Tappara solmi jatkosopimuksia

LIIGA / Uutinen
Tappara on solminut jatkosopimukset neljän pelaajansa kanssa. Ehdottomasti kovin ja tärkein nimi näistä on Esa Pirnes, jonka oletettiin jo suuntaavan takaisin Ouluun. Muut sopimuksen saaneet ovat Pekka Saravo, Pasi Puistola ja Sami Venäläinen.

Esa Pirneksen jatko Tapparassa on solmittu vuodeksi eteenpäin. Pirnes on tällä kaudella noussut jopa joukkueen ykkössentteriksi. Tämän suorituksen arvoa lisää se, että oululaislähtöisellä pelaajalla on keskushyökkääjäosastolla kilpailijana Janne Ojasen ja Aleksander Barkovin tapaiset kokeneet pelimiehet.

Pekka Saravon uusi sopimus ulottuu puolestaan kevääseen 2005. Tapparan oma kasvatti nousi syyskaudella maajoukkueeseen saakka ja on kehittynyt kuluvan kauden aikana suurin harppauksin.

Pirneksen ja Saravon lisäksi jo aikaisemmin viime vuoden loppupuolella kirjoittivat Sami Venäläinen ja Pasi Puistola jatkosopimukset niin, että molemmat jatkavat tamperelaisjoukkueessa aina kevääseen 2005.

Yhteensä Tapparalla on tulevalle kaudelle kasassa 12 pelaajasopimusta. Joukkueen ensi kauden päävalmentajalla Mika Saarisella onkin jo hyvä kuva siitä millaisilla paloilla hän pääsee palapeliään muodostamaan.

- Tämä kausi on kaikille pelaajille tärkeä ja nyt näille sopimuksen tehneille pelaajille jää rauha keskittyä itse asiaan eli viedä Tapparaa kohti SM-liigan huipennusta, kommentoi Saarinen jatkosopimuksia Tapparan verkkosivuilla.

» Lähetä palautetta toimitukselle