Maailmanmestaruutta on muisteltu mm. molemmissa Curt Lindströmin kirjoissa (Poppamies ja Vielä vähän paremmin) sekä Raimo Helmisen ”muistelmissa”, mutta todellista, koko joukkueen muisteloa ei ennen tätä ollut kirjoitettu. Ja hyvä niin, vuosikymmen on riittävä aika odottaa ja antaa asioiden hautua.
Joukkue vailla vertaa -kirjan kirjoittaja Risto Pakarinen toimii siviilityössä Hockey-lehden päätoimittajana. Kirja myötäileekin Hockeystä tuttua linjaa, teksti on pääosassa, eivät kuvat. Pehmeäkantisessa pokkarissa valittu linja toimii, tosin kuvia, edes mustavalkoisia olisi kaivannut enemmän kuin ne pari hassua finaalikuvaa.
Toisin kuin niin monessa muussa kiekkokirjassa, tässä opuksessa kirjoittajan rooli on itse lopputuloksessa pieni. Pakarinen ei selosta, miten yksittäisten otteluiden maalit syntyivät, vaan antaa pelaajien muistella. Muutaman kymmenen sivun välein Pakarinen tarjoaa lyhyen infopaketin mitä tapahtui, mutta pääosassa ovat pelaajat sekä valmentajat Lindström ja Aravirta. Tarina etenee kronologisessa järjestyksessä, mikä on paljon parempi ratkaisu, kuin että olisi haastateltu jokainen pelaaja erikseen. Pakarisen tunnistaa kiekkomieheksi ja mikä parasta, kirjan loppuosa on säästetty kuivilta tilastoilta, jotka on jo moneen kertaan painettu useisiin eri opuksiin.
Esipuheessa kirjoittaja toivoo, että pystyisi luomaan lukijalle tunteen, että on kärpäsenä katossa ison päivällispöydän ääressä. Onnittelut Pakariselle, se fiilis todella syntyi. Tekstit eivät ole siloteltuja ja siksi esimerkiksi Timo Jutilan ja Mika Niemisen kommentit olivat juuri sellaisia kun miehet itsekin. Toinen on joukkueen kaiken edelle asettava koko kansan Juti ja toinen on Pahkasika-Veikko. ”Pelattiinko me muka Norjaakin vastaan?”-kommentti oli juuri sellainen kun olisi kuvitellut tulevankin sanojansa, eli Jukka Tammen suusta. Myös se, että eri pelaajat muistavat tietyt yksityiskohdat ja kommentoivat pelejä eri tavalla, tekee kirjasta kotoisamman.
Uskottavaksi opuksen tekee sekin, että mukana on myös kritiikkiä. Mestarijoukkueen sisältä löytyi myös niitä, jotka olivat tyytymättömiä peliaikaansa ja niitä, joiden mielestä purjehtiminen ja hevosten kengitys kesken turnauksen on hölynpölyä. Mielenkiintoista oli myös, miten esimerkiksi Esa Keskinen arvosteli omaa pelaamistaan junnaamiseksi.
Tässä, kuten kaikissa muissakin kirjoissa luonnollisesti eri henkilöt saavat erilailla puheenvuoroja. Esimerkiksi Raimo Summanen, Janne Ojanen ja Marko Palo jäävät sivummalle. Myös suulaaksi mieheksi tunnettu Heikki Riihiranta on jätetty kokonaan pois, mutta se lienee tietoinen valinta. ”Hexin” kommentteja jäi kuitenkin kaipaamaan.
Kirjan loppuosassa mestarit saavat sanoa painavan sanansa siitä kaikesta hulinasta, mikä voittamisen ympärille syntyi. Luonnollisesti liiton leivissä nykyään oleva Jutila on aika pidättyväinen kommenteissaan, mutta monet muut pukevat vannoutuneiden kiekkoihmisten mietteet sanoiksi: överiksi meni. Palstatilaa on uhrattu myös ajatuksille siitä, miksi tämän jälkeen ei Suomi ole pokaalin kanssa kotiin tullut. Mielipiteitä on monia, mm. Mika Nieminen on jälleen oma suoraselkäinen itsensä.
Kaiken kaikkiaan Pakarisen kirja on miellyttävä lisä päättyvän kiekkokauden aikana julkaistuihin opuksiin. Jukka Suutarin Helenius-kirja, Vesa Laitisen kirja Raipesta sekä tämä osoittavat, että jääkiekosta voi kirjoittaa muullakin kuin sillä perinteisellä jaarittelevalla tavalla.
Risto Pakarinen: Joukkue vailla vertaa, Finnjewel 2005. 206 s.