KalPa haki voiton Helsingistä hylättyjen maalien illassa – HIFK:n pisteputki jatkuu

LIIGA / Raportti
Niko Hovinen torjui HIFK:n hyökkäykset tehokkaasti.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
HIFK oli niskan päällä ensimmäisessä erässä, jossa joukkueelta hylättiin kaksi maalia. Toisessa erässä KalPa oli kuskin paikalla. Ennakko-odotusten mukaisesti ottelu säilyi tasaisena loppuun asti. Ratkaisu venyi voittolaukauskilpailuun.
Lähtökohdat 

HIFK oli voittanut molemmat kotiottelunsa ennen illan KalPa-peliä. Perjantaina joukkue menetti 3-1-johdon ja hävisi voittolaukauskilpailun jälkeen Pelicansin vieraana. Anton Lundell pelasi ensimmäisen kotiottelunsa liigassa.

Ottelun aluksi vuoden 1998 mestarijoukkue esiteltiin jäällä. Joukkueesta 11 pelaajaa jatkoi myöhemmin uraansa NHL:ssä. Yleisö nousi seisten antamaan suosiota, kun muun muassa Kimmo Timonen, Jarno Kultanen, Mika Kortelainen, Jarkko Ruutu, Bob Halkidis, Marko Tuomainen ja Christian Ruuttu kuulutettiin jäälle. Päävalmentaja Erkka Westerlund pitää joukkuetta kaikkien aikojen parhaana liigajoukkueena.

Maalivahtipelaaminen 

Markus Ruusu pääsi pelaamaan kauden ensimmäisen kotiottelunsa.

- Hienolta tuntui pelata täällä. Meidän fanit piti hyvää ääntä. Minun mielestäni ainakin ensimmäinen erä oli aika hiljaista meidän maalilla. Toka erä vähän lepsuiltiin. Oli vahvaa tekemistä itsellä ja tästä on hyvä jatkaa, vaikkei nyt voittoa tullutkaan, Ruusu kommentoi ottelua.

Puolustuspelaaminen 

HIFK pelasi vahvasti maalin edustalla ja tappoi hyvin alivoimatilanteita. Avauspelaaminen takkusi muutamaan kertaan. KalPan johtomaali syntyi juuri puolustusalueella katkaistusta syötöstä. 

Hyökkäyspelaaminen 

HIFK loi paikkoja ja laukoi ahkerasti. Ensimmäisessä erässä joukkue sai kiekon kolmesti Niko Hovisen selän taakse. Maaleista vain yksi hyväksyttiin.

Ottelun avausmaali syntyi ajassa 7:49. Tommi Santala vippasi kiekon puolustusalueelta keskiympyrään, ja Lucas Lessio nopeana luistelijana karkasi läpiajoon.

Toinen erä oli vaisu. Kolmannen erän lopussa HIFK painoi selkä seinää vasten tasoituksen ilman maalivahtia. Erän viime sekunneilla KalPan puolustaja Lasse Lappalainen kaatui maalin edessä Lennart Petrellin jalan päälle. Petrellin nilkka vääntyi tilanteessa.

- Eiköhän se huomenna ole vähän kipeä. Tällä hetkellä näyttää, että seuraavassa ottelussa olen mukana, kommentoi Petrell.

Erikoistilanteet 

Ottelussa ei nähty ylivoimamaaleja. HIFK tasoitti ottelun tilanteeseen 2-2 ajassa 58:09 pelatessaan ilman maalivahtia. Teemu Eronen laukoi kiekon ranteella kohti maalia. Kiekko pomppi onnekkaasti Juho Keräsen mailasta tolpan ja Hovisen luistimen kautta maaliin.

Lähtökohdat 

KalPa voitti eilen kotonaan Tapparan. KalPa on pelannut tiukkoja pelejä niin kotona kuin vieraissa. Lukko-peliä lukuun ottamatta kaikki KalPan ottelut ovat päättyneet maalin erolla.

Maalivahtipelaaminen 

Niko Hoviselta on aina lupa odottaa vahvaa pelaamista. Sellaista nähtiin myös tänään Nordenskiöldinkadulla. Ottelu ratkesi lopulta voittolaukauskilpailussa, jossa vain Tommi  Santala  onnistui ohittamaan Hovisen kertaalleen.

Puolustuspelaaminen 

KalPa piti HIFK:n ensimmäisen erän jälkeen pois parhaalta maalintekoalueelta. Valmentaja Sami Kapanen kiitteli joukkuettaan sitkeydestä.

- Me emme pelanneet hyvää peliä. Niinkin vaisuja kuin me oltiin läpi ottelun, niin pelattiin puhtaasti eikä istuttu boksissa. Puolustuspelaaminen oli ok läpiajotilanteen jälkeen.

Hyökkäyspelaaminen 

KalPa ei saanut luotua useita maalintekopaikkoja, mutta oli paikoissaan tehokas. Toisen erän loppupuolella KalPa sai hyvän pyörityksen HIFK:n puolustuspäätyyn. Kolmannen erän lopulla syntyi tasoitus, kun Otto Leskinen laukoi kiekon siniviivalta napakasti Ruusun hanskakäden ylänurkkaan.

KalPa siirtyi kolmannen erän puolivälin jälkeen 2-1-johtoon. Kai Kantola katkaisi HIFK.n puolustaja Johan Motinin syötön KalPan hyökkäysalueella. Kiekko jäi Kantolan maalille nousun jälkeen Eetu Luostariselle, joka ampui rannelaukauksen Ruusun kilpikäden ylänurkkaan.

Erikoista 

Anton Lundell oli lähellä tehdä liigauransa ensimmäisen maalin. Hän survoi lähietäisyydeltä kiekon maaliin Hovisen patjojen alta. Maali hylättiin potkumaalina.
Ensimmäisessä erässä oli myös toinen videotarkistus. Jälleen tuloksena maalin hylkäys potkumaalina. Tällä kertaa maalin tekoa yritti Petrell.

Ottelun ratkaisu 

Maalittoman jatkoajan jälkeen KalPan Alexandre Texier onnistui kahdesti voittomaalikilpailussa ohittamaan HIFK-maalivahti Ruusun.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo