Suomella mahdollisuus edetä suoraan välieriin

MAAJOUKKUE / Ennakko
Suomi lähtee haastamaan Kanadaa.
Kuva © Julia Heino julia.heino@jatkoaika.com
Suomi kohtaa tiistaina klo 17 Suomen aikaa alkulohkon viimeisessä ottelussaan Kanadan. Ottelussa riittää panosta, sillä voittaja etenee suoraan välieriin.

Suomi ja Kanada kohtaavat toisensa tiistai-iltapäivällä A-lohkon päätösottelussa. Ottelun voittaja selviytyy suoraan välieriin, sillä vaikka Venäjä voittaisi omassa ottelussaan USA:n, ei se voisi nousta Suomi-Kanada-ottelun voittajan edelle taulukossa. 

Suomen MM-kisojen avausottelu Venäjää vastaan oli kaksijakoinen. Voitto teki joukkueelle henkisesti hyvää, mutta tehottomuus vaivasi varsinkin ylivoimapelaamisessa. Suomi pääsi pelaamaan ottelussa muun muassa hyvän tovin viidellä kolmea vastaan, mutta puolustajien vedot pysähtyivät venäläisblokkauksiin. 

Ylivoiman tehottomuus jatkui myös ottelussa USA:ta vastaan. Tosin, vastus oli myös huomattavasti kovempi. USA myös rokotti Suomea kertaalleen alivoimalla, joten siitä miinus erikoistilannepelaamiseen.

Suomen tehokkaimmat pelaajat ovat toistaiseksi olleet ykkösketjun Riikka Välilä ja Susanna Tapani, joilla on molemmilla tilillään kaksi tehopistettä. Sama kaksikko vastasi myös Suomen ainoasta maalista ottelussa USA:ta vastaan. Ketjun kolmas lenkki Michelle Karvinen oli sivussa USA-ottelusta, mutta pelasi Venäjää vastaan hyvän ottelun.

Ykkösketju on pelannut kiitettävästi, mutta muilta ketjuilta vaaditaan jatkossa enemmän onnistumisia hyökkäyspelaamisen osalta. Suomen kakkosketjuna on molemmissa otteluissa häärinyt kolmikko Karoliina Rantamäki-Linda Välimäki-Emma Nuutinen. Tämän ketjun on pakko parantaa, mikäli Suomi mielee turnauksessa mitalin ottaa.

18-vuotias Nuutinen on esiintynyt pirteästi ja on saanut vahvalla pelaamisellaan vastustajille ajoittain vaikeuksia, mutta ketjun kokeneemmat pelurit eivät ole vielä saaneet itsestään parasta irti.

Suomen maalilla molemmat ottelut torjunut Meeri Räisänen on osoittanut loistavilla otteillaan, ettei Noora Rädyn perään tarvitse haikailla. USA-ottelussa taakse livahti neljä kiekkoa, mutta yhtäkään maaleista ei voinut suoranaisesti laittaa maalivahdin piikkiin. Neljän päästetyn maalin vastapainoksi torjuntoja kertyi peräti 49.

Räisänen on esiintynyt rauhallisesti ja eleettömästi, eikä Suomi tule häneen missään vaiheessa kaatumaan.

Suomen on mahdollista kaataa Kanada, mutta helppoa se ei totta kai tule olemaan. Ylivoimapelaamisen on parannuttava huomattavasti, mikäli Suomi haluaa pitää mahdollisuutensa elossa. Yksi avainasia piilee puolustajissa.

Suomen puolustajien pitää saada enemmän laukauksia maalia kohti, varsinkin ylivoimassa. Kapteeni Jenni Hiirikoski on ollut Suomen joukkueen ahkerin laukoja, mutta tulitukea tarvitaan muiltakin. Hyvän ja painavan laukauksen taitava Mira Jalosuo ei ole laukonut turnauksessa maalia kohti vielä kertaakaan.

Kanada oli USA:ta vastaan yhtä aseeton kuin Suomi. Tiistaina on mielenkiintoista nähdä miten Suomi kykenee kanadalaiset haastamaan.

 

» Lähetä palautetta toimitukselle