Leijonilta ei herunut vieraskoreutta

MAAJOUKKUE / Raportti
Hurjana vellonut latvialaisyleisö pettyi omiensa esitykseen Suomea vastaan. Taistelu ei riittänyt ja Suomi korjasi selvän 5-0 voiton. Näin ollen Antero Niittymäki avasi nämäkin arvokisat nollapelillä.

Latvia oli ottelun aikana jatkuvasti Suomea jäljessä. Se ei päässyt hyökkäyksiin yhtään helpommin, kuin Tshekkiä vastaan. Tällä kertaa myös vastustaja teki paikoistaan maalit ja loppuluvut muodostuivat selkeiksi.

Suomi kestää

Suomi pääsi 5-3 ylivoimalle heti ottelun alkuun, muttei pystynyt käyttämään tilaisuutta hyväksi. Pahimman tilanteen järjesteli Latvian Aleksanders Semjonovs, joka laukoi vaarallisesti, mutta Antero Niittymäki poimi vedon varmasti.

Latvia sai oman mahdollisuutensa, kun Tuomo Ruutu hankki itselleen 5+20 ryntäyksestä. Samaan pakettiin Suomi sai vielä toisen kakkosen ja Latvia pääsi pelaamaan 5-3 ylivoimaa kahden minuutin ajan. Ylivoima oli tuloksetonta ja Suomi hoiti sen yllättävän helposti.

Molemmat pääsivät vielä kerran ylivoimalle, mutta tulos jäi tekemättä. Peli oli täysin Suomen hallussa ja Latviaa piti pystyssä Sergejs Naumovs.

Latvia jää jalkoihin

Leijonat pääsivät myös toisen erän alkuun ylivoimalle ja tällä kertaa tuli tulosta. Kiekko kierrätettiin siniviivan kautta Jukka Hentuselle, joka syötti maalin eteen Jari Viuhkolalle. Hän siirsi Suomen 1-0 johtoon.

Suomella oli vielä kaksi ylivoimaa, mutta tulosta ei tullut. Toinen ylivoimista päättyi Antti Miettisen jäähyyn ja Latvia pääsi ylivoimalle. Maalin teki kuitenkin Suomi. Latvialaispuolustus teki karmean virheen ja menetti kiekon omalla siniviivalla Tomi Kalliolle, joka karkasi ja pujotti kiekon ohi Naumovsin.

Latvialaiset saivat toisen mahdollisuutensa erän lopussa, kun Mikko Luoma ja Mikko Luoma hölmöilivät itsensä jäähylle peräjälkeen. Ylivoima ei kuitenkaan tuottanut tulosta ja tauolle mentiin Suomen 2-0 johdossa.

Vapautunutta peliä

Kolmannen erän alkuu Suomi sai jälleen kerran ylivoiman, mutta se ei vielä tuonut tulosta. Latvia sai kuitenkin heti perään toisen kaksiminuuttisen. Tätä ei Leijonat jättäneet käyttämättä ja Ville Peltonen laukoi b-pisteen kaarelta Suomen 3-0 johtoon. Aki Berg teki Naumovsin eteen loistavan maskin.

Latvialta loppui usko ja he kuluttivat jäähypenkkiä taajaan. Heti seuraavasta jäähystä Suomi rankaisi jälleen. Petteri Nummelin pelasi kiekon maalin kulmalle Jussi Jokiselle, joka yritti syöttää maalin eteen. Kiekko meni perille, mutta pomppasi suoraan maaliin Bergin luistimesta. Videotarkastuksen jälkeen maali hyväksyttiin.

Suomi iski ottelussa vielä kerran. Esa Pirnes nousi oikealta laidalta ja kiekko jäi Naumovsin torjunnan jälkeen pelattavaksi maalin kulmalle. Jani Rita sohaisi kiekon maaliin lähes nollakulmasta.

Harppaus eteenpäin

Suomi pelasi monta astetta paremmin kuin perjantaina. Nyt myös kokenut kalusto oli tasollaan ja otti sitä vastuuta, joka heillä eittämättä on. Joukkueelle tulee edelleen ylilyöntejä, joita ei saa tulla ratkaisupeleissä. Tänäänkin Latvia pelasi kahdesti 5-3 ylivoimaa. Isoissa peleissä siitä rankaistaan armotta. Antero Niittymäki oli tasaisen varma, joskaan hänen ei tarvinnut esittää ihmeitä. Nolla on kuitenkin nolla ja loistava aloitus kisoille.

Latvia jatkoi siitä mihin jäi Tshekkejä vastaan. Tuntui siltä, että eväät oli syöty jo ennen ottelua. Se ei pystynyt missään vaiheessa haastamaan Suomea kunnolla, ei edes 5-3 ylivoimilla. Latvian ylivoimaisesti paras pelaaja on Sergejs Naumovs, joka piti tänään numerot kohtuullisina. Latvialta puuttuu kokonaan hyökkäyspeli, joka on outoa, sillä voisi kuvitella kotiyleisön siivittävän joukkuetta eteenpäin.

Yleisö jaksoi kannustaa joukkuettaan ottelun loppuun saakka, joten olisi odottanut pelaajien antavan edes vähän palkkiota yleisölle. Latvia on tehnyt turnauksessa yhden maalin ja senkin imaisi mummon Hooverin lailla Milan Hnilicka, käsittämätöntä!

» Lähetä palautetta toimitukselle