SaPKo
| Ajankohtaista |
|---|
| Otteluohjelma |
| Tilastot |
| Pelaajat |
17 Kalle Konsti
SaPKo
keskushyökkääjä ![]()
s. 5.9.1979 Savonlinna
186 cm / 84 kg / L
sopimus: 2010
Ura:
Konsti on erittäin kokenut pelaaja, vaikka Mestis-otteluja miehellä ei ole tilillä vielä sataakaan. Kotimaan kaukaloissa vain SaPKoa edustanut laitahyökkääjä debytoi pässipäiden edustusmiehistössä jo SaPKon viimeisellä ykkösdivisioonakaudella 1999-2000, pelaten tosin vain yhden pelin. Kolmella Suomi-sarjan kaudellaan Konsti kuului joukkueen parhaimmistoon ja iski pisteitä lähes puolitoista peliä kohden.
SaPKon jatkettua taivaltaan alasarjoissa suuntasi Konsti katseensa kohti uusia haasteita. Kausina 2003-2006 savonlinnalaiselle tulivatkin tutuiksi niin Englannin, Ranskan kuin Saksan kolmostasonkin kaukalot. Kasvattiseuraansa Konsti palasi Mestis-nousun myötä toissa kaudelle. Hän oli heti ensimmäisellä Mestis-kaudellaan todella vaarallinen ja iskikin 12 maalia, ennen kuin loukkaantui runkosarjan lopussa. Viime kaudella Konsti laittoi vielä piirun verran paremmaksi ja jatkaa edelleen joukkueen avainpelaajana.
Kausi 2008-09 meni Konstilta pahasti penkin alle. Valmentaja Kokkosen opit eivät innostaneet enää kokenutta pelimiestä ja kadottikin täysin motivaationsa pelaamiseen. Uuden valmentajan myötä Konstikin innostui uudelleen, mutta huonosti harjoiteltu kesä johti kunnon loppumiseen kesken otteluiden.
Vahvuudet:
Maalinteko. Haistaa hyvin paikat ja omaa suhteellisen taitavat kädet. Parhaana aseena tarkka ja terävä rannelaukaus. Kuuluu siihen Mestis-pelaajien kastiin, jolta on realistista odottaa kahdenkymmenen maalin kautta. Kokenut ammattimies ei juuri jäähyjä keräile.
Liigatason rannelaukaus.
Heikkoudet:
Annettavaa lähinnä kiekollisessa pelissä. Puolustaminen ei aina innosta, eikä fyysinen pelaaminen ole raamien edellyttämällä tasolla. Mielialapelaajana katoaa toisinaan kuvasta täysin. Kaipaa vierelleen ruokkijoita.
Rooli joukkueessa:
SaPKon ykkösketjun laituri, jolla on kasvojen pesun paikka. Nyt on tultava maaleja tai ura voi loppua tähän kauteen.
Muuta:
Iski marraskuussa 2006 neljä maalia Jukureiden verkkoon Talvisalossa pelatussa ottelussa, mukaan lukien ratkaisuosuman jatkoajalla.
Päivitetty viimeksi 3.9.2009
Tilastot
| kausi | joukkue | O | M | + | S | = | P | J |
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1996-97 |
SaPKo A-jun I divisioona |
18 | 3 | + | 7 | = | 10 | 8 min |
| 1997-98 |
SaPKo A-jun I divisioona |
33 | 13 | + | 17 | = | 30 | 64 min |
| 1998-99 |
SaPKo A-jun I divisioona |
34 | 22 | + | 37 | = | 59 | 74 min |
| 1999-00 |
SaPKo I divisioona |
1 | 0 | + | 0 | = | 0 | 0 min |
| |
SaPKo A-jun I divisioona |
28 | 29 | + | 33 | = | 62 | 10 min |
| 2000-01 |
SaPKo Suomi-sarja |
28 | 10 | + | 16 | = | 26 | 10 min |
| 2001-02 |
SaPKo Suomi-sarja |
33 | 26 | + | 26 | = | 52 | 2 min |
| |
SaPKo Suomi-sarja playoffs |
3 | 0 | + | 3 | = | 3 | 0 min |
| 2002-03 |
SaPKo Suomi-sarja |
31 | 20 | + | 30 | = | 50 | 4 min |
| |
SaPKo Suomi-sarja playoffs |
2 | 0 | + | 2 | = | 2 | 0 min |
| 2003-04 |
London Racers Elite (GBR) |
46 | 19 | + | 8 | = | 27 | 4 min |
| 2004-05 |
CPH Dijon Ligue Magnus (FRA) |
28 | 7 | + | 4 | = | 11 | 8 min |
| |
CPH Dijon Ligue Magnus playoffs |
6 | 1 | + | 1 | = | 2 | 2 min |
| 2005-06 |
ESV Bayreuth Tigers Oberliga (GER) |
26 | 19 | + | 12 | = | 31 | 20 min |
| |
Eisbären Berlin Juniors Oberliga (GER) |
7 | 2 | + | 3 | = | 5 | 6 min |
| |
Eisbären Berlin Juniors Oberliga karsinta |
13 | 6 | + | 5 | = | 11 | 4 min |
| 2006-07 |
SaPKo Mestis |
40 | 12 | + | 17 | = | 29 | 10 min |
| 2007-08 |
SaPKo Mestis |
44 | 19 | + | 14 | = | 33 | 12 min |
| |
SaPKo Mestis playoffs |
3 | 0 | + | 0 | = | 0 | 2 min |
| 2008-09 |
SaPKo Mestis |
44 | 13 | + | 10 | = | 23 | 22 min |
| |
SaPKo Mestis karsinta |
6 | 3 | + | 4 | = | 7 | 0 min |
Klikkaamalla joukkueen nimeä saat näkyviin pelaajan ottelukohtaiset tilastot kyseisessä joukkueessa.
Pelaajaa koskevat uutiset ja kolumnit
- Suomalaisviisikko sumujen saarelle (15.8.2003)
- Konsti palaa SaPKoon (29.8.2006)
- SaPKon Konstin kausi ohi (31.1.2007)
- Tehohyökkääjä Konsti jatkaa SaPKossa (17.4.2007)
- Kalle Konsti kiekkoilee jatkossakin pässipaidassa (8.5.2008)
- SaPKolle nippu sopimuksia (29.4.2009)
- Kalle Konsti joulukuun Mestis-pelaaja (2.1.2010)
- Pasi Järvinen tammikuun Mestis-ykkönen (2.2.2010)
- Kalle Konsti sytytti kotiyleisön (18.11.2006)
- Konsti palasi juurilleen (16.2.2007)
- Kalle Konsti luottavaisena (4.9.2008)
- Konsti otettu valinnasta (2.1.2010)





