Mielipide

Mestiksen ennakkopaketti 2011–2012

MESTIS / Kolumni
Jatkoajan kattava ennakkopaketti käy läpi kaikki Mestis-miehistöt analyyseillä ja haastatteluilla. Kenen Jatkoaika uskoo vievän mestaruuden ja miksi?

Hallitseva Mestis-mestari Vaasan Sport saa keskiviikkona (14.9.) alkavassa Mestiksessä seurakseen jälleen varsin kovat kilpakumppanit. Vaasassa viime kauden päätteeksi saavutetun seurahistorian toisen Mestis-mestaruuden juhlinta loppui viimeistään siihen, kun päävalmentaja Antti Törmäsen siirto Sveitsiin varmistui.

Kutakuinkin maltillisesti uuden päävalmentajansa Pasi Räsäsen johdolla uusiutunut vaasalaismiehistö lähteekin puolustamaan titteliään pienoisesta altavastaajan asemasta, sillä ennakkoon kaksi alkavan kauden suurinta suosikkia ovat jälleen KooKoo ja Jukurit, jotka varmasti haluavat ryöstää mestaruuspystin itselleen.

Mestikseen on taas kerran virrannut tukku laadukkaita pelaajia KooKoon Kai Syväsalmen, Hokin Teemu Virtalan ja TuTon Antti Virtasen johdolla. Tämä tietänee suoraan sitä, että Mestiksen taso on noussut entisestään lähemmäs SM-liigan pohjaa.

Keväällä pelattavat pudotuspelit kiekkoillaan aiemmasta uusitulla kaavalla, sillä runkosarjan jälkeen sijoille 7.–10. sijoittuneet joukkueet iskevät yhteen ”Wild Card” –kierroksen merkeissä ”paras kolmesta” –mentaliteetilla pelattavissa pudotuspelisarjoissa.

”Wild Card” –kierroksen jälkeen jäljelle jääneet kahdeksan parasta joukkuetta kamppailevat maineesta sekä mammonasta ”paras viidestä” –pelattavissa ottelusarjoissa. Mestiksen mestari pääsee puolestaan taas kerran mittelemään kevään päätteeksi voimiaan SM-liigan pahnan pohjimmaisen kanssa liiganousu silmissään kiiltäen.

Sen sijaan karsintapelit ovat tutussa formaatissa – kaksi sarjataulukon viimeistä joutuvat keskenään ratkomaan playout-sarjassa kumpi lähtee kolmen Suomi-sarjasta tulevan joukkueen seuraksi aina arvaamattomaan karsintasarjaan.

Jatkoajan Mestis-toimittajat äänestivät tuttuun tapaan runkosarjan järjestyksen, joka on nähtävissä alempana. Jarno Pikkaraisen luotsaama Jukurit nappaa haltuunsa runkosarjan piikkipaikan, kun taas karsintasarjan syövereihin joutuu näillä näkymin joko nimeään vaihtanut ja pelaajistoaan entisestään nuorentanut JYP-Akatemia tai jälleen kovaa pelaajakarusellia pääkaupunkiseudun liigajoukkueiden avulla pyörittävä Kiekko-Vantaa.

Jatkoajan Mestis-toimituksen kasaama ennakkopaketti on valmis luettavaksi – mukavaa ja nautinnollista kiekkokautta 2011–2012!

Jatkoajan Mestis-toimituksen ennakkopaketti 2011–2012

1. Jukurit

Analyysi: Vain yksi päämäärä – Jukurit 2011–2012

Haastattelu: Pikkarainen ei suostu ottamaan menestyspaineita

2. KooKoo

Analyysi: Nyt vai ei koskaan? – KooKoo 2011–2012

Haastattelu: Suurta vastuuta metsästämässä

3. Sport

Analyysi: Tasainen arki – Sport 2011–2012

Haastattelu: Jussi Tapio tähtää korkealle

4. TuTo

Analyysi: Ei enää yhtä kiltti ja taipuvainen – TuTo 2011–2012

Haastattelu: Ulkomaalaiskaksikko viihtyy Turussa


Viime keväänä katkeran tappion Vaasan Sportille finaaleissa kokenut Mikkelin Jukurit lähtee suurimpana ennakkosuosikkina parantamaan sijoitustaan sen yhden, vaivaisen, pykälän verran.
Teemu Eirtovaara - teemu.eirtovaara@gmail.com

5. Jokipojat

Analyysi: Uskottavuuden palautus – Jokipojat 2011–2012

Haastattelu: Ykkössentteri Rajalan mietteitä

6. Hokki

Analyysi: Pohjakosketuksen jälkeen – Kajaanin Hokki 2011–2012

Haastattelu: ”Käsissäni on ideaalijoukkue”

7. Peliitat

Analyysi: Tekemisen meininkiä – Peliitat 2011–2012

Haastattelu: Maalitykki palasi pakkina

Kommentti: Kiekkokuumetta ilmassa

8. SaPKo

Analyysi: Junnaako juna paikoillaan? – SaPKo 2011–2012


Samu Kuitusen luotsaamalle Kiekko-Vantaalle ei lupailla kovinkaan ruusuista rupeamaa.
Antti Romsi - http://www.romsi.net

9. Kiekko-Laser

Analyysi: Myrskyn keskellä – Kiekko-Laser 2011–2012

Haastattelu: Nuoren joukkueen haasteet

Haastattelu: Kaikki tekeminen kohti sarja-avausta

Uutinen: Kiekko-Laserin Mestis-kausi uhattuna

Faktaa: Kiekko-Laserin haastavan tilanteen faktat

Faktaa: Junioriyhteistyö, mitä se pitää sisällään?

10. LeKi

Analyysi: Kohti jatkuvuutta – Lempäälän Kisa 2011–2012

Haastattelu: Tuukka Suoniemi – Lempääläisen kiekon monitoimimies

Dialogi: Nouseeko LeKi farmiyhteistyön ikeestä?

11. JYP-Akatemia

Analyysi: Mysteeri kuten nimensä – JYP-Akatemia 2011–2012

12. Kiekko-Vantaa

Analyysi: Sama sävel, uudet soittajat – Kiekko-Vantaa 2011–2012

Haastattelu: ”Kotietu pleijareissa, siitä lähdetään”

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös