Suomelle nuorten MM-kultaa!

MAAJOUKKUE / Raportti
Suomi on nuorten maailmanmestari 2014.
Kuva © Vilja Päätalo - vilja.paatalo@jatkoaika.com

Suomi pääsi nuorten MM-finaalin päätöserään johtoasemassa. Joukkueen puolustustaistelu ei kuitenkaan riittänyt voittoon varsinaisella peliajalla. Ruotsi pääsi kolmannessa erässä pelaamaan ylivoimaa kolme kertaa peräjälkeen, mikä oli lopulta Suomelle liikaa.

Saku Kinnusen ja Aleksi Mustosen jäähyt Suomen alivoima tappoi, mutta Rasmus Ristolaisen kakkonen oli liikaa. Christian Djoos laukoi siniviivalta Ruotsin 2–2-tasoituksen, kun varsinaista peliaikaa oli jäljellä reilut yhdeksän minuuttia.

Jatkoajalla kummallakin joukkueella oli maalipaikkoja. Ratkaisun avaimen otti kuitenkin käsiinsä Ristolainen, joka harhautti Robert Häggin, kiersi Oscar Danskin, ja ujutti kiekon Ruotsin maalivahdin patjojen välistä maaliin.

Suomelle alle 20-vuotiaiden MM-kulta oli historian kolmas. Edellisestä mestaruudesta ehti aikaa vierähtää 16 vuotta. Ensimmäisen kerran Suomi voitti vuonna 1987.

Suomi iski jälleen alussa

Suomi aloitti ottelun täsmälleen samalla tavalla kuin joukkueiden alkulohkokohtaamisenkin: maalilla ensimmäisessä vaihdossa. Esa Lindellin tarkka rannelaukaus yllätti Danskin, jonka näkökenttää peitti Artturi Lehkonen.

Ykkösketju oli lähellä maalintekoa toisessakin vaihdossaan, kun kiekko pomppasi Linus Arnessonin hanskan kautta Saku Mäenalaselle. Suomen paras maalintekijä yritti ohittaa Danskin kilpikäden puolelta, mutta rannelaukaus ohitti tolpan niukasti väärältä puolelta.

Kun erä eteni, siirtyi ote yhä enemmän Ruotsille. Suomi puolusti kuitenkin omalla alueellaan järkevästi, ja Juuse Saros torjui totutun varmasti. Niinpä ensimmäiselle erätauolle mentiin 0–1-tilanteessa.

Ottelun toisen erän alkua Ruotsi hallitsi mielin määrin. Saros piti Suomea pystyssä, kunnes Lucas Wallmark laukoi tasoitusmaalin tolpan kautta Julius Hongan jäähyn aikana.

Ykkösketju kuitenkin iski Suomen jälleen johtoon vain vajaata minuuttia myöhemmin, kun Teuvo Teräväinen vapautti Mäenalasen maalintekoon. Syöttöpiste oli Suomen ykkössentterille jo turnauksen kahdestoista, kolmannentoista hän merkkautti Ristolaisen voittomaaliin.

Ensi vuonna pohjoisamerikkalaisten seurassa

Mestaruuden myötä Suomi pelaa ensi vuoden kisoissa samassa lohkossa Kanadan ja USA:n kanssa. Lohkon muut joukkueet ovat Slovakia ja Saksa. Kisojen A-lohko pelataan Montrealissa, joten suomalaislupaukset pääsevät pelaamaan suurimmalla mahdollisella näyttämöllä – täysien katsomoiden edessä.

Toronton alkulohkossa pelaavat ensi vuonna Ruotsin lisäksi Venäjä, Tšekki, Sveitsi ja Tanska, joka nousi MM-tasolle Norjan tilalle.

» Lähetä palautetta toimitukselle