Vehanen: ”Värikäs ottelu”

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Kari Lehtosen loukkaantumisen myötä Suomen ykkösmaalivahdiksi noussut Petri Vehanen pääsi muutaman helpomman alkulohkon ottelun jälkeen kunnon väännön eteen, kun USA laittoi helatorstain väännössä kotijoukkueen koville. Leijonat nousivat voittoon ja saavat välierissä vastaansa Venäjän.

MM-kisoissa Helsingin alkulohkossa pitkälti heikompia maita vastaan pelannut Petri Vehanen pääsi kunnon testiin, kun vastaan asettui Leijonat jo kertaalleen 5-0 pessyt USA. Johtoasemansa nopeasti hukannut ja takaa-ajoon joutunut Suomi onnistui kuitenkin nousemaan ensin tasoihin ja lopulta voittoon. Ottelu olikin viihdearvoltaan monipuolinen maalivahti Vehasen mukaan.

– Oli värikäs ottelu kokonaisuudessaan. Teimme ensin osuman, vastustaja tasoitti äkkiä ja meidän voittomaali tuli vielä ottelun loppuun, Vehanen kommentoi peliä.

Leijonien lähtökohdat peliin olivat mielenkiintoiset alkulohkon USA:lle kärsityn murskatappion jälkeen. Selvästi valmiimpi ja henkisesti vahvempi Suomi näytti kuitenkin epäilijöilleen ja löi USA:n Jesse Joensuun loppuhetkien osumalla.

– Olihan meillä näytönpaikka viime USA-pelin jälkeen. Ne mitalipelit kiinnostivat tietenkin ja sinne halusimme, Vehanen tuumasikin ottelun panoksista.

Ottelu oli kokonaisuudessaan hyvin tunteikas, mutta silti jäähyjä ei yhtä USA:n kaksiminuuttista lukuun ottamatta nähty. Vehanen pitikin pelin intensiteetistä ja samalla ensi kaudeksi Rauman Lukon kanssa sopimuksen tehnyt maalivahti kiitteli ottelun tuomaristoa hyvästä linjasta.

– Todella mukava oli pelata. Ajoivat aika paljon maalille, mutta ei mitään törkeitä tilanteita kuitenkaan tullut.

– Vaikka välillä hierottiin hanskoilla, niin ei kuitenkaan mitään törkeyksiä. Hyvin tuomarit vetivät ja ei tullut mitään turhia jäähyjä, Vehanen kiitteli.


Vehasella riitti töitä vahvan USA:n kanssa.

Pienet harmituksen kohteet

Vehanen oli Suomen maalinsuulla tasaisen varma, vaikka taakse livahtikin kaksi osumaa. Ensimmäisessä osumassa USA:n Kyle Palmieri pääsi siirtämään vapaasti kiekon tyhjään maaliin Vehasen jäätyä etukulmalle voimattomaksi.

– Missasin kiekon siinä ja katsoin vielä taululta sitten, että se osui vielä vähän meidän pelaajan mailaan ja se muutti siitä vähän suuntaakin vielä, Vehanen kertoi.

Toisessa osumassa USA:n Bobby Ryan pääsi iskemään Vehasen torjunnasta tulleen kiekon maalivahdin haarojen välistä sisään.

– Irtokiekko ei siinä niin harmittanut, vaan se, että kiekko meni läpi. Tuommoisia vain välillä uppoaa.

Myös viime kevään MM-kisoissa Leijonilla oli ajoittaisia ongelmia pelillisten asioiden suhteen. Nyt käyrä on jälleen nousussa alkulohkon USA-tappion jälkeen ja puolivälierävoiton myötä joukkue saikin paljon itseluottamusta mitalipelejä ajatellen.

– Kyllä meillä on aika paljon samaa tässä nyt, mitä viime vuoden joukkueessa oli. Hyvä joukkuehenki ja kaikki tekevät molempiin suuntiin kovasti hommia. Paljon samoja elementtejä on kuin viime vuonna ja toivottavasti kaikki loksahtaa kohdilleen, Vehanen hehkuttaa.

Viime kevään tapaan välierissä vastaan asettuu Venäjä, joka on saanut mukaansa muun muassa Aleksandr Ovetškinin ja Aleksandr Sjominin. Supertähtien kanssa Vehanen saakin olla tarkkana.

– Siellä on todella paljon yksilötaitoa. Pitää pelata itse vähän laukausten kautta, mutta ei siltikään voi jättää liian paljon tilaa ja täytyy löytää se oikea tyyli itselle, Vehanen analysoi ja jatkoi:

– Otetaan rauhassa nyt tämä ilta ja perjantaina rupeamme keskittymään siihen peliin.

» Lähetä palautetta toimitukselle