Mäenpää ja Filppula Leijonien orkesterin kapellimestareina

MAAJOUKKUE / Haastattelu
1+1 tehot kerännyt Mikko Mäenpää ja Suomen kaikissa neljässä maalissa mukana ollut Valtteri Filppula tehoilla 2+2 olivat Suomen suurimmat tykit tehokkaasti pyörineellä ylivoimalla. Onnistumiset tuntuivatkin henkilökohtaisesti mukavilta, mutta Kazakstan-ottelun tärkein anti kohdistui pelilliselle puolelle.

Suomi palasi voittokantaan kahden tappion jälkeen, kun Kazakstan kaatui varsin yksipuolisen näytöksen myötä lukemin 4-1. Suomen joukkueen ykköstykkeinä ottelussa toimineet Mikko Mäenpää ja Valtteri Filppula olivatkin tyytyväisiä siihen, miten USA-ottelun jälkeen Leijonat petrasivat heti seuraavana päivänä Kazakstania vastaan.

– Pelasimme huonosti sen USA-pelin ja välillä niin vain käy. Mikään ei mennyt nappiin ja tämmöisessä turnauksessa toivoo sitä, että tulee vain se yksi tuommoinen peli, Filppula sanoi.

Mäenpää oli puolestaan erittäin tyytyväinen siihen, miten Leijonat palasivat pelillisesti jälleen oikealle raiteelle.

– Nyt kaikki oikeasti tekivät hommia, voittivat kamppailuja, luottivat itseensä ja syöttelivät lapoihin. Ihan sitä normaalia Suomea siis. Pelasimme joukkueena ja viisikkona, mikä on ollut Suomen vahvuus iät ja ajat, Mäenpää sanoi jatkoi:

– Pelasimme omaa peliämme systeemin mukaisesti, mikä se oli tärkein juttu nyt.

Turnauksen avausmaalin iskenyt Mäenpää ei lähtenyt vähättelemään henkilökohtaisen onnistumisen tärkeyttä.

– Tietysti helpotti, kun tässä kuuden pelin ajan on haulikkoa laulatettu ja mikään ei ole mennyt sisään. Totta kai se tuntui hyvältä, kun kilahti ja meni perille asti, en sitä kiellä. Tärkeintä on se, että ne maalit tulivat, voitto tuli ja vielä sellaisella pelillä, millä sen oli tarkoituskin tulla, Mäenpää sanoi.

Mäenpäätä hieman paremmaksi pisteiden osalla laittanut Filppula oli myöskin tyytyväinen osumiinsa ja onnistumisiinsa Kazakstan-ottelussa.

– Sain molempiin todella hienot syötöt ja onhan se aina kivaa onnistua itsekin maalinteossa. Tietenkin, kun pelasimme noin paljon ylivoimaa, niin toivookin sitä, että paikoista saisi niitä osumia aikaan, Filppula hymyili.


Mäenpää, Filppula ja Jussi Jokinen saivat tuuletella useamman kerran ylivoimaonnistumisia.

”Kaikkien ketjujen pitää onnistua maalinteossa”

Vaikka Suomi tekikin neljästä maalistaan peräti kolme ylivoimalla, olivat niin Filppula kuin Mäenpää tyytyväisiä siihen, miten onnistumiset auttoivat myös itseluottamuksen puolella ruman USA-tappion jälkeen.

– Totta kai itseäkin helpotti vähän, että sai lisää itseluottamusta, kun nyt sai syöttöjä annettua vähän omillekin enemmän kuin vastustajille. Totta kai se on helpompi lähteä jatkoon tästä, Mäenpää tuumasi ytimekkäästi.

– Pääsimme pelaamaan paljon ylivoimaa ja se toimi nyt mukavasti. Saimme hyviä paikkoja ja pystyimme tekemään niitä maalejakin, se on aina tärkeää. Pystyimme myös kokeilemaan vähän uusia asioita ja toivottavasti niistä on apua meille torstaina, sanoi puolestaan Filppula viitaten onnistumisiin ylivoimalla.

Jatkossa Suomen kannalta tärkeää on se, että ykkösketjun takana myös muut viisikot saavat onnistumisia aikaan. Filppula on kuitenkin luottavaisin mielin asiaan liittyen.

– Uskon siihen, että kun on vaan paikkoja, niin varmasti jossain vaiheessa menee sisään. Haluamme mennä pitkälle, niin kyllä kaikkien ketjujen pitää onnistua maalinteossa aina silloin tällöin. Uskon, että meillä on semmoinen joukkue kasassa, joka pystyy siihen.

Onnistumisia on tultava laajalta rintamalta torstaina, kun puolivälierät lähtevät liikkeelle. Huilaamisen jälkeen edessä on tutkiskelua tulevan vastustajan pelityyliin liittyen.

– Vähän tuossa tiistaina huilataan ja sitten ruvetaan katselemaan niitä kuvioita kuntoon. Näin ennakolta käsin se torstain ottelu tuntuu hienolta peliltä, tapahtumalta ja tilaisuudelta kotiyleisön edessä. Nyt tämä turnaus vähän niin kuin alkaa toden teolla, Mäenpää paukutti.

– Tietenkin tässä on ollut aika tiivis tahti, kun viiteen päivään on mahtunut neljä peliä. Hyvä päästä huilaamaan vähän, tuumasi Filppula puolestaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle