HIFK:n hyökkääjät heräsivät kreivin hetkellä

LIIGA / Raportti
HIFK vei voiton kauden avauksesta Jyväskylästä.
JYP sai liiga-avaukseen vieraakseen HIFK:n. Isännillä oli revanssihenkeä viime kevään hävitystä puolivälieräsarjasta. Lopulta viime keväältä tuttu kaava toistui, kun HIFK nousi lopussa rinnalle ja ohi.
Lähtökohdat 

Vaihtelevalla menestyksellä sujuneiden CHL-otteluiden jälkeen JYP lähti liiga-avaukseen yllään kasa kysymysmerkkejä. Samalla ottelu oli Lauri Merikivellä ensimmäinen liigajoukkueen päävalmentajana.

Maalivahtipelaaminen 

Ykkösvahdin viitta JYPissä on alkukaudesta Eetu Laurikaisen harteilla. Viimeisessä CHL-ottelussa Laurikainen antoi hyvän työnäytteen. HIFK-ottelu sujui vaihtelevissa merkeissä, sillä mukaan mahtui vakuuttavaa perustekemistä, mutta myös yksi paha hörppäys.

Puolustuspelaaminen 

JYP pyrki totuttuun tapaan nopeisiin riistoihin ja minimoimaan tilan ympäri kenttää. Tämä sujui pääsääntöisesti kohtalaisesti, mutta muutamissa HIFK:n pitkissä hyökkäyksissä tyydyttiin vetäytymään enemmän keskustaan. Lopussa kärsivällisyys petti, ja HIFK vei pelin voiton.

Hyökkäyspelaaminen 

Avauspelaamisesta lähtien nähtävillä oli melko perinteinen JYP, joka pääsääntöisesti pyrkii kääntämään peliä mahdollisimman nopeasti. Otteissa oli havaittavissa hieman laadukkaampaa pitkää hyökkäyspeliä, jossa tukitoimet ja kärsivällisyys olivat kohdillaan. Onnistumisia tuli avainpelaajille, kun David Tomasek ja Eric Perrin avasivat maalitilinsä. Hyökkäyspeli loppui kuitenkin päätöserässä, mikä avasi HIFK:lle mahdollisuuden.

Erikoistilanteet 

Alivoimapelaaminen oli omalla alueella melko passiivista, mutta se toimi pääsääntöisesti hyvin HIFK:ta vastaan. Ylivoimassa erityisesti Jarkko Immosen johtamalla vitjalla kiekko liikkui hieman hitaasti, mutta tulosta he onnistuivat silti tekemään. 

Kaikki Liigan otteluvideot löydät kootusti osoitteesta jatkoaika.com/otteluvideot/liiga
Lähtökohdat 

HIFK oli pelaajamarkkinoilla aktiivisena hankkimalla ison profiilin pelaajia sekä hyökkäys- että puolustuskalustoon. Helsinkiläiset lähtevät kauteen yhtenä suurimmista mestarisuosikeista, joten tulosta odotetaan joka ilta.

Maalivahtipelaaminen 

Atte Engren lähtee kauteen selvänä ykkösvahtina. Jyväskylässä otteissa oli havaittavissa pientä lipsumista, sillä maalinedustalla oli melko paljon hakattavia irtokiekkoja. Tämä kielii puolustuskaluston ja maalivahdin yhteispelin parantamisen tarpeesta.

Puolustuspelaaminen 

HIFK hieman varioi puolustusrytmejään karvaamalla avauserässä aktiivisemmin ja vetäytyen toisessa enemmän. Tasapaino oli kuitenkin jatkuvasti melko hyvällä mallilla pieniä nukahduksia lukuun ottamatta. 

Hyökkäyspelaaminen 

Avauspelaamisessä nähtiiin odotetusti JYPiä enemmän lyhyilla syötöillä pelaamista ja se näyttikin vuodenaikaan nähden toimivan verrattain hyvin. Hyökkäysalueella peli nojasi pitkään hyökkäyspeliin ja painopisteen painamiseen syvälle, mikä avasi viivaan tilaa. Sieltä saatiin laukauksia aikaiseksi, mutta tukitoimet maalilla olisivat kaivanneet terävöittämistä.

Erikoistilanteet 

Alivoimapelaaminen oli melko passiivista, mikä avasi JYPille tilaa pyörittää. Tätä JYP käytti myös hyväkseen. Ylivoimapelaaminen kaipasi terävöittämistä, sillä JYP sai minimoitua uhan vajaalla pelatessaan varsin pieneksi.

Erikoista 

Iikka Kangasniemi, Tommi Santala, Erik Thorell. Siinä vain muutama maininta varsin nimekkäästä hyökkäyskalustosta. Tästä huolimatta CHL-otteluissa HIFK:n yhdeksästä maalista kahdeksasta vastasi puolustaja. Sama kaava näytti jatkuvan Jyväskylässä, mutta muutos tuli päätöserän viimeisillä minuuteilla. 3−1-tilanteen jälkeen kaikista maaleista vastasivat HIFK:n hyökkääjät.

Ottelun ratkaisu 

Ottelu aaltoili voimakkaasti puolelta toiselle. Pitkään peli näytti ratkenneen Eric Perrinin 3−1-osumaan, mutta viimeisillä minuuteilla HIFK onnistui viemään pelin jatkoajalle. Siellä Joonas Rask ratkaisi pelin HIFK:lle.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo