Suomi taisteli voiton Unkarista − Saros jatkoi nollapeliputkeaan

MAAJOUKKUE / Raportti
Juuse Saros pelasi kevään MM-debyytissään nollapelin.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Unkari Suomen nollilla lähes kaksi erää maalivahtinsa Adam Vayn hyvin torjuntojen turvin. Ottelun edetessä joukkueiden tasoero tuli selvemmin näkyviin, ja Suomi onnistui iskemään tarvittavat maalit, vaikka maalipaikkoja jäi hurja määrä myös käyttämättä.

Ottelun alku oli Leijonilta hieman hankala, mutta myös Unkari lähti ensimmäiseen erään kovalla energialla ja karvauksella. Suomelle tarjottiin loistava mahdollisuus sirtyä avauserässä johtoon, kun se pääsi pelaamaan kahden miehen ylivoimaa. Erikoistilanteeseen oli koottu erikoisviisikot, jotka eivät kuitenkaantoimineet yhtä hyvin kuin 5-4-ylivoiman koostumukset.

Unkarin maalivahti Adam Vay sai läpi ottelun venyä koviin torjuntoihin. Leijonista erityisesti Teemu Pulkkinen janosi maalintekoa ja oli joukkueensa ahkerin laukoja, mutta avausosumaa ei syntynyt vieläkään.

Toiseen erään Suomi lisäsi luistelua ja siirsi pelin painopisteen Unkari-päätyyn. Leijonien vahva painostus pakotti unkarilaiset myös rikkomaan. Kritisoitu Pulkkinen pelasi ylivoimalla neliön keskellä ja pääsi monesti laukomaan, mutta Vay Unkari-maalilla torjui.

Lopulta suomalaiset päästi piinasta puolustaja Atte Ohtamaa, joka nousi b-pisteen kaarelle ja laukoi tarkasti kiekon takakulmaan.

Kolmas erä kääntyi Suomelle

Unkari pystyi varsinkin ensimmäisessä erässä luomaan vaarallisia hyökkäyksiä, eikä Leijonien maalin johto antanut syytä pieneenkään löysäilyyn. Valmennusjohtokin teki muutoksia pitääkseen pelaajat hereillä. Laitahyökkääjät Leo Komarov ja Sebastian Aho vaihtoivat jo toisessa erässä paikkaa. Leijonien energiataso ja taistelutahto olivat riittävän korkealla ottelun loppuun asti.

Ratkaisun makua nähtiin jo, kun Minnesota Wild -kaksikko Mikko Koivu-Mikael Granlund pääsivät kahdella yhtä vastaan -hyökkäykseen, ja Koivu löi varmasti kiekon suoraan syötöstä maaliin.

Ylivoimallekin saatiin onnistuminen, kun Patrik Laine pelasi vuorostaan avopaikan Aleksander Barkoville, joka avasi turnauksen maalitilinsä komella laukauksella.

Suomi jatkaa MM-urakkaansa lauantaina Ranskaa vastaan. Ranskalaisjoukkueessa pelaa monta Liigasta tuttua pelaajaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle