Da Costa pettyi turnauksen avauskamppailuun

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Turnaus sai lopulta odotetun alun, kun USA marssi selvään 7-2-voittoon Ranskaa vastaan. Lilliputin yksinäinen tähti, Ottawa Senatorsin paidassa NHL:ääkin kuluvalla kaudella pelaamaan päässyt Stephane Da Costa oli pettyneen oloinen tappion jälkeen.

Pirteä alku muuttui lopun selkäsaunaksi. Ranska lähti turnauksen avauskamppailuun USA:ta vastaan ennakkoluulottomasti liikkeelle. Rutiinin puute iski kuitenkin lopulta vastaan, ja USA nappasi kisojen ensimmäisen voiton. Joukkueen ykköshyökkääjä, 22 peliä NHL:ää tällä kaudella pelannut Stephane Da Costa oli pelin jälkeen turhautunut mies.

– Pelasimme hyvän alun ja kohtuullinen toinen erän. Kolmannessa erässä meidän rahkeet kuitenkin loppuivat ja hävisimme pelin siinä, vähäsanainen hyökkääjä pohti.

Eniten mies ruoski omaa tekemistään. Oma peli ei missään vaiheessa tuntunut hyvälle.

– Oma peli tuntui tänään todella huonolta. Tuntuu, että olen pelannut viimeksi ikuisuus sitten. Tuntuma on vielä kateissa, joten ei auta kuin yrittää totutella taas pelirytmiin. Seuraavassa pelissä lupaan olla parempi.


Stephane da Costa pettyi omaan peliinsä USA:ta vastaan.

Monipuolisuutta Pohjois-Amerikassa

Pettymyksen oman pelin tasoon ymmärtää, kun katsoo nuoren hyökkääjän onnistunutta kautta. Da Costa on ottanut toisella kaudellaan huimia askelia eteenpäin pelaajana. Mies kertoikin olleensa tyytyväinen kuluneeseen kauteensa.

– Tämä on ollut hienoa aikaa itselleni pelata loistavassa organisaatiossa. Maailman paras sarja ja myös seura on hyvin organisoitu. Sieltä on vaikea löytää paikkaa, joten ei auta kuin parantaa omaa peliä ja paiskia hommia sen eteen.

– Tuntuu, että olen kehittynyt vuoden aikana erityisesti puolustuspelissä. Myös luistelu on mennyt eteenpäin, mies pohti osa-alueita, jotka ovat mahdollistaneet ison roolin nappaamisen kuluneella sesongilla.

Vaikka tappio tulikin lopulta selvin lukemin, oli ottelussa myös paljon hyvä Ranskan kannalta. Maan tärkeimpään peliin Kazakstania vastaan pelistä voikin hyökkääjän mukaan ottaa paljon mukaan.

– Seuraava peli tulee olemaan todella tärkeä meille. Vastassa on suurin vastustajamme Kazakstan, joten siitä tulee todella suuri ottelu turnauksen kannalta, hyökkääjä päätti luottavaisena.

» Lähetä palautetta toimitukselle