Kanada vakuuttavasti finaaliin

MAAJOUKKUE / Raportti
Kanada jatkoi vakuuttavasti välierissä kun joukkue voitti Ruotsin numeroin 4-1 (3-0,1-1,0-0). Ottelu oli jo periaatteessa ensimmäisen erän jälkeen selvä, sillä ruotsalaiset eivät pystyneet vastaamaan Kanadan tempon muutokseen ensimmäisen erän loppupuoliskolla.

Kanada meni näytöstyyliin finaaliin, kun joukkue voitti selvästi Ruotsin. Ottelun ratkaisijaksi nousi Mike Cammalleri, joka aloitti maalitehtailun ja syötti joukkueen kolmannen maalin. Lisäksi Kanadan maalilla Cam Ward pelasi pirteästi hoitaen Ruotsin harvat tilanteet vakuuttavasti.

Kanada rymisteli

Ottelun ensimmäisen erän alkupuoli oli intensiteetiltään laiskahkoa. Ruotsi hallitsi lievästi ottelun alkua ja joukkue sai heti ottelun alkuun ylivoiman, kun Kanadan maalivahti Cam Ward sai kyseenalaisen rangaistuksen lyötyä kiekon torjunnan jälkeen katsomoon. Ruotsi ei saanut muutamasta alkuminuutin paikastaan maalia ja pelin painopiste kääntyi erän puolen välin jälkeen.

Kanada siirtyi johtoon ottelun 11. minuutilla. Mike Cammalleri pääsi ylivoimalla laukomaan b-pisteen kaarelta ja laukaus pomppasi maskimiehen ja puolustajan kautta maalin perukoille.

Kanada sai maalin jälkeen otetta pelistä ja vain reilu minuutti edellisestä nähtiin ottelun toinen maali. Jonathan Toews sai syötön maalinkulmalle ja ruotsalaispuolustajan estelyistä huolimatta Toews veivasi kiekon Ruotsin maalivahti Johan Backlundin selän taakse. Maali oli nuoren miehen todellinen taidonnäyte, sillä mies veivasi pienessä tilassa vielä kaatuessaankin sekä maalivahdin että puolustajan tilanteesta pihalle.

Erän loppupuolella Kanada siirtyi vakuuttavaan johtoon, kun Eric Staal teki Kanadan kolmannen maalin.

Erän alkupuoli oli vielä jossakin määrin Ruotsin, mutta Kanadan lisätessä vauhtia ei Ruotsin kokematon joukkue pystynyt vastaamaan tähän ja vaahteralehtipaidat saivat luotua useita hyviä paikkoja Backlundin maalille.

Kanada jäädyttää peliä

Toisessa erässä pelin tempo laski selvästi. Kanada jäädytti pelin ja Ruotsi hallitsi peliä vain näennäisesti. Sinikeltaiset eivät pystyneet luomaan juurikaan maalipaikkoja Kanadan maalille.

Ruotsi onnistui kuitenkin kaventamaan ottelun 3-1 – numeroihin hieman onnekkaasti. Hyökkäyspään aloituksen jälkeen Johan Davidson ampui b-pisteellä olevasta ruuhkasta ja kiekko pomppasi hölmistyneen Wardin jalkojenvälistä maaliin.

Ruotsi sai jonkin verran virtaa kavennusmaalistaan, mutta maalipaikkoja ei joukkueelle tullut kovinkaan montaa. Erän loppupuolella Kanada kaatoi kylmää vettä Ruotsin niskaan, kun alivoimalla Ruotsi hyökkäsi liian innokkaasti. Kanada käänsi tilanteen nopeasti omaksi hyökkäykseksi ja Rick Nash laittoi kiekon ylivoimahyökkäyksen päätteeksi rannelaukauksella maaliin.

Kanada vakuuttavasti finaaliin

Viimeisessä erässä Kanada piti vakuuttavasti Ruotsin loitolla. Tre Kronorin paras mahdollisuus kavennukseen tuli kolmannen erän puolessa välissä, kun joukkue pääsi pelaamaan pitkän pätkän ylivoimaa kun Justin Williams sai ensin jäähyn ja reilu minuutti tämän jälkeen Mike Commodore sai korkeasta mailasta 2+2 minuutin rangaistuksen. Ruotsi ei saanut ylivoimalla oikein mitään aikaan, vaan Kanada pystyi rikkomaan Ruotsin ylivoiman täysin.

Erän loppupuolella Ruotsin pyöritys ei lähtenyt oikein missään vaiheessa kunnolla käyntiin ja loppulukemat kirjattiin Kanadalle numeroin 4-1.

Ruotsi oli ottelussa yllättävän vaisu eikä joukkue löytänyt oikein missään vaiheessa tarvittavaa otetta peliin. Toisaalta Kanada oli hyvin valmistautunut peliin ja joukkueen kokeneet pelaajat osasivat pelata johtoasemassa todella hyvin.

Maalilla Cam Ward pelasi mainiosti, eikä ainoaa takaiskua voida laskea hänen piikkiinsä. Toisessa päässä Johan Backlund oli tällä kertaa hieman epävarma.

Ruotsi jatkaa sunnuntaina pronssiottelussa Venäjää vastaan, kun Kanada puolestaan saa MM-kisojen finaalissa vastustajakseen Suomen.

» Lähetä palautetta toimitukselle