueen hyvään iskuun, missä salaisuus? Onko Ahvenjärvi Mestiksen kuumin valmentaja tällä hetkellä?

Lehtinen: Ahvenjärvi on todellinen kultasormi, muuttaa kaiken koskemansa kullaksi. Mies on tehnyt todella nöyrää ja pitkäjänteistä työtä jyväskyläläisen Mestis-kiekon eteen jo pitkään, mitä todella arvostan. Mestiksessä on tällä hetkellä kolme (pää)valmentajaa, jotka ovat monen liigaseuran kiikarissa tulevaisuutta ajatellen. Jukka Ahvenjärvi on Jarno Pikkaraisen ja Pekka Tirkkosen ohella yksi heistä. JYP-Akatemian salaisuus on paikallisessa identiteetissä. Nuori joukkue noudattaa kurinalaisesti valmentajansa fläppitaulua.


Jukka Ahvenjärven opit ovat purreet alkukaudella hyvin.
Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/

Lepistö: Ensimmäisenä haluan korostaa Jyväskylän junioritoimintaa. Loistavalla juniorivalmennus on isoimpia tekijöitä Akatemian tekemisissä tällä kaudella. Joukkueen pelaajat ovat tunteneet toisensa jo vuosia ja sama työ jatkuu nyt Mestiksessä. Ahvenjärven henkilökohtainen intohimo lajia kohtaan on valtava ja Akatemian joukkueessa tämä näkyy myös pelaajien otteissa. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että Ahvenjärvi on yksi aliarvostetuimmista valmentajista, mutta samalla sarjan kuumin valmentaja.

Laisi: JYP-Akatemian menestys ei allekirjoittaneelle ole tullut aivan täytenä yllätyksenä. Joukkue pullistelee lahjakkaita nuoria, viime vuoden A-nuorten Suomen mestareita. Lisäksi astetta kokeneemmat SM-liiga-avut ovat tuoneet esimerkkiä joukkueen jokapäiväiseen toimintaan. Toki Jukka Ahvenjärvi on asiansa osaava valmentaja, mutta suurimman tunnustuksen ansaitsevat pelaajat. Taitaa sarjan kuumimman valmentajan titteli olla erään vantaalaisjoukkueen apuvalmentajan hallussa.

3.erä: Mikä joukkue kaipaa tällä hetkellä eniten vahvistuksia? Minkä joukkueen uskot vahvistuvan ennen tammikuun siirtoruljanssia?

Lehtinen: Vahvistuksien tarpeessa olevat joukkueet löytyvät luonnollisesti sarjan peräpäästä. Faktaa on, että TUTOn pelaajisto ei jää ilman vahvistuksia ennen tammikuuta. Puolustukseen haetaan todennäköisesti taloudellisellakin riskillä vielä kaveria. Samoin luulen sarjajumbo-Hokin toimistolla puhelimien soivan, sillä kumpikaan edellämainituista ei halua toistaa viime kevään karsintasaagaa.

Lisäksi on tunnettu fakta, että Kouvolassa KooKoo hakee kiihkeästi joukkueeseensa keskushyökkääjää. Oma henkilökohtainen veikkaukseni osoittaa Tampereelle. Luulen Jan-Mikael Järvisen jatkavan Jouni Virpiön viitoittamaa tietä koko kauden lainapestillä KooKoossa. Järvinen olisi juuri sitä mitä KooKoo tällä hetkellä kaipaa. Mies on osoittanut olevansa tähti tällä tasolla ja hyökkäyspään taidoillaan toisi tukea Iivo Hokkaselle.

Lepistö: Mikkeliin kaivattaisiin ison profiilin puolustajaa ehdottomasti. Käytännössä tällä hetkellä Jukureilla on 5 hyvää puolustajaa. Kouvolan KooKoo etsii lisäksi kuumeisesti keskushyökkääjää. Hokki ja Jokipojat kaipaavat vielä lisää miehiä, mutta hankintoihin ei taida olla varaa.

Laisi: TuTo vahvistuu pommin varmasti ennen siirtorajan umpeutumista, varsinkin jos peliesitykset eivät parane huomattavasti nykyhetkestä. Juhani Tamminen joukkoineen ei katsele nähdyn kaltaista konttaamista kovinkaan pitkää. En näe edes mahdottomana skenaariona sitä, että Aurinkokuningas vetäisi klubitakin niskaansa ja hyppäisi itse penkin taakse vielä jossain vaiheessa kuluvaa kautta. Kari Makkonen ei ole saanut joukkueesta juuri mitään uutta esille, vaikkakin pari edellistä ottelua on päättynyt voittoihin.

Jokipojat tarvitsee kipeästi paikkaajan Slovakiaan lähteneelle Joonas Koskiselle. Pidän todennäköisenä, että vahvistus ilmestyy Mehtimäelle jo huomattavasti ennen joulutaukoa. Tässä on Pentti Matikaisen paikka osoittaa kykynsä ja hyväksikäyttää suhteensa.

Pelaajaliikennettä on odotettavissa myös Mestiksestä liigaan päin. Esimerkiksi HIFK:n maalivahtiongelma ja KooKoon Mikko Rämön loistavat otteet saattavat kohdata toisensa.

Jatkoaika: Viikon epäonnistuja ja onnistuja?

Lehtinen: On hienoa, kun flow’hun päässyt joukkue ei hätkähdä edes pitkää ottelutaukoa. Kiekko-Vantaa on tosissaan matkaamassa kohti sarjan kuuden kärkeä. Joukkue voitti molemmat viikon ottelunsa ja hurjastelu pääkaupunkiseudulla jatkuu. On mielenkiintoista nähdä, kuinka pitkälle lohipaitojen liito riittää.

Floppi löytyy valitettavasti Kajaanista. Sympaattiset pohjoisen pojat ovat olleet umpisurkeita ja etenkin maalinteko on ollut todella vaikeaa. Jätän kuitenkin takaportin Hokille, kiitos lauantaisen K-Vantaa –kohtaamisen kolmannen erän Joonas Alanne –show’n.

Lepistö: Topiksi nostan Sportin Mika Halavan, jonka kiekollinen potentiaali näkyy vihdoin. Junnumaiset höntyilyt ja turhat ylilyönnit pois jättänyt hyökkääjä ei enää vieraspelimatkoilla unohtele luistimia Vaasaan vaan naputtelee pisteitä kovalla prosentilla ja onkin nyt pistepörssissä jaetulla keulapaikalla.

Floppikunnian annan tällä viikolla Kiekko-Laserille. Jotain täytyisi nyt tehdä, raskasta kautta pelaava seura vaeltaa pahasti varjojen mailla. Eikä tilannetta auta yhtään se, että profiilipuolustaja Janne Niinimaa tuntuu pelaavan silloin kun huvittaa.

Laisi: Yksittäisenä tähtihetkenä voisin nostaa esiin ei niin samettisista käsistä tunnetun Peliitta-puolustaja Pekka Saittakarin ratkaisevan rankkarin Sportia vastaan perjantaina Vaasassa. Saittakarin kylmän viileä viimeistely olisi ansainnut vähintään yhtä paljon mediahuomiota kuin Markus Granlundin ilmaveivaus Bluesia vastaan torstaina.

K-Vantaa on päässyt lähes häikäisevään vireeseen Raimo Summasen liityttyä valmennustiimiin. Voiko yhden miehen mukaantulo todella olla näin merkityksellinen?

Hokki on selvästi tämän viikon, ja muutaman edellisenkin, floppi. Säälittävät 46 maalia viimeistellyt joukkue on vajoamassa vääjäämättä kohti sarjan jumbopaikkaa. Vaikka joukkue onnistuikin ryöväämään pisteen kovakuntoiselta K-Vantaalta, ei se isossa kuvassa riitä mihinkään.

Aiemmat piippuhyllyt:

Viikko 45 (31.10.-6.11.)

Viikko 44 (24.-30.10.)

Viikko 43 (17.-23.10.)

» Lähetä palautetta toimitukselle