Kärpät nousi sarjakärkeen – nyt kaatui kovavireinen Pelicans

LIIGA / Raportti
Aleksi Mäkelä – maalintekoa oppiva peruspakki.
Kuva © Sami Kemppainen
Tiistain kohtaaminen Oulussa oli kaksi ensimmäistä erää uneliasta arki-illan nolla-nolla -pelaamista. Kolmannen erän alun Kärppien maali herätti ottelun. Kärpät kaivoi rutiinilla 1–0-voiton Pelicansista.
Lähtökohdat 

Kärpät oli ottanut kolmesta edellisestä ottelustaan täydet pisteet maalierolla 11–2. Sarjakolmosena otteluun lähtenyt Kärpät nousisi kärkijoukkueiden lepovuoron vuoksi varsinaisen peliajan voitolla sarjan kärkipaikalle.

Maalivahtipelaaminen 

Viime kauden mestaruuden takuumies Veini Vehviläinen pelasi jo kolmannen nollapelinsä neljään otteluun. Vakuuttavan virheetöntä pelaamista tälläkin kertaa.

Puolustuspelaaminen 

Kärpät puolusti keskustaa tiiviisti. Muutama kiekonmenetys antoi Pelicansile mahdollisuuden murtautua keskikaistan kautta kohti Kärppien maalia, mutta kärppävahti Veini Vehviläinen hoiti  lahtelaisten maalipaikat.

Hyökkäyspelaaminen 

Kärppien hyökkäyspelaaminen ei tuottanut tiistaina paljoa vaarallisia maalipaikkoja. Paikoin kiekkoa saatiin pidettyä hyökkäysalueella hieman pitempään, mutta pääasiassa kiekko pyöri varsin tehottomasti laitojen lähellä. Pelaamisen intohimo varsinkin hyökkäyssuuntaan vaikutti monin paikoin huonolla tavalla syksyiseltä arkipäivän runkosarjapeliltä. Rutiinitaso on kuitenkin kova, sillä se riitti voittoon.

Erikoistilanteet 

Molempien joukkueiden erikoistilannepelaaminen oli samankaltaista; ylivoimalla kiekko pyöri pääasiassa laitojen lähellä, eikä kovinkaan vaarallisia maalintekopaikkoja nähty. Kärppien alivoimapeli oli hieman aggressiivisempaa.

Kaikki Liigan otteluvideot löydät kootusti osoitteesta jatkoaika.com/otteluvideot/liiga
Lähtökohdat 

Kolmesta edellisestä ottelustaan pisteitä napsinut sarjakuutonen Pelicans saapui Ouluun allaan edellisen pelin vierasvoitto sarjakärki TPS:stä. Sitä edeltävästä pelistä oli tullut voitto HIFK:sta. Kolmen pisteen voitto Kärpistä nostaisi hyvävireisen lahtelaisjoukkueen sarjan kakkospaikalle.

Maalivahtipelaaminen 

Juho Olkinuora torjui sen mikä oli torjuttavissa. Hän tarjosi lahtelaisjoukkueelle mahdollisuuden voittoon. 

Puolustuspelaaminen 

Yksi päästetty maali vieraskaukalossa hallitsevaa mestaria vastaan kertoo paljon. Kärpät ei kovin paljoa päässyt omalle mukavuusalueelleen pyörittämään peliä lahtelaisten puolustusalueella.

Hyökkäyspelaaminen 

Kärpät oli tukkinut keskustan niin tiiviisti, että lahtelaisjoukkueen hyökkäykset kulkivat laitojen kautta. Kärppien 42 minuutilla tekemän johtomaalin jälkeen lahtelaisjoukkueen hyökkäyspelaaminen tyrehtyi muutamaksi minuutiksi, mutta parani loppua kohden.

Erikoistilanteet 

Pelicansin alivoimapelaaminen oli passiivista, mikä helpotti Kärppien ylivoimapelin pyörittämistä. Maalinedustaa suojeltiin, mikä pakotti Kärpät yrittämään ratkaisuja kauempaa. Ylivoimalla Pelicans ei puolestaan saanut kiekkoa vaarallisimmalle maalintekoalueelle, vaan kiekko pyöri laitojen lähellä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo