32 Joni Myllykoski
JYP
maalivahti ![]()
s. 7.2.1984 Tornio
180 cm / 82 kg / L
sopimus: 2012
Ura:
Tornion IHC:sta maailmalle lähtenyt Joni Myllykoski ehti torjumaan Oulun Kärppien paidassa B- ja A-nuorten SM-liigassa ennen siirtymistään KalPaan kaudeksi 2004-05. Oulun vuosinaan Myllykoski ehti myös liiga-Kärppien luukkuvahdiksi 15 otteluun mestaruuskaudella 2003-04. KalPassa Myllykoski torjui seuran A-junioreissa, mutta pääsi jälleen edustusjoukkueen luukkuvahdiksi yhden Mestis-runkosarjaottelun ajaksi.
Myllykoski tuli Kajaaniin try-outille elokuussa 2005 ja pelasi itselleen hyvillä otteillaan sopimuksen kaudelle 2005-06. Hyvät otteet jatkuivat kauden aikana ja Myllykoski pelasi itsensä linnapaitojen ykkösveskariksi. Mies torjui Hokin keväällä 2006 aina pronssiotteluun saakka ja teki jo toukokuussa uuden sopimuksen Hokin kanssa. Syksyllä 2006 Myllykoski kävi Kärppien luukkuvahtina yhdessä SM-liigaottelussa.
Joulukuussa 2006 Myllykoski hankittiin Jyväskylään JYPin maalivahtivahvuuteen, kun Sinuhe Wallinheimon akillesvamma paheni. Palasi kuitenkin takaisin Kajaaniin ja nousi pudotuspeleissä takaisin joukkueen ykkösvahdiksi. Oli kainuulaisten kultajuhlien suurimpia sankareita, mutta siirtyi kauden päätteeksi Mikkeliin.
Keväällä 2008 Myllykosken hyvät esitykset Mestiksessä palkittiin sopimuksella Rauman Lukon kanssa. Miehen debyytti kettupaidassa tapahtui Pitsiturnauksessa jossa Myllykosken otteet kertoivat ainakin harjoituspelien osalta olevan liigatasoa.
Vahvuudet:
Myllykoski on tasaisen vahva maalivahti. Yksi miehen suurimmista vahvuuksista on tasaisuus, mutta kehitettävää löytyy nuorten pelaajien tavoin jokaiselta osa-alueelta. Myllykosken torjuntatyöskentely vaikuttaa ajoittain epävarmalta ja haparoivalta, mutta vastapainoksi mies voi esittää todellisia paraatipelastuksia jo seuraavassa tilanteessa. Osaa analysoida omia suorituksiaan ja tietää, miten kehittää itseään. Käyttää hyvin ääntään pelin aikana. Osaa analysoida omia suorituksiaan ja tietää, miten kehittää itseään., tähän mies tulee saamaan hyvää taustatukea maalivahtivalmentaja Ari Moisaselta.
Heikkoudet:
Tulee saamaan niukasti peliaikaa, joten vähät näyttöpaikat pitää kääntää voitoksi. Pystyykö motivoitumaan tilanteeseen jossa tietää olevansa muutaman vuoden tauon jälkeen selkeä kakkosvahti. Pärjääminen liigatempossa on kysymysmerkki.
Rooli:
Joukkueen selkeä kakkosvahti, jolle pelejä kertynee ilman loukkaantumisia hyvin vähän.
Päivitetty 29.08.2008
Pelaajaa koskevat uutiset ja kolumnit
- Hokki kokeilee uusia pelaajia (1.8.2005)
- Jarkko Heikkinen jatkaa Hokissa (12.8.2005)
- Hokille kaksi uutta sopimusta (26.8.2005)
- Kanadalaismaalivahti Hokin testiin (1.9.2005)
- Hokki julkisti kuusi sopimusta (4.5.2006)
- Kärpät ja Hokki vaihtavat maalivahteja (18.9.2006)
- Hokin Myllykoski JYP-maalille (7.12.2006)
- Jukureille jatkosopimuksia ja uusia pelaajia (18.4.2007)
- Tommi Kovanen ja Joni Myllykoski Lukkoon (1.4.2008)
- Pelaajaliikennettä Rauman ja Kajaanin välillä (12.1.2009)
- Justin Morrison palaa Raumalle (30.4.2009)
- Joni Myllykoski siirtyy Tanskaan (12.8.2009)
- JYP hankki Myllykosken ja Sopasen (29.4.2010)
- Maalivahtitilanteesta sanottua (6.9.2005)
- Ykkösvahdin paikka tarjolla (6.9.2005)
- Kurikka - Hokki 1 - 0 (30.9.2005)
- Oikea ratkaisu (4.10.2005)
- Myllykoski torjui TuTon (7.1.2006)
- Joni Myllykoski - muuri Torniosta (3.2.2006)
- Hokin maalivahdit 2005-06 - Myllykoski torjui puolet pisteistä (13.3.2006)
- Hokki-onnistujien mietteitä (8.10.2006)
- Avauskierroksen onnistujat (22.2.2007)
- Joni Myllykoski on ensi kaudella paljon vartijana (27.6.2007)





