Kanada ratkaisi ottelun ensimmäisessä erässä – Mitch Marner tehokkaana

MAAJOUKKUE / Raportti
Kanada otti varsin vakuuttavan voiton Leijonista.
Kuva © Emil Hansson www.HanssonsPhoto.net
B-lohkon viimeisessä ottelussa lohkovoiton jo varmistanut Kanada sai vastaansa vaihtelevasti esiintyneen Suomen. Joukkueet kohtasivat edellisen kerran vuosi sitten MM-kilpailujen finaalissa, joten tiistaina nähtiin revanssi vuoden takaisesta. Illan ottelussa Kanada oli murskaavan hyvä ja tasainen sekä voitti ottelun lopulta selvin luvuin 5-2. Kanadan Mitch Marnerille tehot 2+1.

Ottelun ensimmäinen erä alkoi erittäin vauhdikkaasti, sillä jo ensiminuuteilla molempiin kenttäpäätyihin luotiin hyviä maalintekopaikkoja. Kahden minuutin kohdalla Jeff Skinner ja Miro Aaltonen pääsivät loistavilta paikoilta yrittämään maalintekoa siinä kuitenkaan onnistumatta.

Aaltosen paikan jälkeen Kanada käänsi nopeasti peliä kohti Suomen maalia ja maalivahti Harri Säteriä. Leijonat puolusti tilanteen varsin lepsusti, minkä seurauksena Kanada pääsi ylivoimahyökkäykseen, ja Mitch Marner iski pelivälineen ensimmäisen kerran Suomen maaliin ohi Säterin.

Vain 22 sekuntia myöhemmin kiekko löytyy ensimmäisen kerran Calvin Pickardin selän takaa. Tilanteessa Oskar Osala laukoi epäonnistuneesti kohti Kanadan maalia, ja peliväline pomppasikin suoraan Jani Lajuselle, jolla oli varsin helppo työ siirtää peliväline Kanadan tyhjään maaliin.

Suomi pääsi pikkuhiljaa peliin mukaan

Tasoitusmaalin jälkeen Suomi joutui ensimmäisen kerran alivoimalle, kun jäähypenkille komennettiin Suomen Joonas Järvinen. Järvisen rangaistusta ei ehtinyt kulua kuin kahdeksan sekuntia, sillä kiekko löytyi toisen kerran Suomen maalista. Kanadan Colton Parayko laukoi lujaa siniviivan tuntumasta suoraan ylämummoon. Suomen tasoitusmaalista kerkesi kulua vain vajaa minuutti.

Ensimmäisen erän viimeiselle vitosella Kanada pääsi jälleen pyörittämään erittäin laadukasta ylivoimaansa. Marner iski erikoistilanteen aikana illan toisen osumansa ja vei Kanadan 3-1-johtoon. Ensimmäinen erä päättyi myös näissä lukemissa.

Toisen erän alku ei ollut yhtä värikäs kuin ensimmäisen erän alku. Erän puolivälissä Kanada karkasi jo 4-1-johtoon, kun Michael Mathesonin laukaus kimposi Säterin maalin eteen, josta Brayden Point siirsi kiekon Leijonien maaliin.

Erän loppuhetkillä Suomi sai Kanadan päätyyn pidemmän pyörityksen aikaiseksi. Julius Honka esitti yksilötaitojaan purjehtien hyökkäysalueen läpi ja syötti Atte Ohtamaalle, joka laukoi kiekon ohi Pickardin. Ohtamaalle turnauksen ensimmäinen maali.

Kanada naulasi 5-2-voittolukemat aivan kolmannen erän ensi hetkillä, kun pelikello oli kerennyt vanheta ainoastaan 34 sekuntia. Kanadan Matt Duchene eteni vauhdilla omalta alueelta Ville Lajusen ohi läpiajoon ja iski kiekon Säterin selän taakse.

» Lähetä palautetta toimitukselle