JYP oli terävämpi jäähyjen sotkemassa hegemoniaottelussa

LIIGA / Raportti
Jerry Turkulainen kantoi ottelussa ensimmäistä kertaa kultaista kypärää.
Kuva © Valtteri Vainio www.valtterivainio.com
JYP ja KalPa tarjosivat varsin yleisöönmenevää kiekkoa. Runsaan maalimäärän, vauhdin ja puhuttavien tilanteiden lisäksi kolmannessa erässä tunne oli käsinkosketeltavissa. Voittolaukauskilpailussa voiton nappasi lopulta JYP 4−3-lukemin.
Lähtökohdat 

JYP pelasi keskiviikkona heikon ottelun Jukureita vastaan, joten perjantain kotipeliin riitti parannettavaa. Puolustuskalustoon palasi Mikko Kalteva tuomaan kiekollista osaamista ja hyökkäyksessä rotaation kautta tuotiin tuoreita jalkoja. 

Maalivahtipelaaminen 

Maalivahtipelaaminen on ollut yksi suurimpia kysymysmerkkejä JYPin alkukautta koskien. Maalilla hieman yllättäenkin pelasi Joona Voutilainen, joka aloitti ottelun melko varmoin ottein. Toisessa erässä kiekko kimposi maalivahdin torjunnasta selän kautta maaliin. Tämä ei näkyvästi itsevarmuuteen vaikuttanut, vaikka nuori vahti sortuikin hetkittäin pienoiseen ylipelaamiseen.

Puolustuspelaaminen 

JYP puolusti jälleen melko aktiivisella otteella, sillä KalPa joutui operoimaan jatkuvasti paineen alaisena. Isännät sortuivat ajoittain ylikarvaamiseen, mikä avasi kuopiolaisille tiloja hyökkäysten käynnistelyyn. Heti päätöserän 3−2-johtomaalin jälkeen JYP otti reiluun kolmeen minuuttiin kolme jäähyä, joten johtoaseman puolustaminen oli jälleen heikkoa.

Hyökkäyspelaaminen 

Pyöriminen hyökkäysalueen kulmissa konkretisoitui harvoin laadukkaiksi maalipaikoiksi tasakentällisin pelatessa. Esimerkiksi avauserässä JYP pelasi kuusi minuuttia ylivoimaa, mutta koko erässä Denis Godla venyi kiekon eteen vain kolme kertaa.

Erikoistilanteet 

Jarkko Immosen johtaman ylivoimakoostumuksen syysvire ei toistaiseksi ole ollut paras mahdollinen, mutta perjantaina tilille tuli kaksi maalia. Ensimmäinen osuma selvästi purki paineita, sillä myös ylivoimapelin laatu nousi.

Kaikki Liigan otteluvideot löydät kootusti osoitteesta jatkoaika.com/otteluvideot/liiga
Lähtökohdat 

KalPa hallitsi Järvi-Suomen derbyjä viime vuonna voittamalla kuudesta kohtaamisesta viisi. Sami Kapasen suojatit halusivat jatkaa uuteen kauteen aloittamalla samanlaisen hallinnan.

Maalivahtipelaaminen 

Godlan työmäärä illan ottelussa oli varsin väheinen, sillä jyväskyläläisten laukaukset paukkuivat toistuvasti plekseihin. Päästämiensä maalien kohdalla slovakialaisvahdilla oli vähän tehtävissä.

Puolustuspelaaminen 

Varsinkin ottelun alkupuolella KalPa onnistui horjuttamaan JYPiä karvauspelillään, mutta toisessa erässä JYP löysi siihen lääkkeet. Puolustusalueella vetolinjoja blokattiin kurinalaisesti, mikä vaikeutti isäntien maalintekoa huomattavasti.

Hyökkäyspelaaminen 

Avauserässä KalPa onnistui pelaamaan laadukasta kiekkokontrollia, jolla se sai hyviä hyökkäyksiinlähtöjä aikaiseksi. Tuon jälkeen KalPan hyökkäyspelaaminen tasakentällisin oli ottelun kuvan kannalta varsin pienessä roolissa, kun jäähyt astuivat suurempaan kuvaan.

Erikoistilanteet 

Alivoimapelaamisessa laukausten peittäminen ei ollut yhtä vahvaa kuin tasakentällisin, minkä takia JYP teki maalin myös hitaalla kiekonsiirtelyllä. Ylivoimassa paikkoja rakennettiin kärsivällisesti ja laatu oli pääosin korkealla. Hieman korostuneempi suoraviivaisuus olisi todennäköisesti tuonut useamman ylivoimaosuman.

Erikoista 

Ottelun yksi puhuttavimmista tilanteista oli Ossi Louhivaaran loukkaantuminen ottelun alkuhetkillä. Louhivaara luisteli tilanteessa kohti päätyä KalPan Lauri Taipaluksen kanssa, ja pelaajien jalat kopsahtivat yhteen sillä seurauksella, että JYP-hyökkääjä lensi päin laitaa pää edellä. Taipalukselle ei tuomittu tilanteesta kuin kahden minuutin rangaistus. Monet arvuuttelivat, olisiko ilman sääntöjen muuttumista Taipaluksen ilta päättynyt Louhivaaran loukkaantumiseen.

Jäähyt olivat ottelun aikana muutenkin suuressa roolissa. Ensin JYP pääsi pelaamaan ylivoimaa kuusi kertaa putkeen, jonka jälkeen KalPa pelasi neljä ylivoimaa putkeen päätöserän aikana.

Ottelun ratkaisu 

JYPin pelaaminen johtoasemassa on alkukaudella herättänyt runsaasti keskustelua. 3−2-maalin jälkeen KalPa pääsi peliin kiinni JYPin huolimattomien jäähyjen vuoksi ja tasoitti pelin. Jaakko Rissasen epäonnistuttua rangaistuslaukauksessaan jatkoajalla peli eteni voittolaukauskilpailuun. Siellä JYP osui kahdesti, KalPa ei kertaakaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo