Sport

Ajankohtaista
 
Otteluohjelma
Tilastot
Pelaajat

6 Lauri Kinos

Sport
puolustaja FIN
s. 29.6.1980 Jyväskylä
189 cm / 94 kg / L
NHL-varaus: 2000 St. Louis Blues 9. kierros #293

Lauri Kinos

Ura:

Diskoksen ja JYPin junnuissa pelannut puolustaja sai 18-vuotiaana stipendin Pohjois-Amerikkaan ja lähtikin pelaamaan juniorikiekkoa Montrealiin. Yhden kauden jälkeen St. Louis Blues varasi Kinoksen ja teki hänen kanssaan kolmivuotisen sopimuksen. Ura ammattilaisjäillä jäi kuitenkin haaveeksi. Vielä kahdella ensimmäisellä kaudellaan nuori puolustaja pääsi näyttämään taitojaan AHL:ssäkin, mutta joutui lopulta tyytymään farmin farmiin, eli ECHL-peleihin.

Kinos palasi Suomeen kaudeksi 2003-2004 ja aloitti kautensa Tapparan riveissä. Joulutauolla hän kuitenkin palasi Jyväskylään, jossa kasvattiseura JYP kärsi pakkipulasta. JYP solmi vanhan tuttunsa kanssa kaksivuotisen sopimuksen, mutta toivotun kaltaiseksi liigapakiksi Kinoksesta ei ollut. Lauri siirtyikin kesken seuraavan kauden Italiaan.

Puolustaja käväisi kaudella 2005-2006 Ilveksenkin testattavana, mutta liigaportit eivät avautuneet vieläkään ja mies palasi takaisin Italiaan, josta tuli viime kaudeksi Mestikseen. Mikkeliläisille Kinos osoittautui nopeasti nappihankinnaksi. Jykevä pakki tykitti runkosarjassa Jukureille peräti 17 osumaa ja jatkoi Mikkelissä myös kauden 07-08.

Siirtyi Sportiin kesällä -08. Missasi kauden 08-09 alkupään pelejä toipuessaan olkapääleikkauksesta.

Vahvuudet:

Koko ja kokemus. Kinos tuo puolustukseen raameja ja parhaimmillaan rauhallisuuttakin. Ylivoimalla kenties koko sarjan vaarallisin siniviivapelote. Laukoo todella tulisia ja raskaita lämäreitä. Olisi käyttökelpoinen myös alivoimalla, mikäli ei istuisi yleensä itse jäähyaitiossa juuri noina hetkinä…

Heikkoudet:

Pelaa sääntöjen rajamailla, mutta on isona miehenä myös tuomareiden erikoistarkkailussa. Varsin rajallinen liike pakottaa sekin rikkomaan ajoittain. Vaikeuksissa, jos vikkelät vastustajat pääsevät pyörittämään peliä alueella.

Rooli:

Alustavasti Top-4 pakki Sportissa, mutta ajautui kauden edetessä 7. puolustajaksi. Sai kuitenkin tasaisesti peliaikaa pitkin kautta.

Muuta:

Jatkoaika valitsi Kinoksen runkosarjan kakkostähdistöönsä kaudella 2006-2007.

Päivitetty 22.4.2008

Tilastot

kausijoukkueOM+S=PJ
1997-98
JYP
B-jun SM-sarja
298 + 6 = 14 30 min
 
JYP
B-jun SM-sarja playoffs
20 + 0 = 0 0 min
1998-99
JYP
A-jun SM-sarja
273 + 1 = 4 30 min
1999-00
Montreal Rockets
QMJHL (CAN)
6912 + 17 = 29 80 min
 
Montreal Rockets
QMJHL playoffs
51 + 1 = 2 6 min
2000-01
Peoria Rivermen
ECHL
554 + 12 = 16 56 min
 
Peoria Rivermen
ECHL playoffs
90 + 1 = 1 6 min
 
Worcester Ice Cats
AHL
110 + 0 = 0 8 min
2001-02
Peoria Rivermen
ECHL
462 + 9 = 11 30 min
 
Peoria Rivermen
ECHL playoffs
50 + 1 = 1 4 min
 
Worcester Ice Cats
AHL
100 + 1 = 1 8 min
2002-03
Peoria Rivermen
ECHL
332 + 9 = 11 34 min
 
Peoria Rivermen
ECHL playoffs
41 + 1 = 2 2 min
2003-04
Tappara
SM-liiga
190 + 0 = 0 16 min
 
JYP
SM-liiga
220 + 1 = 1 16 min
 
JYP
SM-liiga playoffs
20 + 0 = 0 2 min
2004-05
JYP
SM-liiga
130 + 1 = 1 4 min
 
Milano Vipers
Serie A (ITA)
257 + 2 = 9 12 min
 
Milano Vipers
Serie A playoffs
121 + 1 = 2 8 min
2005-06
Ilves
SM-liiga
50 + 0 = 0 8 min
 
Asiago
Serie A (ITA)
232 + 5 = 7 30 min
 
Asiago
Serie A playoffs
60 + 1 = 1 0 min
2006-07
Jukurit
Mestis
4517 + 16 = 33 123 min
 
Jukurit
Mestis playoffs
70 + 3 = 3 31 min
2007-08
Jukurit
Mestis
438 + 10 = 18 68 min
 
Jukurit
Mestis playoffs
112 + 0 = 2 24 min
2008-09
Sport
Mestis
352 + 3 = 5 36 min
 
Sport
Mestis playoffs
120 + 0 = 0 14 min
 
Sport
SM-liiga karsinta
70 + 0 = 0 12 min
2009-10
Sport
Mestis
433 + 8 = 11 94 min
 
Sport
Mestis playoffs
40 + 1 = 1 4 min

Klikkaamalla joukkueen nimeä saat näkyviin pelaajan ottelukohtaiset tilastot kyseisessä joukkueessa.

Pelaajaa koskevat uutiset ja kolumnit