Granlund: ”Hieno mahdollisuus”

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Suomen kakkosketjun ympärillä käytiin kova keskustelu siitä, että kaipaako heikosti pelannut vitja kokoonpanomuutoksia. Päävalmentaja Jukka Jalonen ja valmennusjohto osoittivat luottamuksen ja nyt kakkosketju lähtee Mikael Granlundin johdolla hakemaan turnauksen parasta suoritusta USA-otteluun.

Harjoituksissa kiekon kanssa kikkaillut ja yläkulmakuteja ampunut Mikael Granlund on aistinut joukkueen ilmapiiristä sen, että nyt on saavuttu tärkeiden otteluiden pariin. Torstain USA-puolivälierässä Suomella onkin revanssimahdollisuus samalle joukkueelle kärsityn alkulohkon rökäletappion jälkeen.

Granlund on myös itsekin aidosti innoissaan torstain suuresta ottelusta.

– Se on ihan selvä, että meillä on huomenna iso mahdollisuus päästä mitalipeleihin. Kyllä sitä huomaa, että nämä ovat niitä oikeasti isoja pelejä, Granlund viestitti isolle mediajoukolle.

Suomen kakkosketju on pelannut huonosti viimeisimmissä otteluissa. Kazakstan-ottelussa Granlund lensi itse ensin vilttiin, jonne myöhemmin päätyi myös ketjutoveri Janne Pesonen. Valmennusjohto antoi kuitenkin luottamuslauseen ketjulle keskiviikon harjoitusten yhteydessä, sillä ketjumuutoksia ei ole luvassa.

Ketju hakeekin turnauksen parasta onnistumistaan puolivälierässä.

– Jokainen haluaa varmasti sitä ja kyllähän kaikkemme teemme sen eteen. Uskotaan siihen, päättäväinen Granlund tuumasi.


Granlundin ja kumppaneiden on vastattava USA:n tarjoamaan haasteeseen.

”Tiedän missä menen”

Ketjua kohdanneen myllytyksen keskellä myös Granlund itse oli kovan kritiikin alla. Heikot ja suoranaiset väsyneet otteet ovat herättäneet puhetta ja suoranaista huolestumista kansan parissa. Granlund itse ei ole keskustelusta välittänyt.

– Itseäni ei ole koskaan hirveästi kiinnostanut ne positiiviset tai negatiiviset asiat minusta. Tiedän sen, että missä menen ja se on kaikista tärkeintä, tuumasi vaikeuksien keskellä tarpova 20-vuotias hyökkääjä.

Kuten USA-ottelun jälkeen, vastaus nykyisestä tasosta ja menosta pysyi samana. Granlund käänsikin nopeasti median luoman keskustelun tulevaan otteluun.

– Sanotaanko näin, että parannettavaa on. Hieno mahdollisuus kuitenkin tuo puolivälieräpeli ja ei tästä voi kun nauttia.

Levon kautta isoon otteluun

Granlund ja Leijonat saivat mukavan lepopäivän tiistaille, kun joukkue pysyi poissa jäältä ja harjoituksista. Tauko tekikin hyvää niin nuorelle hyökkääjälle kuin koko joukkueelle.

– Se päivä meni aikalailla lepäillessä. Teki varmasti hyvää kropalle, mielelle ja meille kaikille. Pitkä pätkä on tuossa menty ja on ollut koko ajan pelejä, niin varmasti tuosta oli apua, Granlund tuumasi.

Välipäivän jälkeen joukkueessa onkin hyökkääjän mukaan sopivan odottavainen ilmapiiri torstain isoa peliä ajatellen.

– Kaikilla on hieman sellaista lisäinnostuneisuutta ja muuta vastaavaa. Nyt on se mahdollisuus päästä niihin mitalipeleihin ja toista paikkaa siihen ei tässä turnauksessa enää tule.

Alkulohkossa Suomi kärsi nöyryyttävän 5-0-tappion USA:lle joukkueen oltua täysin aseeton amerikkalaisjoukkueen paineen alla. Granlundin mukaan joukkue tietääkin sen, että missä osa-alueilla parannusta on tultava edelliseen USA-vääntöön verrattuna.

– Tiedämme ainakin sen, että sieltä on tulossa erittäin kova joukkue vastaan. Olemme nähneet sen, että miten he pelaavat ja tiedämme nyt, että mitä meidän pitää tehdä paremmin. Olemme valmiita siihen, Granlund tuumasi ja jatkoi:

– Meidän pitää olla ihan erillä tavalla valmis siihen ja tietää se, että siellä on hyvin liikkuva ja aktiivisesti pelaava joukkue vastassa. Täytyy tiedostaa se, että mihin ollaan menossa. Sitten vain mennään niillä vastoilla ja pienillä jutuilla. Peliä pystymme kyllä parantamaan, nuori hyökkääjä totesikin luottavaisena.

» Lähetä palautetta toimitukselle