Yhdysvallat välieriin - Kane pistepörssin kärkeen

MAAJOUKKUE / Raportti
Cam Atkinson vastasi Yhdysvaltojen toisesta maalista.
Kuva © Emil Hansson www.hanssonsphoto.net
Yhdysvallat palasi yhden heikomman esityksen jälkeen voittokantaan, kun Tšekki kaatui välierässä 3-2. Patrick Kane oli jälleen pelipäällä tehden kaksi maalia. Samalla jenkkihyökkääjä siirtyi pistepörssin kärkeen, ennen kuin Sebastian Aholla on mahdollisuus vastata myöhemmässä puolivälieräkamppailussa.

Yhdysvallat sai ensimmäisen huippupaikan, kun Cam Atkinson kilautti maalirautoja Johnny Gaudreaun syötöstä. Myös Nick Bonino pääsi laukomaan hyvin ensi minuuteilla, mutta tuloksetta.

Tšekki koki myös ikävää draamaa, kun Connor Murphyn maila osui Dmitrij Jaskinin silmäkulmaan. Tilanne meni tuomaristolta ohi, ja Tšekin onneksi myös Jaskin palasi peliin myöhemmin erän aikana.

Tšekki sai ottelun ensimmäisen ylivoiman, mutta se oli kokonaisuudessaan heikkoa suorittamista. Kun alivoima oli takana, Patrick Kane iski jenkit johtoon terävällä rannelaukauksella. Vain puolitoista minuuttia myöhemmin tilanne oli jo 2-0, kun Bonino syötti maalin eteen Atkinsonille, joka siirsi kiekon rystyltä ohi Pavel Francouzin.

Erän lopulla vaarallisia tilanteita nähtiin vähänlaisesti, ja näin erätauolle mentiin jenkkien kahden maalin johdossa.

Toinen erä alkoi lievättä Tšekin painostuksella, ja se toikin tulosta viiden minuutin jälkeen, kun Michal Repik ampui suoraan syötöstä kavennusosuman.

Osuma tuntui olevan hyvä herätys Yhdysvalloille, sillä sen jälkeen joukkueen peli parani selvästi, vaikka Bonino sekä Anders Lee eivät onnistuneetkaan hyödyntämään tilaisuuksiaan.

Tšekin toinen ylivoima käänsi tilantetta jälleen heidän edukseen. David Pastrnak syötti neliön keskelle, josta Martin Necas siirsi kiekon yhdellä kosketuksella maaliin. Erä oli juuri ylittänyt puolivälin tasoitusosuman syntyessä.

Yhdysvallat voittoon ilman ylivoimia

Libor Sulak kuumensi tunteita Yhdysvaltojen leirissä. Lievä ylireagointi Murphyn mailan osumasta sai seuraa erän päätyttyä nähdyssä ruuhkassa.

Kolmannessa erässä Roman Cervenka epäonnistui hyvässä maalipaikassa, kun hän sai syötön takatolpalle Radek Faksalta. Tilannetta järjestelemässä oli myös Sulak. Vanha klisee osui sen jälkeen kohdalleen, kun Kane hyödynsi Filip Hronekin kaatumisen ja viimeisteli ottelun toisen osumansa.

Tšekki painosti vahvasti hakien tasoitusta, mutta onnistuminen jätti odottamaan itseään ylivoimamahdollisuudesta huolimatta. Kaksi ja puoli minuuttia ennen loppua Tšekki otti aikalisän. Ensimmäinen yritys katkesi heti Sulakin mailan katkettua, mutta Pastrnak esti lopullisen ratkaisun saatuaan jalkansa Leen laukauksen eteen.

Senkin jälkeen Tšekillä oli vaikeuksia saada peliä Yhdysvaltojen päätyyn, joten maan mitaliton putki kasvoi jo kuuteen vuoteen. Yhdysvallat on välierissä neljännen kerran kuuden viimeisen vuoden aikana. Aikaisemmat välieräottelut ovat kuitenkin aina päättyneet tappioon.

Yhdysvallat ei päässyt ottelun aikana kertaakaan ylivoimalle, kun Tšekillä mahdollisuuksia oli neljä. Kertaalleen pelattiin neljällä neljää vastaan molempien joukkueiden saadessa samanaikaiset rangaistukset.

Yhdysvallat kohtaa välierässä Ruotsi−Latvia-ottelun voittajan.

» Lähetä palautetta toimitukselle