Pakkopulla oli Suomelle kuivaa pupellettavaa - niukka voitto Kazakstanista

MAAJOUKKUE / Raportti
Kazakstan vei ajoittain Suomen puolustusta nakkikioskille
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Suomen esitys Kazakstania vastaan ei tarjonnut katsojille silmänruokaa, vaikka elintärkeät kolme pistettä jäivät Leijonille. Puolivälieräpaikka riippuu nyt Latvian sekä isäntämään suorituksista.

Ottelun lähtökohdat olivat joukkueilla erilaiset, sillä Kazakstan tippuu alemmalle sarjatasolle joka tapauksessa. Suomen oli puolestaan pakko ottaa täysi pistepotti voidakseen pitää toivoa puolivälieräpaikasta yllä.

Leijonat oli alkusarjan viimeisessä ottelussaan selkeä ennakkosuosikki. Ensimmäiset kymmenen minuuttia kiekko liikkuikin lähinnä Kazakstanin puolustusalueella, eivätkä turkoosipaidat päässeet juurikaan hyökkäämään. Nousujohteinen alku sai lisää tuulta siipiensä alle, kun Tapparan Olli Palola teki turnauksen toisen maalinsa ylivoimalla.

Palolan maalista ei hidastuksia kauaa näytetty, sillä Kazakstanin Jevgeni Rymarev pääsi avaamaan myös joukkueensa maalitilin. Ei mennyt kauaa ennen kuin sama joukkue oli jälleen asialla. Fjodor Polistšuk vei Kazakstanin kuin varkain johtoon Rymarevin ja Vadim Krasnoslobodtsevin syötöistä, eikä suomalaiskannattajia enää hymyilyttänyt.

Leijonien peli näytti kaikin puolin tahmealta ja haluttomalta. Lohdutusta saatiin kuitenkin vielä ensimmäisen erän puitteissa. Sunnuntain ottelussa paikoistaan epäonnistunut Jori Lehterä sai aihetta tuulettaa iskiessään tasoitusmaalin kazakstanilaisvahti Aleksei Ivanovin vartioimaan maaliin.

Nenäkkyys auttoi Suomea

Leijonat ei välttynyt tässäkään pelissä erikoiselta maalilta. Sunnuntaisessa USA−ottelussa kiekko kimposi Suomen rysään pleksin reunasta, mutta tällä kertaa Kazakstan oli ottavana osapuolena. Leijonakapteeni Olli Jokisen laukaus otti kimmoketta kazakstanilaispeluri Aleksei Litvinenkon nenästä ja päätyi loppujen lopuksi maaliin.

Suomi sortui ottelussa lähes holtittomaan jäähyilyyn. Jäähyminuutteja kertyi Leijonille yhteensä neljätoista, mikä kertoo pettäneestä hermokontrollista. Sinivalkoisten onneksi Kazakstan onnistui vain kahdesti seitsemästä ylivoimasta, mutta jäähyt sotkivat levällään olevaa peliä entisestään.

Ykkössentteri Petri Kontiolan ollessa hämärän rajamailla viimeistely ontui jälleen. Jarkko Immosen kolmoskenttä otti pelin nihkeydestä huolimatta vastuuta vetämällä työhaalarit niskaansa.

Leijonat onnistui repimään lisää etumatkaa tehokkaaksi osoittautuneella syöttelyllään. Kokoonpanoon palanneen Pekka Jormakan ja Kontiolan syötellessä Kazakstanin alueella kiekon Bratislavan kisojen pistekuninkaalle Jarkko Immoselle saatiin peli suomalaisittain turvallisimpiin 2−4-lukemiin.

Asenne katosi jälleen

Kolmas erä ei ollut Leijonille tälläkään kertaa helppo. Sexy hockey oli ottelusta kaukana, kun Kazakstan piti kiekkoa puolitoista minuuttia Suomen alueella ilman minkäänlaisia katkoja. Näytti siltä, että Leijonat kerjäisi verta kuonostaan.

Painostuksen jälkeen tapahtui se, mitä leijonapenkillä eniten pelättiin: kavennusmaali. Ylivoimalla pelannut Kazakstan sai painetta leijonamaalille, eikä loistavaa turnausta pelaava Pekka Rinnekään voinut olla jokaisen vedon tiellä. Konstantin Romanov ei onnistunut osumallaan tuomaan Kazakstania rinnalle, mutta nostatti kotikatsomoissa niskavillat pystyyn.

Kazakstan todisti olevansa vaarallinen vastahyökkäysjoukkue. Kiekollinen peli ei ollut päätähuimaavaa, mutta turkoosipaidat saivat monia vaarallisia paikkoja murtautuessaan leijona-alueelle. Rinne piti Suomea jälleen kerran pystyssä, kun kazakit vyöryivät maalille varsinkin pelin viimeisen erän aikana. 

Kazakstan pelasi toistaiseksi viimeisen pelinsä ylimmällä sarjatasolla, kun taas Suomi joutuu jännittämään puolivälieräpaikkansa puolesta tiistai-iltaan saakka. Jatkopelit alkavat Minskissä torstaina.

» Lähetä palautetta toimitukselle