Nuoret Leijonat avasi voittotilinsä Sveitsin kustannuksella

MAAJOUKKUE / Raportti
Räsänen avasi jälleen Suomen ottelun maalisaldon.

Ottelun avauserä oli tasainen. Sveitsin ykkösketju sai luotua muutaman hyvän paikan Veini Vehviläisen maalille, mutta Sveitsin niin kuin Suomenkin laukaukset lähtivät melko kaukaa. Vaaranpaikkoja ei ensimmäisessä erässä nähty.

Kumpikaan joukkue ei päässyt ylivoimahyökkäyksiin, ja pelaaminen oli muutenkin melko tarkkaa.

− Olen ylpeä pojista tänään, he nostivat tasoaan tähän peliin. Turnaus piti tavallaan aloittaa alusta. Ikäviä asioita tapahtuu, mutta meidän pitää jatkossakin pelata nopeaa kiekkokontrollilätkää, Suomen päävalmentaja Jussi Ahokas kommentoi. 

Suomi pääsi lopussa ylivoimalle. Yksi veto päätyi sveitsiläismaalin tolppaankin, mutta muute Joren van Pottelberghe kesti. Ylärimalaukaukset jatkuivat toisessakin erässä, kun Arttu Ruotsalainen kilautti ylärimaan.

Nuoret Leijonat pääsi toisessa erässä maalien makuun, kun Aapeli Räsänen avasi maalihanat. Myöhemmin myös Eeli Tolvanen pääsi näyttämään kuuluisaa laukaustaan − siirtäen joukkueensa kahden maalin johtoon.

Päätöserässä suomalaiset puolustivat johtoaan tasapainoisella pelillä, eikä Sveitsi päässyt hätyyttelemään Vehviläisen maalia.

Suomi jatkaa seuraavaksi paras kolmesta -systeemillä pelattavaan karsintasarjaan Latviaa vastaan.

− Pelaamme seuraavaksi isoista asioista Suomen kiekkoilulle. Minun pitää nähdä enemmän videota Latvian pelaamisesta, mutta karsintapelit ovat aina ison paineen pelejä. Meidän on oltava parhaimmillamme, Ahokas tuumi.

Jussi Ahokkaan kommentit lisätty klo 3.46.

» Lähetä palautetta toimitukselle