Tuomas Lohtander loisti tolppien välissä

MESTIS / Haastattelu
Kahdella edelliskaudella Kajaanin Hokin miehistöön kuulunut maalivahti Tuomas Lohtander, 23, palasi torstaina vakuuttavasti vanhaan kotihalliinsa. Lohtander ehti peräti 43 kajaanilaislaukauksen tielle ja merkkautti ottelusta tilastoihinsa komean torjuntaprosentin 95,56.

Peliä hallinnut Hokki löi kerta toisensa jälkeen päätään SaPKon maalilla seisoneeseen muuriin. Lohtanderin selän taakse linnapaidat saivat kiekon vain kahdesti, kun Jarkko Hattunen ja Jaakko Järvitalo onnistuivat maalinteossa. Illan toisen maalinsa Järvitalo iski tyhjään savonlinnalaisveräjään.

- Kyllähän me tätä peliä hallittiin, mutta maalinteko oli vaikeaa. Plus Lohtander oli toisessa päässä loistava, Hokin päävalmentaja Kai Suikkanen kehui.

Pässipaitoja käskyttävä Jori Kokkonen yhtyi Lohtanderin kehujien joukkoon Hokin 3-1-voittoon päättyneen kamppailun jäljeen.

- Lohtander oli mies paikallaan aivan kuten Kaitsukin sanoi. Hokki pääsi seitsemän kertaa ylivoimalle ja on hyvä ylivoima, mutta Lotte otti hyvin koppeja. Osa laukauksista jäi maskiin ja Lotte torjui loput, Kokkonen sanoi.

- Ei siinä nyt semmoisia pahoja paikkoja ollut. Aika paljon tuli helppoja tilanteita, varmaan 20-30 kiekkoa tuli liruina maalille. Oli Hokilla kyllä sitten muutama pahempikin paikka, Lohtander kertasi.

- Ei tämä ollut kovin erikoinen vieraspeli meille, Lohtander jatkoi.

Kova kilpailu pelipaikasta

Kahdella Hokki-kaudellaan Lohtander kohtasi rutkasti epäonnea. Kaudella 2004-05 raahelaislähtöinen veskari juuttui vuorollaan Sasu Hovin ja Pekka Tuokkolan taakse, sillä Hokin ja Tapparan välinen maalivahtisopimus toi yhden kirvesrintojen maalivahdin kerrallaan hakemaan peliaikaa Kajaanista.

Tammikuussa 2005 SaPKon Suomi-sarja-joukkueeseen kevään ajaksi siirtynyt Lohtander palasi seuraavaksi kaudeksi Kajaaniin Hokin ykkösveskariksi. Koko syyskauden jatkunut sairastelu kaatoi oikeassa kädessä räpylää pitävän maalivahdin vuodepotilaaksi ja Joni Myllykoski otti ykkösmiehen paikan itselleen.

Opettajaksi opiskeleva Lohtander palasi oopperakaupunkiin kaudeksi 2006-07. 186-senttinen ja 83-kiloinen maalivahti solmi juhannusviikolla yksivuotisen sopimuksen pässipaitojen kanssa.

- Sama yhdistelmä toimii kuin täällä Kajaanissakin. Tarkoituksena oli pelata ja käydä koulua samalla, ja onneksi sellainen paikka löytyi Savonlinnasta.

SaPKon riveissä Lohtander kilpailee peliajasta tällä hetkellä SaiPassa lainalla olevan Iiro Tarkin kanssa.

- Aika kova kilpailu meillä on pelipaikoista. En muista pelimääriä, mutta viimeiset pari kuukautta ollaan pelattu aika lailla puoliksi ja haettu kunnon kilpailutilannetta, Lohtander kertoi.

Peliaika tyydyttää

Lohtander on saanut syksyn aikana peliaikaa yhteensä 18 ottelussa. Niissä mies on ehtinyt kiekon tielle 91,38-prosenttisesti. Päästettyjen maalien ottelukohtainen keskiarvokseen Lohtander on torjunut lukeman 3,22. Lisäksi tilastoissa komeilee yksi nollapeli.

- Kyllähän vastuuseen ja peliaikaan täytyy olla tyytyväinen. Lisäksi olen saanut olla terveenä. Voittoja saisi vaan olla enemmän, sillä pelaaminenkin on paljon mukavampaa, kun voittoja tulee, Mestiksen maalivahtitilaston seitsemännellä sijalla oleva Lohtander kertoi.

- Peliaika tyydyttää ehdottomasti. Sen takia sitä on Savonlinnaan tultukin. Nyt olen tyytyväinen kun saan pelata, Lohtander jatkoi.

Yhdeksässä ottelussa tolppien välissä seisonut Tarkki on puolestaan ehtinyt kiekkojen tielle 90,75-prosenttisesti. Tarkki on maalivahtitilaston kymmenes. Kymmenen parhaan listalla on SaPKon lisäksi kaksi maalivahtia vain kakkospaikalla olevasta Hokista.

Kärkijoukkue Jukurit, kolmantena oleva Sport, neljäntenä majaileva Jokipojat, viidennellä sijalla oleva TuTo sekä sijoilla seitsemän ja kahdeksan olevat HeKi ja Salamat ovat saaneet yhden veskarin Mestiksen kymmenen parhaan torjujan listalle.

Toimivan maalivahtipelin merkitys on siis ollut sarjan yhdennellätoista sijalla olevalle oopperakaupungin ylpeydelle erittäin tärkeää.

Pässipaidat urakoivat ennen joulua kolme ottelua. Niistä jokainen on todellinen neljän pisteen taisto, sillä vastaan asettuvat yhdeksännellä sijalla oleva Kiekko-Vantaa, kymmenentenä oleva KOO-VEE sekä perää pitävä FPS.

Lohtander tietää, että maalivahtipelin on oltava kunnossa tärkeissä peleissä.

- Kyllähän kolmesta lähiajan pelistä ennen joulua pitää voitot tulla. Tavoitteena on pääsy playoff-kamppailuihin, ja se edellyttää voittoja. Meidän pitää saada tappioputki poikki ja päästä voittojen tielle.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös