Ei kevättä ilman kohua MM-kisavalinnoista. Jääkiekon arvokisat ovat pian televisioissamme, ja kisakuume katsomoissa nousee. Tuttu kevään merkki on se, että siinä missä kisajoukkueeseen valittujen pelaajien naamat ja nimet alkavat tulla tutuksi, riittää puhetta myös valitsematta jätetyistä pelaajista.
Jussi Jokinen on tällä kertaa mukana. Kärppälähtöisen hyökkääjän aikaansaama keskustelu keskittyykin tänä keväänä siis miehen saavutuksiin – tai saamattomuuteen – itse MM-kaukalossa.
Tärkeintä on, että Jalonen tietää, minkälaisilla pelaajilla hänen joukkueensa ja hänen pelitapansa toimii.
Kritiikkiä onkin esitetty yleisemmin Jukka Jalosen kyvyistä käsitellä NHL-pelaajia, niin keskinäisen kommunikaation kuin pelitavankin suhteen. Aiemmin puhuttiin pelitapanauhoista, nyt siitä, kuinka hyvin Jalonen hoitaa suhteitaan Pohjois-Amerikkaan.
"Mitä ihmettä?". Keskustelu oikoo helposti mutkia suoraksi. Erityisesti keväällä 2012 tulee kysyä, kuinka paljon paremman joukkueen Jalonen voisi viime vuosiin verrattuna kokoon raapia, niin pelitavan kuin pelaajavalintojen suhteen?
Suomelle NHL ei ole entisensä. Tällä hetkellä Suomella ei ole NHL:ssä kultakaivoksen verran laadukkaita pelaajia, jotka kävelevät edes MM-joukkueeseen ja ovat varmuudella hyödyksi.
Teemu Selänne ja Saku Koivu, kaksi Suomikiekon legendaa? Oli todellinen syy mikä tahansa, kaksikon poisjääminen tai jättäminen ei ole olennainen spekulaationaihe. Sukupolvenvaihdosta ajava Suomi tarvitsee enemmän kokemusta nuoremmille pelaajilleen, oli syy ankkakaksikolla mikä hyvänsä. Tulevissa olympiakisoissa vastuunkantajien pitää olla uusia pelaajia – kuten Mikko Koivu.
Tilanne kokonaisuutena on yksilötasolla täysin toinen kuin 90-luvulla ja 2000-luvun alkupuolella. Tuolloin esimerkiksi Jyrki Lumme, Teppo Numminen ja Kimmo Timonen olivat NHL-seurojensa parhaat puolustajat. Ikiparjattu Janne Niinimaa oli ennen loukkaantumiskierrettään jopa kymmenen parhaan NHL-puolustajan joukossa. Tuolloin kyseiset pelaajat olisivat auttaneet mitä tahansa jääkiekon huippumaata – jopa Kanadaa.
Vuonna 2012 tilanne on toinen. On toisarvoista jossitella yksittäisistä valinnoista tai NHL-pelaajien asemasta, jos tarjolla ei ole yhtä suuren profiilin pelaajia. Kyseisestä syystä Suomi ja Jalonen eivät voi keskittyä statukseen, joka pelaajan edustamalla sarjalla on.
NHL:n status on toki kovin kaikista. NHL koulii edelleen pelaajista esiin parhaimmat ja kovimmat. Ja vaikka seurojen pelitavoissa on pystysuuntaa, kiekkokontrollia ja niiden variaatioita, ja pelaajille on joskus haastavaa totuttautua Jalosen pelikirjaan, pelaavat maailman parhaat pelaajat kyseisessä liigassa. Olennaista onkin se, että Suomen yksilöistä ei tällä hetkellä löydy maailman parhaita kuin korkeintaan maalivahtiosastolla.
Yksilötasolla Suomi ei pärjää vertailussa Kanadaa tai Venäjää vastaan edes menneiden huippuvuosien malliin. Tarvitaan enemmän. Tarvitaan visio, pelitapa, ja sille vetäjä. Tarvitaan Jukka Jalonen.
Loppujen lopuksi ei haittaa, vaikka Jalosen tavassa toimia NHL-pelaajien kanssa olisi parannettavaa. Tärkeintä on, että Jalonen tietää, minkälaisilla pelaajilla hänen joukkueensa ja hänen pelitapansa toimii. Hoidetaan se kommunikaatio kuntoon ajan kanssa.
Tai toisinpäin. Oli "Meidän Peli" toisille sitten kuinka hassu termi tahansa, ei Jalonen ole mikään Glen Hanlon, joka pyrkii väkisin puolustamaan Slovakian kaltaisella pelaajamateriaalilla. Jalosen pelitapa toimii suomalaisilla pelaajilla. Äly, liike ja ajoitus korvaavat sen, mitä meidän pelaajiemme kädet ja koko jäävät jälkeen maailman parhaista.
Ja jos totta puhutaan, kun Sotšin kisat lähestyvät, uskon, että loppujenkin NHL-pelaajien kiinnostus maajoukkuetta kohtaan alkaa taas mystisesti löytyä.
Kirjoittaja on Jatkoajan NHL-toimituspäällikkö, joka aloittaa päätoimittajana 1.6. alkaen.