Torino 2006: Kaikkien aikojen olympiakisat - osa kolme

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Hetken jo näytti siltä, ettei NHL-miehiä nähtäisi lainkaan näissä kisoissa, mutta kun työsulut saatiin ratkottua, alkoi odotus. Nyt se odotus on ohi. Torinon 20. olympiakisojen miesten jääkiekko on alkamaisillaan ja Jatkoaika tarjoaa lukijoilleen tuttuun tapaan ennakkoanalyysin jokaisesta osallistujamaasta.

Torinon olympiakisoissa joukkueet ovat jaettu kahteen kuuden joukkueen alkulohkoon, josta neljä parasta jatkavat puolivälieriin. Alkulohkoissa ei pelata jatkoaikoja. Mikäli kaksi maata päätyy samaan pistemäärään, järjestyksen ratkaisee ensin keskinäisen ottelun tulos ja sen jälkeen koko lohkon maaliero ja lopuksi tehtyjen maalien määrä. Mikäli kolme tai useampi joukkue on tasapisteissä, järjestys määräytyy keskinäisten otteluiden perusteella. Ensin pisteet, sitten maaliero ja lopuksi tehtyjen maalien määrä. Mikäli senkin jälkeen ollaan tasoissa, järjestetään rangaistuslaukauskilpailu.

info

Otteluohjelma
[lue lisää]

Puolivälierissä lohkojen voittajat kohtaavat toisen lohkon neljänneksi sijoittuneen ja lohkokakkoset saavat vastaansa toisen lohkon kolmanneksi sijoittuneen. Voittajat välieriin ja niiden voittajat olympiafinaaliin ja hävinneet pronssiotteluun. Puolivälieristä lähtien mikäli joukkueet ovat varsinaisen peliajan jälkeen tasatuloksessa, pidetään puolivälierissä, välierissä ja pronssiottelussa kolmen minuutin tauko, jonka jälkeen pelataan 10 minuutin jatkoaika ja sen jälkeen tarvittaessa rangaistuslaukauskilpailu. Loppuottelussa varsinaisen peliajan jälkeen pidetään 15 minuutin normaali erätauko ja 20 minuutin jatkoaika. Kaikki jatkoajat pelataan äkkikuolemaperiaatteella.

Rangaistuslaukauskilpailuihin nimetään ensin viisi pelaajaa molemmilta joukkueilta ja mikäli joukkueet ovat viiden laukojan jälkeen tasan, ammutaan yksi pari kerrallaan, kunnes voittaja on selvillä.

Olympiavoittaja on selvillä 26.2.

Lohko A

A-lohkossa mukana on turnauksen suurimpiin suosikkeihin kuuluva Kanada, kahdeksan vuoden takaisin olympiavoittaja Tshekki, takaa haastamaan lähtevä Suomi, neljännestä jatkoapaikasta taistelevat Sveitsi ja Saksa sekä isäntämaa Italia.

Italia kotikisoista kohti uutta nousua

Kanada - Vain kulta kelpaa

Riittääkö Saksan eväät?

Suomi haastaa isommat

Sveitsi - Valmiina urotekoon?

Tshekki Torinoon revanssimielellä

Lohko B

B-lohkon suosikkeihin kuuluvat pappa-ryhmillä liikkeellä olevat Ruotsi ja USA, sekä alati vaaralliset Slovakia ja Venäjä. Latvian pitäisi pystyä jättämään taakseen Kazakstan.

Kazakstanilla kiva turistireissu

Latvia kiusantekijänä B-lohkossa

Den sista chansen

Slovakia haluaa unohtaa ikävät olympiamuistot

Vielä kerran, papat!

Venäjä etsii joukkuepeliä

» Lähetä palautetta toimitukselle