Yhdysvallat nitisti Venäjän ja säilytti lohkovoittohaaveensa

MAAJOUKKUE / Raportti
Yhdysvallat suuntaa seuraavaksi kohti Kanada-ottelua.
Yhdysvallat ja Venäjä taistelivat pisteistä B-lohkon huippukamppailussa. Yhdysvaltain toisen erän kahden maalin johtoasema riitti lopulta voittoon, jonka myötä se haastaa seuraavaksi Kanadan ottelussa, jossa panoksena on lohkon ykköstila.

3−2-voitollaan Yhdysvallat varmisti B-lohkon kakkossijan ja säilytti mahdollisuutensa myös koko lohkon ykköstilaan. Joukkueen alkusarjan voiton tiellä on enää lohkon päätösottelussa vastaan luisteleva Kanada.

Heti ensivaihdoista lähtien Yhdysvaltain vaarallisimpana hyökkääjänä esiintynyt ja maalipaikkoja liukuhihnalta luonut Clayton Keller avasi ottelun maalihanat näyttävästi.

Hyökkääjä pääsi Casey Fitzgeraldin alustuksesta vapaasti maalintekoon Ilja Samsonovin vartioiman Venäjä-maalin eteen, eikä jättänyt maalipaikassa venäläisvahdille juurikaan mahdollisuuksia.

Ennen takaiskumaalia Venäjä pyrki rauhoittamaan peliä haluamansa mukaiseksi, mutta suunnitelma hajosi pian käsiin ja Yhdysvallat otti 1−0-maalinsa myötä tukevasti kuskin paikan. Samsonovilla olikin täysi työ pitää Yhdysvaltain vyöryn edessä maali koskemattomana.

Yhdysvaltain pitkät hyökkäykset kuormittivat Venäjän alakertaa, mutta joukkue sinnitteli ja selvisi vain yhdellä takaiskumaalilla. Pahasti alakynnessä ollut Venäjä nousikin ajassa 11.59 Kirill Urakovin alivoimamaalilla tasoihin Yhdysvaltain huolimattoman kiekollisen pelaamisen avustuksella.

Venäjällä oli läpi ottelun omalla alueellaan pitelemistä liukkaiden ja kiekolla vahvojen yhdysvaltalaishyökkääjien kanssa, mikä tarjosi Yhdysvalloille runsaasti ylivoimaa. Maalinteossa se onnistui kuitenkin vasta toisessa erässä neljännellä ylivoimallaan, kun Colin White oli terävänä Samsonovista pudonneessa irtokiekossa.

Yhdysvallatkin ajautui ajoittain vaikeuksiin Venäjän nopeiden, laidoilta maalin eteen vyöryneiden hyökkäysten kanssa. Toisessa päässä syntyi silti tulosta, kun ajassa 31.41 Troy Terry ohjasi pelivälineen maalin kulmalta ohi Samsonovin vieden joukkueensa 3−1-johtoon.

Venäjä ei kuitenkaan luovuttanut taistelutta vaan kavensi ykköstähtensä Kirill Kaprizovin ylivoimamaalin myötä 2-3:een toisen erän lopussa.

Kavennusmaali antoi sysäyksen venäläisten kirivaihteelle päätöserässä, mutta ottelun ratkaisuhetkillä Yhdysvallat kontrolloi peliä aktiivisella kiekottomalla pelaamisellaan. Joukkue säilyttikin johtoasemansa maalivahti Tyler Parsonsin torjuntojen myötä loppuun asti.

» Lähetä palautetta toimitukselle