U18: Suomi Vehviläisen nollapelillä välieriin

MAAJOUKKUE / Raportti
Veini Vehviläinen pelasi nollapelin ja sai ansaitut onnittelut joukkuekavereilta.
Kuva © Mika Kylmäniemi - mika@photomotion.org
Suomi voitti alle 18-vuotiaiden MM-kisojen puolivälierissä Slovakian. Pikkuleijonien sankarit olivat nollapelin pelannut Veini Vehviläinen ja kaksi maalia iskenyt Sami Tavernier.

Suomi aloitti puolivälieräottelun Slovakiaa vastaan tehokkaasti. Avausmaalin iski jo reilun kuuden minuutin jälkeen Tappara-kasvatti Patrik Laine.

− Alku oli hiukan vaikea. Meidän piti taistella se johto, mutta kun sen saimme, niin helpotti, puolustaja Robin Salo analysoi joukkueen peliä.

Suomi hallitsi ottelua hienoisesti, erityisesti toista erää. Slovakia kuitenkin piti maalivahtinsa Adam Huskan johdolla pelin tiukkana.

− Hyvin taistelimme, mutta se ei riittänyt. Teimme paljon töitä, mutta Suomi oli parempi. Kiitos kaikille, jotka olivat joukkueen ympärillä turnauksen aikana, kommentoi ottelua ja joukkueensa pelaamista Slovakian päävalmentaja Anton Bartanus.

Kolmannessa erässä valokeilaan nousi kaksikko Sami Tavernier-Arttu Ruotsalainen. HIFK-juniori Tavernier iski Ruotsalaisen syötöstä kaksi maalia kahdessa ja puolessa minuutissa. Slovakia otti pian 3-0-maalin jälkeen kaksi jäähyä lyhyessä ajassa, mutta Suomi ei kyennyt lyömään viimeistä naulaa arkkuun.

− Oli vähän vaikea peli meiltä tänään, mutta teimme ne tarvittavat maalit ja Veini Vehviläinen pelasi hyvän pelin maalilla, kaksi maalia iskenyt Tavernier jakoi kiitosta joukkuetovereille.

Ottelun lopulla Suomi otti kolme peräkkäistä jäähyä, mutta Slovakia ei pystynyt ohittamaan Vehviläistä. Vakuuttavasti koko turnauksen pelannut Vehviläinen piti maalinsa puhtaana ja johdatti Pikkuleijonat 3-0-voittoon.

Suomi kohtaa lauantaina 25.4. välierissä voittajan ottelusta Venäjä-Sveitsi. 

» Lähetä palautetta toimitukselle