U18: Suomi jatkoajan verran Tšekkiä perässä

Hämeenlinnan viiden maan turnaus aloitettiin keskiviikkona kahdella ottelulla. Vastakkain asettuivat USA ja Sveitsi, sekä Suomi ja Tšekki. Kummassakin ottelussa tehtiin yhteensä viisi maalia, eikä varsinaisella peliajalla löydetty ratkaisua.
Tšekin vahvasta alusta huolimatta Suomi siirtyi 1-0-johtoon Otto Kivenmäen osumalla. Pelikelloon oli kertynyt vasta puolitoista minuuttia.
Maali syntyi läpiajon päätteeksi.
Suomi otti hiljalleen ottelun hallinnan itselleen ja ajoi Tšekin maalille ryminällä.
Loistavasti maalilla aloittanut Lukas Dostal sai torjuntatyöskentelyynsä apuja omalta puolustukselta.
Myös toisessa päässä torjuttiin tyylikkäästi.
Katse ylös ja vastustajan päätyä kohti. Suomi käytti ottelussa Tšekin omaa vahvuutta, nopeita vastahyökkäyksiä.
Vojtech Strondala kokeili leijonakiekon sopivuutta perinteiseen jalkakynäilyyn.
Hyvästä maskipelaamisesta syntyy erinomaisia maalipaikkoja.
Ottelu tasoihin toisen erän puolivälissä. Maalintekijänä Dominik Arnost ja ainoana syöttäjänä Matej Svoboda.
Tšekki siirtyi 1-2-johtoon kolmannen erän alkuminuuteilla. Osuma syntyi ylivoimalla.
Maalintekijänä Karel Plasek. Ei syöttäjiä.
Suomi haki lopussa vimmatusti tasoitusta...
...joka avasi myös Tšekille ratkaisun paikat.
Paineistus tuotti lopulta halutun lopputuloksen...
...kun Kristian Tanus tasoitti ottelun kolmannen erän viimeisellä minuutilla.
Edessä oli jatkoaika. Justus Annunen kävi kyselemässä viime hetken vinkit ratkaisun hetkille.
Vinkeistä ei kuitenkaan ollut tällä kertaa hyötyä. Tšekin Jan Jenik laukoi ottelun voittomaalin.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös

Alle 18-vuotiaiden MM-kisat alkavat tänään - tässä Pikkuleijonien kokoonpano

MAAJOUKKUE | 19.4.2018 6:00
Alle 18-vuotiaiden MM-kisat alkavat tänään Venäjällä Tšeljabinskissa ja Magnitogorskissa. Suomi pelaa turnauksen avausottelussa Slovakiaa vastaan. lue lisää

Pikkuleijonien MM-leiri alkoi kymmenellä pelaajalla

MAAJOUKKUE | 4.4.2018 12:22
Alle 18-vuotiaiden maajoukkue aloitti tiistaina valmistautumisensa kohti huhtikuun lopun MM-kisoja Venäjällä. Mukana ensimmäisessä leirityksessä on 10 pelaajaa. lue lisää

Varada tšekkijuniorien luotsiksi - entinen miesten valmentaja 18-vuotiaisiin

MAAJOUKKUE | 3.4.2018 21:17
Tšekin jääkiekkoliitto on nimennyt uusia juniorivalmentajia. Merkittävimmät pestit menivät 20-vuotiaiden vetovastuun ottavalle Vaclav Varadalle sekä Alois Hadamczikille. lue lisää

Pikkuleijonat voitokas Ruotsia vastaan - Tšekki kaatoi haastajat päätösottelussa

MAAJOUKKUE | 12.11.2017 19:23
Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkue pelasi lähes puhtaan kotiturnauksen Hämeenlinnassa. Päätöspäivänä kaatui Ruotsin Småkronor jatkoajalla. Alle 20-vuotiaiden haastajajoukkue joutui puolestaan taipumaan Tšekille ensimmäistä kertaa. lue lisää

Pikkuleijonat kaatoi väkevän Yhdysvallat - Myös haastajajoukkueelle toinen voitto

MAAJOUKKUE | 11.11.2017 20:19
Lauantai oli kolmen juniorimaaottelun päivä. Alle 17-vuotiaiden maajoukkue päätti yöllä taipaleensa tappioon World U17 Hockey Challengen sijoitusottelussa, alle 19-vuotiaiden maajoukkue voitti Tšekki-ottelunsa lukemin 4-2 ja alle 18-vuotiaiden joukkue kaatoi Hämeenlinnassa Yhdysvallat lukemin 4-3 voittomaalikilpailussa. lue lisää

Kommentit