Suomesta ei ollut vastusta USA:lle

MAAJOUKKUE / Raportti
USA pyöritteli suomalaisten päät pyörälle.
Kuva © Julia Heino julia.heino@jatkoaika.com
Suomi jäi täysin USA:n jalkoihin naisten MM-kisojen toisessa ottelussaan sunnuntaina. Loppulukemat olivat 4-1 yhdysvaltalaisille.

Avauserässä Suomi tappoi reilun kuuden minuutin kohdalla alivoiman ja rankaisi vain reilu minuutti tämän jälkeen. Susanna Tapani ja Riikka Välilä pääsivät hyvään vastahyökkäykseen ja Tapani viimeisteli hienolla rannelaukauksella.

Kauaa ei suomalaisten ilo ehtinyt jatkua, kun USA tuli jo tasoihin vain 28 sekuntia myöhemmin. Hilary Knight avasi illan maalitilinsä Brianna Deckerin syötöstä maalin edestä. Erä jatkui yhdysvaltalaisten hallinnalla ja joukkue iski toistamiseen, tällä kertaa ylivoimalla, reilun 18 minuutin kohdalla. Asialla oli taas Knight Deckerin syötöstä.

USA vaihtoi samalla maalivahtia, kun Alex Rigsby vaihtui Molly Schausiin. Loppuerässä ei tilastomerkintöjä enää enempää nähty. Yhdysvaltalaiset hallitsivat erää kokonaisuudessaan ja veivät sen lopulta ansaitusti nimiinsä.

Samaan malliin jatkettiin

USA:n maalivahtitilanne palautui ennalleen toisen erän alkaessa, kun Rigsby korvasi Schausin maalinsuulla. Suomelle ei tästä riemua koitunut, vaan USA lisäsi johtoaan jo reilun minuutin jälkeen Kendall Coynen maalilla.

Peli jatkui yhdysvaltalaisten hallinnalla ja Suomella oli suuria vaikeuksia saada kummoisiakaan aikaiseksi. USA pääsi myös kahteen kertaan tuloksettomasti ylivoimalle, mutta rankaisi sitten omalla alivoimallaan, kun Hannah Brandt maalasi. Ottelu oli kahden erän jälkeen lukemissa 4-1 ja laukaisulukemat 36-5 USA:lle kertoivat karua kieltään pelin kulusta.

Kolmas erä ei enää lisämaaleja tuonut

Päätöserän alussa kumpikin joukkue pääsi kokeilemaan ylivoimaa, mutta tuloksetta. Suomen hyökkäyspelaaminen oli todella vaatimatonta ja USA hallitsi ottelua mielin määrin. Maaleja ei kuitenkaan ollut syntyäkseen.

USA pääsi kertaalleen ylivoimalle vielä reilut neljä minuuttia ennen loppua, mutta sekään ei tuottanut tulosta. Loppulukemiksi siis jäivät 4-1.

USA kohtaa seuraavaksi tiistaina Venäjän. Suomi saa samana iltana vastaansa Kanadan.

» Lähetä palautetta toimitukselle