Katsellaanpas taas peliä, jaahas, mitäs nyt tapahtuu? Mika Pyörälä kakkosketjun laidassa? Eikös se ole Mikael Granlundin paikka? Ai, se taas pelaa, mutta missäs se Janne Pesonen nyt on?
Muutoksia ja herättelyä. Suomen päävalmentaja Jukka Jalonen laittoi vilttiin ensin viime kevään ilmaveivisankarin ja heti perään kakkosketjun toisen jäsenen Pesosen. Kolmannessa erässä Granlund istui ison tovin penkin puolella, mutta pääsi jälleen loppuhetkillä mukaan kenttätapahtumiin. Sen jälkeen penkillä istui Pesonen, joka sai yhtä paljon asioita aikaiseksi Kazakstan-pelissä kuin Granlund. Eli ei mitään.
Vilttikomennuksesta Granlund ei ottelun jälkeen suurempia kommentteja antanut.
– Pyrki vain kannustamaan joukkuetta. Oli valmiina hyppäämään heti kaukaloon, kun tuli käsky, Granlund tuumasi ja jatkoi:
– Joskus olet siinä ylimääräisenä ja muut pelaavat. Joskus se pelaaja taas on toinen, että ei siinä sen erikoisempaa.
Niin, ei siinä sen erikoisempaa. Kyllä siinä vain on, sillä Suomen kakkosketjun pelaajat eivät vain yksinkertaisesti voi löytää tietä viltin puolelle juuri ennen puolivälieriä. Tilanteessa on ajauduttu suohon, josta on ponnistettava isosti ylöspäin.
– Eihän se parasta ollut, Granlund totesikin omasta pelaamisestaan Kazakstan-ottelussa.
Pohdiskelua ja kohti tulevaa haastetta
Päävalmentaja Jalosella on paljon pohdittavaa kakkosketjunsa suhteen. Kolmikko on kyllä saanut onnistumisia ylivoiman puolella, mutta tasaviisikoin pelatessa otteet ovat olleet pahasti laskusuunnassa. Ketjulle on annettua aikaa siihen, että asiat loksahtavat paikoilleen viime kevään tyylisesti, mutta ei. On tultu aina siihen pisteeseen, jossa kolmesta huippupelaajasta kaksi löysi tiensä vuorotellen viltin puolelta.
Kaksikosta Pesonen on ja oli kuitenkin lähellä sitä tasoa, mihin hän tällä hetkellä pystyy. Missään vaiheessa HIFK:ssa viime kaudella pelannut Pesonen ei ole ollut mikään kakkosketjun suurin syömähammas, vaan kolmikkoa täydentävä lenkki. Nyt Pesosen omat otteet ovat näyttäneet vielä heikommilta, kun ympärillä homma on tökkinyt isolla kädellä.
Granlund itse on ollut totutun hyvä ylivoimalla, jossa hän saa tehdä peliä rauhassa ilman jatkuvaa fyysistä vääntämistä. Mutta kun siirrytään tasaviisikoin pelaamaan, on Granlund pulassa. Kanadaa ja USA:ta vastaan Granlund ei pärjännyt millään kamppailutilanteissa ja suorissa hyökkäyksissä totutut kikat ja rohkeat haastot loistivat poissaolollaan.
Oma peli, meidän peli
Päävalmentaja Jalosella, kuten myös kakkosketjulla itsellään on paljon pohdittavaa ennen puolivälieriä. Miten kukin yksilö pääsee jälleen henkilökohtaisesti sille tasolle, jossa heidän täytyy olla kakkosketjun nimikkeen myötä? Vai onko nyt aika hajottaa paletti ja lyödä uutta herätysvoimaa ketjun jollekin osa-alueelle?
Granlund itse keskittyi Kazakstan-ottelun jälkeen pohtimaan joukkueen kautta sitä, miten torstain otteluun on lähdettävä pelaamaan.
– Sieltä on tulossa huomattavasti kovempi vastustaja, mitä nyt oli vastassa. Meidän pitää pelata vain sitä omaa peliämme, mikä oli vähän hukassa tuossa USA:ta ja puolen ottelun verran Kanadaa vastaan, Granlund sanoi ja painotti oman pelaamisen tärkeyttä.
– Se meidän pitää löytää ja tässä ottelussa löysimme sitä. Pitää vain uskoa siihen, että sillä voimme voittaa. Torstaina on peli ja silloin meillä on mahdollisuus mennä mitalipeleihin, Granlund lopetti.
Niin, nyt pitää löytää joukkueena se oma peli ja yksilötasolla se samainen oma peli. Joukkueena sen löytäminen on suurin piirtein mahdollista, mutta miten käy yksilöjen puolella esimerkiksi Granlundin kohdalla? Voiko kahdessa päivässä petrata henkilökohtaisella tasolla niin paljoa, että esimerkiksi kaksinkamppailupelaaminen tai pelirohkeus kohenee huomattavasti?
Tuskin.
