Leijonat vaikeuksien kautta voittoon

MAAJOUKKUE / Raportti
Lennart Petrell oli Leijonien parhaimmistoa Tšekkiä vastaan.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Venäjän EHT jatkui Suomen osalta Tšekkiä vastaan. Ottelu oli Leijonille jälleen hankala, mutta vaikeuksien kautta se onnistui kaatamaan Tšekin.

Leijonat oli pinteessä heti ottelun alussa. Vain minuutin verran oli pelattu, kun Pekka Jormakka lähti kärsimään jäähyaitioon joukkuerangaistusta. Sen myötä Tšekki sai otteen pelistä heti alussa.

Leijonat hyökkäsi ottelun avauserässä paljon viivelähtöjä käyttäen, mutta Venäjä-ottelun ongelmat jatkuivat. Leijonat ei päättänyt hyökkäyksiään vastustajan puolustusalueelle tarpeeksi aggressivisesti. Lähes jokainen Leijonien viivelähtö tyssäsi Tšekin keskialueen keskustan sumppuun.

Leijonat loi ainoat maalipaikat nopeista hyökkäyksistään. Ensimmäinen maali syntyi ensimmäisen erän lopulla, kun Sami Lepistön laukaus siniviivasta kimposi onnekkaasti Tšekki-pelaajan kautta maaliin.

Tšekki hallitsi myös toista erää, vaikka Leijonat saikin ajoittain pidempiä pyörityksiä vastustajan alueella. Tšekki nosti karvaustaan, mikä tuotti ajoittain suuria vaikeuksia Leijonien puolustukselle.

Tšekki latoi toisen erän alussa kaksi maalia. Ensimmäinen syntyi pitkän pyörityksen jälkeen, kun Vladimir Sobotka löysi poikkisyötöllään takatolpalta Lukas Radilin, joka niittasi lukemat tasoihin.

Tšekki iski toisen osumansa muutama minuutti edellisen jälkeen. Esa Lindell joutui paineen alla lyömään epämääräisen rännikiekon, ja komean syötön jälkeen Dominik Simon laukoi kiekon yläkulmaan.

Leijonien ryhtiliike

Kaksi ensimmäistä erää Leijonat oli vaisu. Sen hyökkäykset päättyivät joko Tšekin tiiviiseen keskialueen sumppuun tai kiekkoa lyötiin päätyyn, minkä jälkeen prässi oli yleensä huono. Tšekki pääsi helposti Suomen paineen alta pois. Viimeiseen erään Leijonat kuitenkin sai pelinsä kunnolla käyntiin. Energisyys ja aktiivisuus lisääntyivät kolmannessa erässä.

Erityisesti Leijonien nelosketju Lennart Petrell - Teemu Ramstedt - Harri Pesonen oli todella aktiivinen. Kolmikko pelasi nöyrästi kiekkoa päätyyn ja omalla aktiivisuudellaan sekä työteliäisyydellään se sai pitkiä pyörityksiä hyökkäysalueella.

Ylivoimapelaaminen oli Tšekkiäkin vastaan takkuista, mutta valmennusjohdon reagointi piristi sitä. Ykkösylivoimaan Ville Leinon tilalle tuli Oskar Osala, jonka ansiota Leijonien tasoitusmaali pitkälti oli. Hän teki hyvän maskin Lepistön laukaukseen, ja Sakari Salminen pääsi niittaamaan irtokiekon maalin edestä sisään.

Donskoi ratkaisi

Varsinainen peliaika päättyi 2-2, joten edessä oli jatkoaika. Suomella oli hyvä mahdollisuus ratkaista peli jatkoajalla, kun se pääsi pelaamaan miehen ylivoimalla. Kaksi minuuttia Leijonat pyörittikin ihan näyttävästi ylivoimaansa, mutta maali jäi uupumaan.

Lopulta ottelu eteni aina voittolaukauskilpailuun asti. Ratkaisijaksi nousi kolmosketjussa pelannut laitahyökkääjä Joonas Donskoi. Hän laukoi kaksi komeaa maalia voittolaukauskilpailussa maalivahti Jakub Kovarin selän taakse. Donskoin lisäksi Suomelta maalinteossa onnistui Jarkko Immonen.

Leijonien turnaus jatkuu sunnuntaina, kun vastaan asettuu Ruotsi.

» Lähetä palautetta toimitukselle