Lohko B: Kahden suuren taistelu

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Toisessa Halifaxin lohkoista käydään tiukka taistelu kahden suuren ennakkosuosikin välillä. Isäntämaa Kanada ja USA saavat kumpainenkin jalkeille erinomaisen ryhmän. Latvia ja Slovenia taistelevat jämäpaikoista.

B-lohkon joukkueet on helppo jakaa kahteen ryhmään. Suursuosikit Kanada ja USA taistelevat lohkovoitosta ja pikkumaat Latvia sekä Slovenia taistelevat keskenään lohkon kolmannesta jatkopaikasta. Suosikkeina näissä taistelupareissa ovat Kanada ja Latvia, mutta yllätysmahdollisuudetkin ovat olemassa.

Rikkooko isäntämaa kirouksen?

Kisaisäntä on juhlinut edellisen kerran omissa kisoissaan 1986, kun Neuvostiliitto korjasi potin. Kanadalla on kuitenkin erinomaiset mahdollisuudet rikkoa kirous.

Isäntämaa Kanada lähtee kotikisoihinsa valmiina ja vaarallisena. Joukkueeseen on saatu houkuteltua iso tukku viime kevään maailmanmestareita, joista kirkkaimpina Halifaxin valoissa tuikkivat Rick Nash, Jonathan Toews ja Eric Staal.

Nash on ollut tuttu kasvo Kanadan kisajoukkueessa jo useamman vuoden ajan. Huippukohta osuu keväällä 2005 ja Itävallan kisoihin, joissa Nash ja ketjukaverina tuolloin toiminut Joe Thornton dominoivat MM-jäitä suvereenilla pelillä. Tuolloin kirkkain mitali jäi kuitenkin saavuttamatta Tshekin viedessä kultamitalit finaalissa.

Kanada on ennakkoon suurin suosikki omissa kisoissaan. Isäntämaa pystyy heittämään kaikille pelipaikoille sellaisia nimiä, joita muut maat voivat vain kateellisina seurata. Maalivahtiosasto on hyvässä kousissa, kun maalia tilkitsevät vuonna 2006 Stanley Cupia juhlinut Cam Ward, loistavan läpimurron tällä kaudella NHL:n eliittiin tehnyt Pascal Leclaire ja Mathieu Garon. Myös puolustus on erittäin hyvässä kousissa, hyökkäyksestä nyt puhumattakaan. Hyökkäyksestä löytyy nimiä kuten Dany Heatley ja Jason Spezza, jotka häärivät tällä ja edellisellä kaudella NHL-seura Ottawa Senatorsin tehomiehinä. Myös Tampa Bayn taiturihyökkääjä Martin St. Louisilta on lupa odottaa paljon.

Puolustuksen johtohahmoksi on tyrkyllä Florida Panthersin Jay Bouwmeester ja Phoenix Coyotesin Ed Jovanovski. Joukkueen kapteeniksi on nimetty Phoenixin Shane Doan.

Nuori ja nälkäinen USA

Yhdysvallat on ennakkoon Kanadan ohella yksi kisojen suurista suosikeista. Nuorella, mutta erittäin lahjakkaalla ryhmällä liikkeellä olevat jenkit pystyvät haastamaan isäntämaan tosissaan jopa lohkovoitosta.

Maalivahtiosasto sai taannoin erittäin jykevää vahvistusta, kun tällä kaudella Boston Bruinsin maalilla loistanut Tim Thomas liittyi ryhmään. Puolustuksesta löytyy sieltäkin ihan kelpo nimiä. New Jerseyn takalinjojen liideriksi kauden mittaan noussut Paul Martin on mukana, samoin Bostonin väkevä Mark Stuart.

Hyökkäyksestä löytyy nuoria lahjakkuuksia. Chicagon riveissä erinomaisen tulokaskauden pelanneella Patrick Kanella olisi heti hyvät saumat nousta koko joukkueen johtohahmoksi ja kypsästi Phoenixissa esiintynyt Peter Mueller on hänkin ilman muuta seuraamisen arvoinen nimi.

Jenkit lähtevät kisoihin hyvässä valmennuksessa. Siitä pitää huolen Stanley Cupin Tampa Bayssa kesällä 2004 voittanut John Tortorella.

Kokonaisuutena Yhdysvaltain joukkue on tarpeeksi tasokas jopa maailmanmestariksi. Joukkueessa on huikea määrä taitoa ja nopeutta. Pelityyli tulee varmasti olemaan tyypillinen suoraviivainen pohjoisamerikkalainen, jossa pyritään mahdollisimman suoraan vastustajan maalille.

USA:n ja Kanadan kohtaamisesta tulee alkupelien herkkupala, jota ei missään nimessä kannata jättää väliin.

Latvia vaikeuksissa

Aikaisempina vuosina pirteänä haastajana tunnettu Latvia on viime vuosina menettänyt asemiaan, eikä helppoa urakkaa ole nytkään luvassa. Pelaajamateriaalin kapeus aiheuttaa sen, että Latvian päätavoitteeksi jää vain Slovenian voittaminen alkusarjassa ja tätä kautta karsintasarjan välttäminen. Viime vuonna Latvia joutui karsintasarjaan ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2001, mutta selviytyi kalkkiviivoilla jatkamaan A-sarjassa.

Latvian vauhti ja pelinopeus eivät enää riitä pysymään huippumaiden kyydissä, joten ainakin Yhdysvaltoja ja Kanadaa vastaan mahdollisuudet ovat aika vähissä. Sloveniaa vastaan Latvia on kuitenkin lievä suosikki. Valmentaja Olegs Znaroksilla on näytettävä osaamisensa valmentajana, ettei taas ole kohtalona karsintasarjan pelaaminen.

Latvian joukkueesta löytyy suomalaisille varsin tuttuja nimiä kotoisesta SM-liigasta, kun Rauman Lukossa kuluneella kaudella pelannut Janis Sprukts ja Ilveksessä taannoin käväissyt Lauris Darzins pukeutuvat Latvian kisanuttuun Kanadassa.

Slovenia haastamaan ruotsalaisin opein

Slovenia lähtee vakiinnuttamaan paikkaansa A-sarjassa ruotsalaisilla kiekko-opeilla. Mats Waltin on mies, jolta odotetaan kovia näyttöjä slovenialaisten peräsimessä. Waltinilta löytyy valmentajana kokemusta kansainvälisistä turnauksista, sillä mies kuului kotimaansa valmennusryhmään Salt Lake Cityn olympialaisissa 2002.

Maalinteko on Slovenialla iso kompastuskivi. Koko kansakunnan ykköstykki Anze Kopitar on joukkueen kantava voima ja ainoa, jolta osumia odotetaan. Slovenian mahdollisuudet piilevätkin lähinnä erikoistilannepelaamisessa ja Kopitarin superonnistumisessa. Latvian tavoin myös sen päätavoite kisoissa on A-sarjapaikan säilyttäminen, joka onnistuu helpoiten, jos joukkue kykenee kukistamaan Latvian.

» Lähetä palautetta toimitukselle