Tšekki hukkasi tilaisuutensa - Kanada jyräsi tiensä finaaliin

MAAJOUKKUE / Raportti
Kanada ratkaisi ottelun toisessa erässä.
Tšekillä oli välierässä mahdollisuus mennä kahden maalin johtoon, sekä tasoittaa ottelu. Kanada kuitenkin selvisi tilanteista säikähdyksellä, ja lähetti tšekkiläiset pronssiotteluun lukemin 7−2.

Tšekki sai ottelun alkuun hyvän temmon päälle, mikä palkittiin Filip Zadinan avausosumalla. Myllytys jatkui aina ensimmäiseen ylivoimaan asti, jossa ylärima pelasti vaahterapaidat toiselta takaiskulta.

Tämän jälkeen Kanada löi isomman vaihteen päälle ja sai myös tulosta kahdella ylivoimallaan. Ensin Sam Steel tasoitti lukemat, ja kolmisen minuuttia myöhemmin Drake Batherson ohjasi pikkumustan voimattoman Josef Korenarin ohi. 

Batherson-show sai jatkoa välierässä

Toinen erä alkoi samalla kaavalla kuin edellinenkin, mutta maalintekijän rooli vaihtui. Ottelussa vahvasti esiintynyt kolmikko Dillon Dube-Jordan Kyrou-Steel rakensi useita maalipaikkoja ja sai paineistuksen pysymään tšekkipäädyssä.

Jälleen ylivoima sai maalin aikaiseksi, kun Batherson ohjasi toistamiseen kiekon Korenarin taakse. Meno ei laantunut, ja kanadalaiskarvaus Maxime Comtois viimeistelijänä tuotti vaahterapaitojen neljännen osuman.

Tšekkiläiset saivat entistä enemmän kylmää vettä niskaan, kun Kyrou löytyi neljän pelaajan välistä täysin vapaana ja temppuili Korenarin solmuun. Bathersonin kypärätempun jälkeen Korenar vaihtui Jakub Skarekiin tšekkiläisten maalin suulla. 

Boris Katchouk onnistui ohittamaan Skarekin kolmannessa erässä, mutta tšekkiläisveskarit tekivät ottelussa kaikkensa.

Päätöserässä tšekkiläisten puolustuspäässä näkyi jo luovuttamisen merkkejä. Kanadalaisten iholle ei menty yhtä hanakasti, ja hyökkäyksen aloitukset kestivät toisinaan.

Carter Hart haparoi ainoan kerran viimeisellä puoliskolla, ja Zadina korvasi aiemmin hukkaaman tilaisuutensa. Enempää osumia ei ottelussa tullut, ja vaahterapaidat ottivat jälleen suvereenin voiton.

Kanada kohtaa finaalissa Ruotsin, ja Tšekki taistelee himmeimmistä mitaleista Yhdysvaltojen kanssa.

» Lähetä palautetta toimitukselle