KooKoo

Ajankohtaista
 
Otteluohjelma
Tilastot
Pelaajat

79 Aapo Lampinen

KooKoo
laitahyökkääjä FIN
s. 1.1.1986 Vantaa
179 cm / 83 kg / R
sopimus: louk.

Ura:

AaKoo-kasvatti aloittaa jo kuudennen Mestis-kautensa KooKoossa. Junioreista mukaan nostettu Lampinen näytti lahjansa jo tulokaskaudella iskien kuusi maalia, mutta seuraavalla kaudella rymähti toden teolla: laitahyökkääjä oli KooKoon parhaimmistoa ja sarjan tehokkain hyökkääjä omassa ikäluokassaan. Lampinen petrasi entisestään kolmannella kaudellaan, mutta kahden edelliskauden aikana suorituskäyrä on osoittanut jyrkästi alaviistoon.

Vahvuudet:

Maalintekijä – olkoonkin, että sihti on ollut jo parin kauden ajan pahasti hukassa. Asenne on kuitenkin kunnossa ja otteista on paistanut yritteliäisyys myös vaikeimpina aikoina. Erittäin yritteliäs pelaaja uskaltaa haastaa ja hakea maalipaikkoja. Rightin pelaajana ja kovana laukojana potentiaalinen nimi myös ylivoimakuvioihin.

Heikkoudet:

Puolustuspelaaminen: saattaa innostua hyökkäämisestä toisinaan liikaa ja hukkaa monesti oman miehensä. Käyttää energiaansa turhaan nahisteluun ja kukkoiluun. Vaarassa jäädä eilispäivän lupaukseksi, ellei saa taisteltua tietään takaisin tehotilastoihin ja ylempiin kenttiin. Nousu parrasvaloihin kovan kilpailun takia entistäkin vaikeampaa.

Rooli joukkueessa:

Pelasi pienin tehoin ja pienin minuutein vakiokokoonpanossa, kunnes olkapäävamma päätti kauden tammikuussa.

Muuta:

Nuorukaisen Mestis-ura ei olisi voinut alkaa paljonkaan paremmin: Lampinen nimittäin iski KooKoolle voittomaalin, vaikkakin hivenen epäselvän sellaisen, 21.9.2004 Järvenpäässä uransa toisessa ottelussaan. Lue lisää...

Päivitetty viimeksi 15.1.2010

Tilastot

kausijoukkueOM+S=PJ
2001-02
AaKoo
C-jun SM-sarja
1415 + 13 = 28 30 min
2002-03
KooKoo
B-jun I divisioona
148 + 9 = 17 10 min
2003-04
KooKoo
B-jun I divisioona
69 + 9 = 18 6 min
 
KooKoo
B-jun SM-karsinta
1113 + 11 = 24 22 min
2004-05
KooKoo
A-jun I divisioona
1312 + 11 = 23 10 min
 
KooKoo
A-jun I divisioona playoffs
21 + 3 = 4 2 min
 
KooKoo
A-jun SM-liiga karsinta
62 + 5 = 7 4 min
 
KooKoo
Mestis
376 + 0 = 6 12 min
2005-06
KooKoo
A-jun I divisioona
104 + 5 = 9 4 min
 
KooKoo
A-jun I divisioona playoffs
21 + 1 = 2 2 min
 
KooKoo
Mestis
4010 + 10 = 20 34 min
 
Suomi U20
Mestis
10 + 0 = 0 0 min
 
KooKoo
Mestis playoffs
40 + 1 = 1 2 min
2006-07
KooKoo
Mestis
4512 + 22 = 34 52 min
 
KooKoo
Mestis playoffs
51 + 0 = 1 4 min
 
KooKoo
Mestis playout
33 + 0 = 3 0 min
 
KooKoo
A-jun I divisioona
21 + 2 = 3 16 min
2007-08
KooKoo
Mestis
438 + 12 = 20 36 min
 
KooKoo
Mestis playoffs
30 + 1 = 1 4 min
2008-09
KooKoo
Mestis
445 + 4 = 9 55 min
 
KooKoo
Mestis playoffs
50 + 2 = 2 2 min

Klikkaamalla joukkueen nimeä saat näkyviin pelaajan ottelukohtaiset tilastot kyseisessä joukkueessa.

Pelaajaa koskevat uutiset ja kolumnit