Yhdysvallat vei lopulta köydenvedon - Ruotsille turnauksen toinen tappio

MAAJOUKKUE / Raportti
Yhdysvallat kesti Ruotsin rynnistyksen.
Kuva © Getty Images
Yhdysvaltojen ja Ruotsin välinen ottelu oli kaiken kaikkiaan todella vauhdikas ja sisälsi paljon upeita maaleja. Lopulta Yhdysvallat onnistui kääntämään ottelun nimiinsä luvuin 4-3.

Ensimmäistä erää kerkesi kulua ainoastaan reilu kaksi minuuttia, kun sinipaitainen Ruotsi siirtyi 1-0-johtoon Elias Lindholmin rivakalla laukauksella. Ruotsi ei saanut nauttia johtoasemastaan kuin reilun minuutin, sillä Yhdysvallat tuli tasoihin Clayton Kellerin maalilla.

Ruotsi karkasi jälleen erässä maalin karkumatkalle, kun Ruotsin ensimmäisen maalin viimeistellyt Lindholm iski illan toisen osumansa.

Aivan erän loppuhetkillä Yhdysvallat nousi toisen kerran tasoihin, kun Johnny Gaudreau karkasi ruotsalaispelaajilta karkuun ja ujutti kiekon reppuun ohi voimattoman ruotsalaismaalivahti Victor Fasthin.

Vain puoli minuuttia myöhemmin Tre Kronor karkasi jälleen maalin johtoon Victor Hedmanin osumalla. Näistä lukemista myös lähdettiin ensimmäiselle erätauolle.

Toinen erä oli pelillisesti paljon tasaisempi kuin ensimmäinen erä, jonka aikana lisämaaleja ei nähty. Molemmat joukkueet kuitenkin pystyivät luomaan useita maalintekotilanteita molempiin päätyihin.

Kolmannessa erässä Ruotsi pääsi kahdesti yrittämään johtomaalin tekoa ylivoimalla, joka jäi uupumaan, sillä Yhdysvallat pelasi erittäin hyvää alivoimaa.

Samaisessa erässä Yhdysvallat siirtyi ensimmäistä kertaa johtoon illan aikana J.T. Compherin ohjausmaalilla. Maali jäi samalla myös ottelun voittomaaliksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle