Mielipide

Leijonat tosipaikan edessä – alisuorittamisen loputtava

MAAJOUKKUE / Kolumni
USA ja Kanada toimivat korttien kääntäjinä Suomen pakan heikkouksien etsinnässä. Pelillisen sortumisen lisäksi myös useat alisuorittamiset ovat luoneet Leijonien kotikisojen joukkueen ympärille pilven, joka voi kuitenkin kadota. Vai voiko?

Suomen osalta meneillään olevat MM-kisat ehtivät olla iloista soittoa aina Kanada- ja USA-otteluihin asti. Matkalle mahtui pieniä ongelmakohtia, mutta ennen kaikkea pelilliset otteet olivat pelien edetessä vahvassa myötätuulessa. Kyseisen tuulen puhallus loppui Kanada-pelin toisen erän keskivaiheilla, jonka jälkeen naamat ovat muuttuneet vakaviksi.

Ranskalta otetun murskavoiton jälkeen kaikki näytti vielä niin hyvältä. Hyökkäysosasto sai onnistumisia laajalla rintamalla, puolustuspeli oli jämäkkää ja maalivahtipelaaminen oli alkuturnauksen tyyppisesti laadukasta. Sama meno jatkui Kanada-pelin alkupuolella ja sen ottelun ensimmäisessä erässä Suomi pelasikin turnauksen parasta jääkiekkoaan. Kanadan tykit pysähtyivät kovalla prosentilla jo puolustussiniviivan tuntumassa ja hyökkäyspäässä homma kulki.

Kaikkeen tekemiseen liittyy kuitenkin sana pelirohkeus. Kun se hävisi Suomen osalta nousivat esille laatikon pohjalla piilossa olleet heikot asiat. Leijonat vetäytyivät kuoreensa ja joukkueesta ei löytänyt muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta minkäänlaista rohkeutta hyökkäyspelaamisen suhteen.

Suomen kannalta positiivisimmat asiat löytyvät tällä hetkellä ykkösketjun kahdesta yksilöstä. Valtteri Filppula ja Mikko Koivu ovat osoittaneet sen, miksi juuri he ovat Suomen kiekkoilun tämän hetken selvä kärkikaksikko. Molemmat pystyvät toteuttamaan laadukkaasti päävalmentaja Jukka Jalosen pelitapaa sekä tuomaan siihen lisämausteita ja ison annoksen hyökkäyspään vaarallisuutta.

Ketjun kolmas lenkki Jussi Jokinen on ollut ylivoimaonnistumisia lukuun ottamatta yhtä pahasti yössä kuin Kanadan kapteeni Ryan Getzlaf. Jälkimmäisen kohdalla "yössä" -ilmaisua tarkoitetaan kirjaimellisesti, ensimmäisen kohdalla kyseessä on taas kielikuva sille heikolle suorittamiselle, jota Jokiselta nähdään tasaviisikoin pelatessa.

Jokinen kyllä yrittää ja menee virran mukana, mutta peliesitykset eivät ole lähellekään sitä luokkaa, mitä ykkösketjun pelaajalta odotetaan Suomen maajoukkueessa. Jokisen onneksi muutamat onnistumiset ylivoiman puolella viimeisimmissä otteluissa ovat häirinneet yleiskuvaa ja arviota laiturin onnistumisesta turnauksessa.

Eivätkä alisuorittajat lopu missään nimessä Jokiseen. Listan perään on hyvä heittää koko kakkosketju Janne Pesonen, Jarkko Immonen, Mikael Granlund, sekä esimerkiksi puolustajat Janne Niskala ja viimeisimmissä otteluissa purjeessa olleet ykköspakkiparin jäsenet Mikko Mäenpää ja Juuso Hietanen.


Suomella on ryhtiliikkeen aika.

Pähkäiltävää

Huolestuttavaksi asiaksi kyseisten nimien kohdalla nousee juuri se, että kaikki heistä ovat Suomen kiekollisen puolen edustajia Filppulan ja Koivun lisäksi. On suorastaan käsittämätöntä, kuinka vain kolme hyökkääjää on tällä hetkellä positiivisella puolella peliesityksien suhteen. Onnistujat ovat olleet Filppula, Koivu ja loistava yleispelaaja Leo Komarov. Muuten on hiljaista, erityisesti tasaviisikoin pelaamisen suhteen.

Ylivoimalla moni alisuorittaja on kyllä saanut jotain aikaan, varsinkin Immosen johtama kakkosketju. Kyseisen kolmikon kohdalla ongelma on vain se, että vahva erikoistilannepelaaminen ei riitä. Suomi tarvitsee onnistumisia myös Filppulan, Koivun ja Komarovin takaa.

Mitä pitäisi tehdä? Ketjumuutoksia? Odottelua ja uskoa paremmasta?

Siinäpä päävalmentaja Jaloselle onkin pähkäiltävää. Saisiko Granlund pelinsä paremmin kulkemaan Filppulan ja Koivun vierellä? Voisiko Jokinen olla parempi lenkki kakkos- tai kolmosketjun laidalla? Voisiko Komarov olla isommassa roolissa tasakentällisin pelatessa? Pitäisikö vain yhdessä pelissä tähän mennessä pelanneiden Tuomas Kiiskisen ja Jani Tuppuraisen tulla tuomaan lisää maalintekovoimaa hyökkäykseen?

Helsingin areenan pressikatsomosta on tällä hetkellä helppo vain pohdiskella. Media ei tee kokoonpanopäätöksiä Jalosen tai valmennusjohdon puolesta, vaan herättelykeinojen on lähdettävä juuri sieltä oikeasta paikasta. Nyt ei kaivata edes vahvempaa panosta joukkueen kapteenilta Koivulta, joka on kaikessa hiljaisuudessa pelannut oivat kisat. Nyt vaaditaan alisuorittamisen loppumista, jotta Suomen mahdollisuudet puolivälierissä ja mitalipeleissä pysyvät yllä.

Fakta on kuitenkin se, että kolmikko Koivu, Filppula ja Komarov ovat kuin kolmen yksinäisen kulkurin joukkio nykyisen menon keskellä. USA ja Kanada osoittivat sen, kuinka pelirohkeutensa hukannut monien alisuorittajien lauma on nöyryytettävissä. Suomen joukkueen ei ole tarvinnut monesti poistua areenalta buuausten ja vihellyskonsertin saattelemana.

Voisiko kyseinen pikku yksityiskohta olla yksi tekijä herätyksessä? Kehtaavatko Leijonat pelata enää toistamiseen yhtä huonosti kuin mitä USA:ta vastaan pelasivat?

Eivät kehtaa. Sitä ei salli kukaan nykyisestä joukkueesta. Ei erityisesti kapteeni Koivu tai päävalmentaja Jalonen.

Odotan Leijonilta ryhtiliikettä ja uskon täysillä siihen. Kaikki mahdollisuudet turnauksessa nähtyihin vakuuttaviin otteisiin ovat varastossa. Nyt avain sinne on löydettävä ja etsintäpartiota johtaa päävalmentaja Jalonen.

Tee mitä teet, mutta tee oikein.

» Lähetä palautetta toimitukselle