Kuvakooste: Suomen voittoputki sai jatkoa

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Suomen ja Sveitsin kohtaaminen päättyi Leijonien kannalta miellyttävästi. Voitto tuli, sekä maaleja syntyi viisinkertainen määrä aikaisempiin otteluihin verrattuna. Jarkko Immonen ja Valtteri Filppula tekivät kummatkin kaksi maalia mieheen.

Kansallislaulujen aika ennen ottelun alkua.

Antti Pihlström karvasi tuttuun tapaan kovaa ja korkealta.

Taklausautomaatti Janne Pesonen vauhdissa.

Petri Kontiola ja Roman Wick leikkivät taistelevia metsoja.

Daniel Rubin kamppasi Valtteri Filppulan jäähyn arvoisesti.

Jarkko Immonen rankaisi yhdeksän sekuntia myöhemmin.

Matthias Bieber yritti vanhanaikaista käyttäen matalaa reittiä.

Damien Brunner kokeili, saako jäähyn jos kiskaisee maalivahdin nurin.

Asia tuli selväksi.

Petri Kontiola tarkan vartioinnin alaisena.

Andres Ambuhl tasoitti ottelun.

Sveitsiläiset saivat tästä vauhtia kannatukseensa.

Heti perään Leo Komarov marssi maalille ja survoi kiekon sisään.

Ensimmäiset onnitteluhalit tulivat ehkä yllättäen Kevin Romylta.

Roman Wick laukoi Sveitsin kavennuksen.

Maalia pitää juhlia kavereiden kanssa.

Kolme taklaajaa, kaikki vetivät ohi.

Kiekko päätyi maaliviivalle asti, mutta Anssi Salmela oli kärppänä paikalla.

Cheerleaderit pitivät taas tunnelmaa vauhdikkaasti yllä katsomossa.

Jussi Jokinen kokeili menisikö syöttö maalin edustalla Valtteri Filppulalle asti.

Valtteri Filppula sai kiekon ja tälläsi sen Reto Berran selän taa.

Toisessa päädyssä Kari Lehtosen seikkailu maalin takana meinasi päättyä huonosti.

Joonas Järvinen ja Nino Niederreiter kilpaa kiekon perässä.

Valtteri Filppula oli tällä kertaa toisella puolella yrittämässä kiekkoa sisään.

Maalihan siitä syntyi, ottelun viimeinen.

Ottelun loppuun hieman nujakkaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle