Jokipojat

Ajankohtaista
 
Otteluohjelma
Tilastot
Pelaajat

11 Tapio Ahtonen

Jokipojat
keskushyökkääjä FIN
s. 16.8.1981 Nurmijärvi
182 cm / 89 kg / L

Tapio AhtonenUra:

Joensuulaiskasvatti, joka käväisi Jokipoikien Suomi-sarjavuosien keskellä kiekkoilemassa kauden 2002-03 Forssassa Mestistä. Palasi Joensuuhun ja mätti Suomi-sarjassa reilut 50 pistettä ollen yksi sarjanousun avainpelaajista. Seuraavalla kaudella Mestiksessä pistemäärä puolittui, mutta Ahtonen oli läpi kauden yksi Jokipoikien parhaita pelaajia.

Paransi kaudella 2005-2006 entisestään ja pääsi haistelemaan liigaa yhteistyöseura KalPassa jo talven aikana. Siirtyi keväällä Kuopioon, mutta liigakausi meni osin loukkaantumisten vuoksi täysin penkin alle. Palasi Kuopion vuoden jälkeen kasvattajaseuransa palvelukseen, jossa on viihtynyt siitä lähtien.

Vahvuudet:

Kiekollisena erittäin taitava, älykkäät ja tarkat syötöt ovat Ahtosen tavaramerkki. Parhaimmillaan ovelia syöttöjä sellaisiin paikkoihin, joista ketjukaveri pääsee iskemään tyhjiin ohi hölmistyneen maalivahdin.

Heikkoudet:

Kiekottomassa pelissä sekä toisaalta maalintekotaidossa kehitettävää. Hakee syöttöä usein vielä maalintekopaikastakin. Puolustuspäässä tyytyy aika ajoin seurailemaan tapahtumia vierestä. Kärsinyt vammoista likipitäen joka kaudella, joten koko potentiaali on päässyt esiin vain väläyksittäin.

Rooli:

Kunnossa ollessaan Jokipoikien ykkössentteri ja samalla yksi tärkeimmistä pelaajista.

Päivitetty 19.11.2009

Tilastot

kausijoukkueOM+S=PJ
1999-00
Jokipojat
I divisioona
50 + 1 = 1 0 min
 
Jokipojat
A-jun I divisioona
142 + 11 = 13 14 min
 
Jokipojat
A-jun I divisioona playoffs
165 + 10 = 15 14 min
2000-01
Jokipojat
Mestis
201 + 2 = 3 2 min
 
Jokipojat
A-jun I divisioona
2013 + 12 = 25 16 min
 
Jokipojat
A-jun I divisioona playoffs
74 + 10 = 14 4 min
2001-02
Jokipojat
Suomi-sarja
145 + 8 = 13 8 min
 
Jokipojat
A-jun SM-liiga
329 + 29 = 38 18 min
2002-03
FPS
Mestis
443 + 11 = 14 18 min
2003-04
Jokipojat
Suomi-sarja
3620 + 30 = 50 24 min
 
Jokipojat
Suomi-sarja playoffs
40 + 2 = 2 0 min
 
Jokipojat
Mestis karsinta
61 + 2 = 3 2 min
2004-05
Jokipojat
Mestis
428 + 17 = 25 28 min
 
Jokipojat
Mestis karsinta
65 + 3 = 8 2 min
2005-06
Jokipojat
Mestis
4312 + 25 = 37 24 min
 
Jokipojat
Mestis playoffs
40 + 2 = 2 0 min
 
KalPa
SM-liiga
31 + 1 = 2 4 min
2006-07
KalPa
SM-liiga
120 + 0 = 0 2 min
 
Jokipojat
Mestis
30 + 2 = 2 0 min
2007-08
Jokipojat
Mestis
4216 + 13 = 29 54 min
2008-09
Jokipojat
Mestis
3811 + 21 = 32 26 min
 
Jokipojat
Mestis playoffs
113 + 4 = 7 10 min
2009-10
Jokipojat
Mestis
2410 + 9 = 19 22 min
 
Jokipojat
Mestis playoffs
20 + 0 = 0 0 min

Klikkaamalla joukkueen nimeä saat näkyviin pelaajan ottelukohtaiset tilastot kyseisessä joukkueessa.

Pelaajaa koskevat uutiset ja kolumnit