Mielipide

Jani Mesikämmen: ”Elämän keväät”

MAAJOUKKUE / Kolumni
Kevät on vuoden parasta lätkäaikaa, mutta ei se aina ole helppoa jääkiekkotoimittajillakaan.

Toisinaan kuulee arvioitavan, että urheilutoimittajat ovat erityisen etuoikeutetussa asemassa työnsä puolesta. ”Ilmaiseksi” päästään peleihin ja matsien jälkeen saa läpsiä ylävitosia tähtien kanssa, kaikki pelaajasiirrotkin ovat tiedossa jo etukäteen.

Myönnettäköön, työ lähentelee toisinaan unelmaa, mutta lieviä varjopuoliakin riittää. Suurin lienee se, että kunniallisesti hoidettu toimittajantyö riisuu illuusiot kiekkosirkuksen luonteesta ja kyynisyys vaanii monen nurkan takana.

Keväät eivät enää ole entisensä.

Joskus oli tarunhohtoinen aika, jolloin tamperelaisetkin vielä menestyivät jääkiekossa. Niinä vuosina Turussa vasta opeteltiin voittamisen kulttuuria, vanhalla Kupittaalla laidan yli näkevät pikkuklopit saivat katsella peliä pleksin takaa kaukalon päädyissä.

Siltä tontilta näin veljeni lämäävän uransa ensimmäisen liigamaalin TPS-Tappara –pudotuspelissä. Varmaan porkkanapöksyt voittivat, mutta olo oli pollea vielä seuraavana päivänäkin koulussa.

Pari vuotta myöhemmin todistin samassa hallissa paikallisen Palloseuran kultavuosien alkua. Enteilevästi seurasin finaalipelejä lähes pressikatsomossa, aikakaudelle ominaisesti hieman epävirallisella paikalla legendaarisen J-P Jalon selostuskopin avoimen ikkunan alla.

Silloin taisin oppia, mitä on pidäkkeetön kiekkohuuma. Sen kevään muistojen kultaamiseksi ei tarvittu edes aikaa.
Vähitellen kävi niin, että koltiaisesta ja kiekkojuniorista kasvoi aikuinen jääkiekon kuluttuja. Lapsenusko oli jo hetkittäin koetuksella, mutta täysverinen kiekkofriikki osasi silti heittäytyä täysillä lätkäkevään iloihin ja suruihin. Se oli niitä aikoja, jolloin Otakar Janecky oli aidosti vihattu hahmo Auran rannoilla (ja se yksi maali oli korkea maila).

Ehdottomasti parasta kirkassilmäisen lajiniilon elämässä oli täydellinen viattomuus. Pelejä saattoi katsoa puhtaasti peleinä, taustoista tietämättä. Ja hallilla käymistä saattoi muutenkin säännöstellä hyviksi ennakoituihin hetkiin.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana lähes kaikki on muuttunut.

Jääkiekon liepeiltä enemmän tai vähemmän elantonsa repivän mediatyöläisen silmiin osuu paljon muutakin kuin pelin hurmaavia hetkiä. Ja pelistä on löydettävä mielenkiintoinen näkökulma silloinkin, kun sitä ei rehellisesti sanottuna oikein ole.

Peliä katsoo väkisinkin hieman erilaisin silmin, kun pohtii ottelun kuluessa, miten ensi kauden seuraa vastaan pelaaminen vaikuttaa tähtipuolustajan esiintymiseen. Eikä kauden tärkeimpien otteluiden upea kiihko välity täysin, jos tietää, että kotijoukkueen ykkössentteri ja päävalmentaja eivät ole olleet aikoihin puheväleissä.

Ja vaikka lätkätoimittaja pääsee uimaan kulisseihin ”salatun” tiedon lähteille, monesti joutuu myös olemaan etäällä tapahtumista. Pressikatsomot ovat aiheesta jossain muualla kuin isojen areenoiden parhailla paikoilla, ja omassa karsinassaan journalistit jäpittävät jäyhästi kaltaistensa kanssa. Hyvän tavan mukaisesti mediakatsomoissa ei tuuletella eikä leuhoteta fanikamat niskassa.

Harva meistä enää rahvaan sekaan edes haluaisi, mutta sekä kuluttajien että toimittajanplanttujen itsensä on hyvä tiedostaa, että olosuhteet vaikuttavat aina lähestymistapaan.

Silti ei auta kiistää yhtä tosiasiaa: kevät on lätkäihmisen parasta aikaa, kaikkine kipupisteineen. Puuduttavan runkosarjatarpomisen ja kyynisyyttä ruokkivien sekasotkujen jälkeen hyvät hetket tuntuvat entistä paremmilta.

Pääkaupunkiseudun kollegoista on tänä ja viime keväänä huomannut helposti, että HIFK:n ja Jokereiden pudotuspelikohtaaminen on heille jotain poikkeuksellista.

Niillekin, jotka eivät edes Facebookissa tunnusta väriä.
Kun on aikansa kirjoitellut tappioputkista, huonoista hankinnoista ja taloussotkuista, on myös uskomattoman vapauttavaa päästä hyvänmakuisten tarinoiden äärelle.

Vaasan Sportin ja Porin Ässien liigakarsintasarja keväällä
2009 oli ulkopuoliselle huikeaa viihdettä. Täysin puskista puksuttanut TPS:n mestaruusjuna vuotta myöhemmin puolestaan lämmitti toimittajan rintaa muutenkin kuin lompakon
kohdalta. Tällaisia suuria kertomuksia syntyy takuuvarmasti tänäkin keväänä.

Parhaiten playoff-kevään arvon huomaa kuitenkin, kun siitä jää paitsi. Turussa TPS ja TUTO eivät voittaneet ainuttakaan pudotuspeliä tänä keväänä. Asianosaisten ohella muut hallille vaivautuneet saivat lähinnä keskittyä odottelemaan, milloin joukkueet pääsevät kärsimyksistään.

Keväisiä töitä vailla oleva paikallistoimittaja yrittää nyt keksiä syitä innostua muun maan ottelusarjoista. Sekin on tosin kiinnostavampaa kuin kuulostella juoruja siitä, kuka paini kenenkin kanssa edarin kaudenpäätösjuhlissa.

Nauttikaa te, jotka voitte sen tehdä.





» Lähetä palautetta toimitukselle