Suomi puolivälieriin tahmealla esityksellä

MAAJOUKKUE / Raportti
MM-kisojen välisarja jatkui Suomen osalta ottelulla Slovakiaa vastaan. Äänekkään kotiyleisönsä edessä pelanneet kisaisännät johtivat ottelua ennen kolmatta erää, mutta Suomi nousi kolmannessa erässä 2-1-voittoon.

Suomi varmisti paikkansa jatkossa voittamalla Slovakian lukemin 2-1. Marian Gaborik aloitti maalinteon ensimmäisessä erässä ylivoimamaalilla, ja Slovakian yhden maalin johto säilyi aina kolmanteen erään asti. Leijonat kuitenkin osuivat päätöserässä kahdesti ja veivät ottelun nimiinsä.

Suomi ei silti vieläkään onnistunut korjaamaan pelillisiä ongelmiaan etenkään hyökkäyspelin suhteen, vaan tahmeat esitykset saivat jatkoa.

– Todella vaikea peli meille. Niin henkisesti kuin fyysisesti. Ensimmäinen erä oli todella tasainen, mutta saimme pelimme kulkemaan toisessa erässä. Saimme paljon maalintekopaikkoja, mutta emme kyenneet hyödyntämään niitä, päävalmentaja Jukka Jalonen kommentoi.

– Tiesimme kuitenkin että jos teemme töitä loppuun asti, niin voimme voittaa ottelun. Kolmannessa erässä saimme muutaman tärkeän paikan ja onnistuimme käyttämään ne. Olen todella tyytyväinen joukkueeseen. Näytimme todellisen luonteemme tänään. Olemme aikaisemminkin tässä turnauksessa olleet maalin tappiolla ja tullee tasoihin ja ohi. Se on hyvän joukkueen merkki.

Slovakia aloitti ottelun energisesti, eikä kotijoukkueen maalilla tuttuun tapaan torjunut Jaroslav Halak joutunut ensimmäisen erän alkuhetkillä töihin.Topi Jaakolan estämisjäähy ei tilannetta helpottanut ja vaikka Suomi selvitti alivoiman ilman takaiskua, pysyi kiekonhallinta Slovakialla. Slovakia oli avauserän ensimmäisen puoliskon aktiivisempi osapuoli, eikä Suomi kyennyt hyökkäämään organisoidusti.


Slovakia pääsi juhlimaan avausmaalia.
Tomi Hänninen - tomi.hanninen@jatkoaika.com

Suomen hidastempoinen herääminen hidastui entisestään väärän vaihdon seurauksena. Ilman parasta maalintekijää, Ladislav Nagya pelannut Slovakia pääsi kokeilemaan vain reilun kuuden prosentin tehokkuudella toiminutta ylivoimaansa, ja onnistui tällä kertaa tekemään turnauksen toisen ylivoimaosumansa.

Suomen ylimpänä miehenä ollut Petteri Nokelainen lähti liian innokkaasti kohti siniviivaa ja jätti tilaa itsensä ja Suomen muun alivoimanelikon väliin. Pavol Demitra käytti tilaisuuden hyväksi ja antoi poikkisyötön Marian Gaborikille. Rauhassa rannelaukauksensa ladannut Gaborik napautti kiekon maalin vasempaan yläkulmaan ja vei isännät johtoon.

Suomi tuli toiseen erään aiempaa energisemmin ja toisella minuutilla pirteästi debyyttikisoissaan esiintynyt Mikael Granlund sai loistopaikan Slovakian maalin kulmalla. Suomen perjantaisessa Saksa-ottelussa loistanut Janne Pesonen pelasi kiekon vanhanaikaisella Slovakian maalin eteen ja Martin Strbakin luistimesta ohjautunut kiekko päätyi Granlundille. HIFK-hyökkääjä laukoi kuitenkin ohi kiekosta ja Slovakian johto säilyi.

Slovakia antoi Leijonien jatkaa rynnistystään ylivoimapelillä erän neljännellä minuutilla. Turnauksen ylivoimatilaston kakkospaikalta löytyvän Suomen pirteään alkuun miesylivoima vaikutti lähinnä negatiivisesti, sillä saamattoman ylivoiman jälkeen ottelu tasoittui. Kaksi minuuttia edellisen ylivoiman päättymisen jälkeen Suomi sai yrittää vielä uudelleen, mutta tulokseksi jäi yksi laukaus.

Leijonat saivat uuden raivon päälle erikoistilanneputken rauhoituttua. Suomen kohentunut hyökkäyspeli loi maalipaikkoja ja parhaan tilanteen rakensi Pesonen, jälleen Granlundille. Maalinedustalle syötön saanut Granlund ei onnistunut tälläkään kerralla yllättämään Halakia, vaan laukaus pysöhtyi slovakkiveskarin suojuksiin.


Suomen paine konkretisoitui usein vain yleiseen sekasortoon.
Tomi Hänninen - tomi.hanninen@jatkoaika.com

Slovakia siirtyi puolustusvaihteelle

Toisen erän loppuminuuteilla Slovakia tyytyi minimoimaan Suomen maalipaikat ja tukahduttamaan hyökkäyksen. Puolustusvoittoisuus tuotti tulosta ja tilastot alkoivatkin jälleen kertoa tuttua kieltä: Suomi voitti kahdessa ensimmäisessä erässä laukaukset 20-12, Halak torjui 20 kertaa Vehasen selvitessä yhdellätoista, mutta kolmanteen erään lähdettäessä johdossa olikin Slovakia.

Kapteeni Mikko Koivulle siunaantui lähes vapaa paikka tasoitusmaaliin heti kolmannen erän alkuun. Suomen hyökkäys pelasi kiekon Koivulle, joka oli yksin keskellä maalintekosektoria. Slovakian viisikon lähestyessä Koivu laukoi kohti Halakin kilpipuolta, kuitenkin suoraan tämän patjaan.

Slovakian passivoituessa Suomi hyökkäsi entistä ahkerammin, onnistuen lopulta maalinteossa. Koivu voitti aloituksen taakseen Mika Pyörälälle. Ykkösketjuun Slovakia-otteluun noussut Pyörälä laukoi pelaajamuurin läpi kiekon Halakille asti, eikä St. Louis Blues -veskari ehtinyt reagoida.

Tasoitus pakotti myös Slovakian hyökkäämään, sillä kisaisännät tarvitsivat voiton varsinaisella peliajalla pitääkseen toiveensa jatkopaikasta elossa. Seuraavasta maalista vastasi kuitenkin Suomi, jonka nopea vastahyökkäys päättyi Halakin kainalosta lipsahtaneeseen Tuomo Ruudun lämäriin.

Takaa-ajoasemaan joutunut Slovakia koki uuden takaiskun Leo Komarovin taklattua Lubomir Visnovskyn ottelun ulkopuolelle. Epätoivoisesti kahta maalia kuudella neljää vastaan hakenut Slovakia ei enää kyennyt nostamaan itseään tasoihin, puhumattakaan jatkopaikan edellyttämästä kahdesta osumasta.

2-1-numerot varmistivat Suomen paikan puolivälierissä ja Slovakian kisojen päättymisen välisarjaan. Slovakian päävalmentaja Glen Hanlon oli ymmärrettävästi allapäin putoamisen varmistuttua.

– Vaikeinta tällä hetkellä on istua tässä teidän edessänne ja puhua häviöstä. Pakko kuitenkin onnitella Suomen maajoukkuetta. Toivotan heille onnea lopputurnaukseen. Suomi pelasi todella hyvän kolmannen erän ja ansaitsi voittonsa.

– Olen todella ylpeä joukkueestani, kaikista pelaajista. He halusivat voittaa tänään todella paljon, niin tietysti minäkin. Jokainen meistä antoi kaikkensa, sitä enempää en voi pyytää, Hanlon lohduttautui.

Suomi pelaa välisarjassa vielä sijoituksestaan ja mahdollisesta lohkovoitosta, ja kohtaa viimeisessä ottelussa maanantaina Venäjän.

» Lähetä palautetta toimitukselle