U18: Pikkuleijonat ylivoimaiseen voittoon Tšekistä

MAAJOUKKUE / Raportti
Suomi aloitti turnauksensa tehokkaasti.
Kuva © Mika Kylmäniemi - mika@photomotion.org
Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkue aloitti turnauksensa Sveitsissä kaatamalla Tšekin lukemin 6-1. Ottelussa jaettiin yhteensä 44 rangaistusminuuttia, joista Tšekki nappasi jopa 30. Ylivoimalla Suomi onnistui maalinteossa viidesti.

Ensimmäisen erän alussa Joonas Niemelä avasi ottelun maalihanat ylivoimalla. Johto ei kuitenkaan toistaiseksi kestänyt kuin hieman yli puolentoista minuuttia, kun Libor Hajek toi tšekkiläiset tasoihin. 

− Tšekki tuli hyvin päälle avausmaalin jälkeen, mutta se hoidettiin, kommentoi neljän tehopistettä iskenyt Patrik Laine.

Toisessa erässä Pikkuleijonat meni menojaan, kun se onnistui maalinteossa kolmesti viiden minuutin sisällä. Kolmannessa erässä Suomi viimeisteli vielä kaksi lisäosumaa, jotka takasivat Pikkuleijonille selvän voiton avausottelusta.

Joukkueen tehokkain pelaaja ottelussa oli Patrik Laine, joka nakutti yhden maalin ja kolme syöttöpistettä. Puolustuksesta Vili Saarijärvi teki kaksi maalia ja yhden syöttöpisteen. Maalivahti Veini Vehviläinen torjui ottelussa 26 kertaa. Vehviläisen torjuntaprosentiksi jäi vakuuttava reilu 96.

− Hyvä, että päästiin avaamaan turnaus voitolla. Tästä saa paljon lisää energiaa, analysoi puolustaja Robin Salo.

− Pelattiin hyvä ehjä 60-minuuttinen ja päästiin harjoittelemaan yli- ja alivoimaa. Tästä on hyvä jatkaa isäntäjoukkueen kaatoon, Laine kertoi luottavaisena.

Pikkuleijonat kohtaa heti seuraavana päivänä isäntämaa Sveitsin. Tšekki puolestaan kohtaa samana päivänä Latvian.

» Lähetä palautetta toimitukselle