Petružalek innolla Slovakian kaatoon: ”Emme pidä toisistamme”

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Lauantain toisessa välierässä nähdään mielenkiintoinen slaavien kaksinkamppailu, kun Tšekki kohtaa Slovakian. Tšekkien pienikokoinen jyrä Jakub Petružalek kertoi odottavansa innolla tulevaa kamppailua.

Huikea kausi Venäjällä päätyi lopulta MM-kisakutsuun. Uransa kauden pelannut Jakub Petružalek oli välierien aattona leppoisalla tuulella. Mies kertoikin nauttivansa jokaisesta hetkestä kisoissa.

– Tämä on ensimmäiset MM-kisani, joten yritän vain nauttia ja ottaa mahdollisimman paljon oppia täältä mukaani. Nautin joka hetkestä pukukopissa, jäällä sekä jopa median edessä, kohtelias hyökkääjä naureskeli Jatkoajalle.

Tšekin alkusarja oli ailahtelevainen. Pienet maat kaatuivat helposti, mutta Venäjän ja Ruotsia vastaan tuli takkiin. Siinä mielessä Ruotsin kaatuminen puolivälierissä oli melkoinen jymypaukku.

– Tuntuu, ettei kukaan uskonut meidän pääsevän edes mitalipeleihin asti. Yllätimme kuitenkin Ruotsin heidän kotiyleisönsä edessä, mikä oli maukas voitto. Seuraavaksi tavoitteenamme on näyttää, että ansaitsemme paikkamme finaaliin.

Slaavien taisto sytyttää

Ottelusta Slovakiaa vastaan tällä kaudella 50 pisteen rajan KHL:ssä ylittänyt Petružalek odotti kovaa ja mielenkiintoista.

– Tulee mielenkiintoinen haaste. Slovakia pelasi loistavaa vastaiskupeliä Kanadaa vastaan, joten mekin saamme kyllä pystyä parhaimpaamme, mikäli haluamme voiton huomenna.


Jakub Petruzalek odotti Slovakia-ottelusta kuumaa taistoa.
Markus Hästbacka - markus.hastbacka@jatkoaika.com

Kahden Tšekkoslovakian alueen maan kohtaamiset ovat olleet perinteisesti jääkiekossa kuumia kamppailuja. Petružalek odotti myös lauantai-illalta samaa.

– Se on hieman samanlainen kuin Suomen ja Ruotsin välinen taisto. Emme perinteisesti pidä toisistamme, joten uskon jäällä nähtävän paljon kamppailua, taklauksia ja tunnetta. Uskon, että huomenna pelataan todella viihdyttävä kamppailu.

Asennetta jäälle

175-senttinen Petružalek on pienestä koostaan huolimatta tunnettu myös fyysisestä pelistään. Se on myös miehen rooli valmentaja Alois Hadamczikin rakentamassa palapelissä.

– Pelaan täällä hieman erilaista roolia kuin normaalisti. Yritän tuoda fyysistä peliä ja puolustuksellisia asioita joukkueemme peliin. Yritän laukoa paljon ja olla se kaveri, joka saa vastustajan kärkiketjut väsyneiksi. Ansaita ylivoimaa ja tilaa meidän kärkiketjuille.

Tšekillä on heittää jäälle yksi turnauksen vahvimpia hyökkäyksiä. Monipuolisuus ja fyysisyys ovatkin Lukkoakin kaksi kautta edustaneen laiturin vahvuuksia. Ne ovat asoita, joita hyökkääjä lupasi myös lauantaina nähtävän Helsingin jäällä.

– Yritän tuoda joukkueeseen jotain originaalia. Fyysinen peli on se oma juttuni, mitä olen oppinut Pohjois-Amerikan vuosilta. Se on osa-alue, jolla yritän auttaa joukkuetta kohti kultaa, loistavaa englantia puhuva tšekki päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle