Avauserän osumat riittivät Jukureille voittoon

LIIGA / Raportti
Nestori Lähde vastasi ottelun voittomaalista avauserän lopulla.
Kuva © Jarno Hietanen
KooKoon ja Jukureiden kauden toinen kohtaaminen ei valtaisaksi spektaakkeliksi muodostunut. Tasaisesta väännöstä täyden pistepotin kanssa kotimatkalle poistui Jukurit, joka vei ottelun nimiinsä 2-1-numeroin.
Lähtökohdat 

KooKoon esitykset viime aikoina olleet vahvoja ja se lähti Jukurit-kamppailuun neljän ottelun voittoputkessa. Perjantaina se nappasi 3-2-vierasvoiton HPK:sta, mutta menetti ottelussa myös ruotsalaissentteri Erik Karlssonin sairastuvan puolelle.

Maalivahtipelaaminen 

Juha Järvenpää pelasi kouvolalaisveräjällä erinomaisen ottelun. Varsinkin kolmannen erän alussa hän nappasi Jukureiden kahden peräkkäisen ylivoiman aikana useamman hyvän torjunnan estäen mikkeliläisryhmän karkaamisen 3-0-johtoon.

Puolustuspelaaminen 

Muutamaan otteeseen Jukurit pääsi varsin avoimiin tekopaikkoihin, mutta pääosin kouvolalaisten puolustuspelaaminen oli tiivistä. Jukureiden laukauksetkin monesti pysähtyivät kouvolalalaispelureiden varusteisiin.

Hyökkäyspelaaminen 

KooKoon hyökkäyksissä oli totuttuun tapaan vauhtia, mutta aivan viimeinen terävyys näytti puuttuvan hyökkäyspelaamisesta varsinkin kahdessa ensimmäisessä erässä. Laukaukset lähtivät suurelta osin melko kaukaa ja olivat helppoja poimittavia jukurivahdeille.

Kolmannessa erässä se sai hyvää painetta aikaan ilman maalivahtia ja lopulta Miikka Pitkänen onnistuikin kaventamaan ottelun, mutta sen lähemmäs KooKoo ei lopulta päässyt.

Erikoistilanteet 

KooKoon ylivoima oli tehotonta läpi illan, vaikka peli varsin hyvin pyörikin. Mikkeliläisryhmä oli myös tehnyt kotiläksynsä hyvin, sillä KooKoon kultakypärä Malte Strömwallikaan ei päässyt juurikaan loistavaa laukaustaan ylivoimassa esittelemään.

Alivoimansa KooKoo hoiti varsin hyvin ja Jukuritkin joutui laukomaan kauempaa, sillä keskusta oli tiiviisti puolustettu.

Lähtökohdat 

Jukureiden pelilliset otteet ovat olleet varsin mallikkaita pidemmän aikaa, mutta tulos on vaihdellut tehottoman viimeistelyn vuoksi. Perjantaina joukkue onnistui nappaamaan täyden pistepotin kotikaukalossaan SaiPalta 4-2-numeroin. Pitkäaikaispotilas Mika Partanen teki ottelussa paluun kokoonpanoon ja oli vahvassa iskussa heti tekemällä maalin.

Maalivahtipelaaminen 

Jukureiden veräjällä aloitti Juhana Aho, mutta hänet jouduttiin vaihtamaan avauserän puolivälissä pois, kun hän otti osumaa törmäyksessä Miikka Pitkäsen kanssa. Maalille vaihdettu Sami Rajaniemi pelasi kelpo ottelun Ahon tapaan.

Puolustuspelaaminen 

Jukureiden puolustuspelaaminen oli tiivistä ja se pakotti KooKoon laukomaan kauempaa varsinkin kahdessa ensimmäisessä erässä. Kolmannen erän lopun paineessakin pakka pysyi melko hyvin kasassa, vaikka kavennusmaali omiin menikin.

Hyökkäyspelaaminen 

Jukurit onnistui avauserässä iskemään voittoon tarvittavat osumat, kun Miika Roine sekä Nestori Lähde onnistuivat vastahyökkäysten päätteeksi maalinteossa. Tehottomuus vaivasi kuitenkin mikkeliläisryhmää, sillä heillä oli paikat erityisesti kolmannen erän alussa ylivoimilla iskeä ottelulle lopullinen niitti. Vedot kuitenkin pysähtyivät Järvenpään syliin tai menivät ohi maalin.

Erikoistilanteet 

Ylivoimalla Jukurit laukoi kyllä melko paljon, mutta tulosta se ei saanut aikaan. Alivoima puolestaan toimi hyvin ja se selvitti kaikki neljä alivoimaansa melko helposti.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo