Kanada kuritti Suomea

MAAJOUKKUE / Raportti
Kanada varmisti tiistain ottelussa suoran välieräpaikan.
Kuva © Julia Heino julia.heino@jatkoaika.com
Toinen suora välieräpaikka ratkottiin tiistaina Suomen ja Kanadan välillä. Ennakkosuosikki Kanada vei voiton, mutta Suomi ei päästänyt vastustajaansa helpolla.

Naisleijonat lähti viimeiseen alkusarjan peliin vajaalla miehistöllä, sillä joukkueen kokoonpanosta puuttuivat Linda Välimäki ja jo Yhdysvaltoja vastaan sivussa ollut Michelle Karvinen.

Ensimmäinen erä oli sekä molempien osalta ailahteleva, mutta toiveita herättävä. Kanada meni kahdeksan minuutin kohdalla johtoon, kun Jennifer Wakefield kiemurteli Rosa Lindstedille koukkaamisjäähyn, ja vaahteralehdet tehtailivat turnauksen ensimmäisen ylivoimamaalinsa.

Osumaan vaadittiin kahdeksan sekuntia, kun Marie-Philip Poulin järjesti kiekon Rebecca Johnstonille Suomen maalin välittömään läheisyyteen. Johnston ei kuitenkaan yrittänyt itse ratkaisua, vaan neppasi kiekon maalin toiselle puolelle nousseelle Brigette Lacquettelle. Hyökkääjistä Karoliina Rantamäki loikkasi kiekon eteen, mutta Lacquette ei erehtynyt, vaan nosti kiekon tyhjiin Suomen maalivahti Eveliina Suonpään ollessa vielä Johnstonia kohden.

Lukemat tuntuivat ajautuvan maiden välisen kiekkohistorian sanelemiin uomiin, kun kaksi minuuttia myöhemmin Natalie Spooner lisäsi Suomen ahdinkoa. Anna Kilponen menetti kiekon Kanadan siniviivalla Wakefieldille, joka polki karkuun Spoonerin kanssa. Lindstedt oli ainut pelaaja Spoonerin tiellä, ja kanadalaisen tarkka kuti ohitti sekä puolustajan että Suonpään.

Suomi ei kuitenkaan maaleista lannistunut, vaan puski katkomaan Kanadan syöttöjä. Kun avausmaalin tehnyt Lacquette koukki itsensä vielä istumaan, Suomi pääsi testaamaan omaa ylivoimaansa. Kanadan puolelta puolustaja Lauriane Rougeau oli vuorostaan epäonninen. Hän hävisi ensin kaksinkamppailun Susanna Tapanin kanssa, ja kun Jenni Hiirikosken kuti lähti viivasta, näytti kiekko muuttavan hänestä suuntaa ja siten ohittavan Geneviève Lacassen.

Lopulta Kanada teki kanadat

Toiseen erään lähdettiin haparoivissa tunnelmissa. Suomen hyökkäyspeli ei päässyt ensimmäisen erän tasolle, mutta Kanadankin pyöritykset jäivät kauas vaarallisimmasta päästä. Kanada kuitenkin rankaisi Suomea virheistä erän loppupuolella. Ensiksi Lindstedt puristui pois pelistä ja kiekosta pyrkiessään kohti Kanadan päätyä. Spooner sai pelivälineen itselleen ja vapautti vuorostaan Wakefieldin läpiajoon. Hiirikoski yritti polkea kanadalaisen kiinni, mutta siinä vaiheessa lämäri upposi jo läheltä Suonpään taakse.

Minuuttiakaan ei ehtinyt kulua, kun jo Kilponen hävisi kaksinkamppailun maalin takana Bailey Bramille. Kiekon nappasi Emily Clark, jonka Suonpää vielä torjui, mutta irtokiekko päätyi siniviivalla odottaneelle Courtney Birchardille, jonka laukaus ohitti useita kenttäpelaajia ja upposi längistä sisään.

Kolmannessa erässä Kanada vankisti vielä johtoaan. Niina Mäkinen kamppaili Jillian Saulnierin kanssa laidassa, jonka jälkeen Clark pääsi kiekkoon. Clark luisteli röyhkeästi maalille, ja kun Suonpää torjui hänen ensimmäisen yrityksensä, hän sai kiekon jälleen itselleen, yritti uudelleen ja ohitti veskarin. Maali oli Clarkille ensimmäinen Kanadan paidassa.

Suomi muistutti vielä vaarallisuudestaan heti seuraavassa vaihdossa. Hiirikoski luisteli siniviivalle ja laukoi kohti maalia. Lacasse ei saanut kiekkoa kiinni, vaan se pomppasi patjan yli verkkoon.

Loppulukemat 6−2 viimeisteli ylivoimalla Spooner. Kanada jatkaa suoraan välieriin, ja Suomi pelaa puolivälierissä joko Sveitsiä tai Japania vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle