Suomi lähtee torstain puolivälieräotteluun allaan tuore voitto Kazakstanista. Sitä ennen kansaa puhuttivat rökälemäinen USA-tappio, sekä johtoaseman kääntyminen Kanadaa vastaan vahvan alun jälkeen. Vaikeuksien tuoksinnassa Suomen kokoonpanosta ilmeni suuri solmukohta: joukkueen kakkosketju.
Esittely
Suomen kakkosketju Janne Pesonen–Jarkko Immonen–Mikael Granlund aloitti tämän kevään MM-turnauksen hyvin ja ilmassa oli kaikki viitteet siihen, että viime kevään superketju olisi tulossa ja olisi pääsemässä jälleen huipputasolle. Mutta ei, viimeisimmissä otteluissa suoranainen syvälukko on asettunut ketjun harteille ja tekeminen on muuttunut väkinäiseksi, vajavaiseksi ja ennen kaikkea vaarallisen huonoksi.
Kun Suomen toiseksi tärkeintä hyökkäyspäänketjua viedään Kazakstan-ottelussa maalipaikkojen suhteen, ovat asiat huonosti. Kazakstan on kaikella kunnialla B-tason maajoukkue, jolla on vaikeuksia pysyä A-sarjan puolella vakituisesti. Joukkue esittää positiivisia väläytyksiä, mutta kokonaiskuva on surullisen heikko.
Kazakstanin kaltaisen joukkueen ei pitäisi pystyä viemään peliä Immosen ketjua vastaan koko ajan Suomen päätyyn, josta kyseinen ketju ei edes päässyt ilman vaikeuksia pois.
Yksinkertaisesti:
Kazakstan-ottelussa ketjun ongelmat kulminoituivat. Hyökkäyspäässä ei yhtään maalipaikkaa, omassa päässä ongelmia, kiekonmenetyksiä ja vastustajan pitkiä pyörityksiä omassa puolustuspäässä.
Lopputulos:
Ensin Granlund vilttiin ja myöhemmin Pesonen perässä. Mika Pyörälä kokeilemaan toiselle laidalle. Erittäin heikko suoritus ja samalla odottelun aika oli loppunut.
Muutokset
Nyt päävalmentaja Jalosen on otettava riski. Missään tapauksessa Suomi ei voi lähteä puolivälieräotteluun sellaisella kakkosketjulla, joka on enemmän riski kuin mahdollisuus. Vaikka ketjun asema hierarkiassa tippuisi, on ketjun pystyttävä luomaan maalipaikkoja ja erityisesti pystyttävä pelaamaan paremmin sitä Leijonien Meidän peliä.
Nykyisen kolmikon yhteiselo samassa ketjussa on nyt nähty. Läpsyttelypelit on pelattu, nyt siirrytään todellisten pelien pariin, eli riskejä on vältettävä loppuunasti.
Seuraavassa esimerkkejä mahdollisista muutoksista.
Vaihtoehto 1:
Pirteitä otteita kahdessa pelaamassaan ottelussa esittänyt Tuomas Kiiskinen Granlundin paikalle oikeaan laitaan. Samalla ketjuun lisää vauhtia, lisää vaarallisuutta ja sopivasti luovuutta sekä viimeistelykykyä. Pesonen saa rinnalle lisää jalkoja ja Immonen puolestaan voi keskittyä iskemään osumia laitureiden tarjoilusta.
Mitä jää käteen?
Lisää vaarallisuutta, vauhtia, mutta puolustussuuntaan syntyy kysymysmerkkejä.
Vaihtoehto 2:
Kiiskisen tapaan vakuuttavasti MM-tasolle mukaan ponnistanut Jani Tuppurainen tuomaan monipuolisuutta Granlundin tilalle oikeaan laitaan. Tuppurainen pystyy taklaamaan, karvaamaan, haastamaan ja viimeistelemään. Ei niin luova tapaus kuin Kiiskinen, mutta parempi paketti kahden suunnan pelaamista ajatellen.
Mitä jää käteen?
Tuppurainen toisi ketjuun lisää jalkoja, puolustussuuntaan monipuolisuutta ja lisää viimeistelytaitoa. Kohtaavatko kemiat kuitenkaan helposti esimerkiksi Pesosen kanssa?
Vaihtoehto 3:
Kiiskinen ja Tuppurainen molemmat Immosen laidoille. Todellinen riskiveto, joka saattaisi kuitenkin tuottaa tulosta. Hitaalla jalalla läpi turnauksen pelannut Immonen saisi energiaa ja tietynlaista tuoreutta laidoille, jossa kuitenkin olisi kaksi MM-kisojen ensikertalaista. Ison muutoksen tuoma riski olisi esillä mahdollisuuksien ohella.
Mitä jää käteen?
Ensikertalaiset toisivat jalkoja, monipuolisuutta, arvaamattomuutta ja sopivaa röyhkeyttä. Voiko ketjua rakentaa täysin uusiksi juuri puolivälierien alla?
Vaihtoehto 4:
Edellisessä ottelussa katsomon puolella ollut Jesse Joensuu Pesosen ja Immosen vierelle. Riskitön, mutta hajuton ja potentiaalisen puolesta rajallinen vaihtoehto. Joensuu tuo rouhija-asennetta, taklausvoimaa ja puupäisyyttä laidalle, jolloin Pesosen rooli ketjun pelintekijänä kasvaisi selvästi suuremmaksi.
Mitä jää käteen?
Joensuun tulo toisi tasapainoisuutta kahden suunnan pelaamiseen, lisää taklaus- ja laitavääntövoimaa. Hyökkäyspään mahdollisuudet olisivat kuitenkin rajalliset.
Vaihtoehto 5:
Jokerikortti. Leo Komarov kakkosketjun laitaan tuomaan lisää monipuolisuutta kahden suunnan pelaamiseen ja juuri kaikkea sitä, mitä Joensuu tuo. Lisäksi Komarov toisi ketjuun lisää maalintekopotentiaalia. Komarovilla on kuitenkin tärkeä asema kolmosketjussa Niko Kapasen vierellä, joten yksi siirto voisi heikentää toista yhdistelmää.
Mitä jää käteen?
Komarovin tulo toisi kakkosketjuun lisää asennetta, vauhtia, taklaus- ja vääntövoimaa, mutta kolmosketjuun jäisi iso aukko täytettäväksi.
Vaihtoehto 6:
Pesonen 13. hyökkääjäksi Granlundin sijasta. Kaksikosta Pesonen on ollut lähempänä omaa tasoaan, mutta haluaako päävalmentaja Jalonen antaa vielä yhden mahdollisuuden nuorelle kultapojalle Granlundille?
Mitä jää käteen?
Granlundin harteille jätetään paineita ja mieheltä odotetaan edelleen vakuuttavia otteita. Riskien skenaario.
Yhteenveto
Nykyisen ketjun yhteiselo on kaiken kaikkiaan taputeltu. Olisi suoranainen ihme, jos ketju jatkaisi nykyisten otteiden jälkeen enää yhdessä. Muutoksien tekeminen on ison mutkan takana päävalmentaja Jaloselle, sillä ketju oli kuitenkin viime vuonna se Suomen tärkein lenkki.
Eri vaihtoehdot tarjovat paljon mahdollisuuksia, joissa kaikissa on kuitenkin riskejä. Silti muutoksien kautta Suomen kakkosketjuun saataisiin potentiaalia nykyiseen menoon verrattuna enemmän.
Päävalmentaja Jalonen ei lähde rikkomaan hyvin toimivaa ykkösketjua, joten muutokset rakentuvat reservistä ja alempien ketjujen palasista. Kiiskinen ja Tuppurainen ovat oivia vaihtoehtoja, sillä molemmilla on jaloissa paljon virtaa, monipuolisuutta ja hiomatonta vaarallisuutta hyökkäyspelaamisen suhteen.
Mitä Jalosen pitäisi tehdä? Ehdottomasti rohkeita ratkaisuja ja muutoksia, sillä nykyinen ketjuyhdistelmä on enemmän vaara kuin mahdollisuus. Kakkosketjuun tarvitaan maalintekovoimaa, jolloin valinta ratkeaa Kiiskisen, Tuppuraisen ja Komarovin välillä.
