Liiga-kierros: Tappara haastaa viime kevään finaaliuusinnassa Kärpät

LIIGA / Kierrosennakko
Kuva © Timo Savela
Torstain Liiga-kierroksen suurin mielenkiinto kohdistuu viime kauden finaaliparin kohtaamiseen.

HIFK katkaisemaan tappioputkea

HIFK on ajautunut kolmen ottelun tappioputkeen. Jukureilla edellisestä täydestä pistepotista on jo viisi ottelua.

HIFK on kärsinyt pelillisistä vaikeuksista viime otteluissa, samalla vire on kääntynyt hiljalleen laskuun. Helsinkiläisten maalinedustasta on muotoutunut vastustajien temmellyskenttä. Merkkausvirheet ja epävarma maalivahtipeli ovat maksaneet punapaidoille pisteitä ja joukkue onkin ajautunut kolmen ottelun tappioputkeen.

Hyökkäyksessä HIFK:lla on kahden kastin väkeä. Ykkösketju Erik Thorell - Juhani Tyrväinen - Joonas Rask on yksi koko Liigan kuumimmista ketjuista, mutta kolmikko on jäänyt liian yksin tulosvastuuseen. Kakkosketjua johtava Tommi Santala oli alkukaudella liekeissä, mutta tutkapari Iikka Kangasniemen putoaminen viereltä on vaikuttanut negatiivisesti Santalan esityksiin, eikä alemmista ketjuista ole tullut riittävästi tukea ykkösketjulle.

Jukurit on jäänyt pisteittä vain kerran tällä kaudella. Tappioita joukkueella on silti enemmän kuin voittoja. Jatkoajoilla ja erityisesti rangaistuslaukauksissa mikkeliläiset ovat olleet heikkoja. Kokonaisuutena joukkueen esityksiä voi kuitenkin pitää positiivisena.

Jesper Piitulainen käänsi katseita HIFK:n suuntaan jo edellisen, JYPille kärsityn tappion jälkeen.

− Iso haaste ja iso mahdollisuus taas meille. Päästään näyttämään omat taitomme ja kykymme siellä kirkkaissa valoissa. Otetaan tämä kolmas erä sinne mukaan ja lähdetään haastamaan rohkealla hyökkäyspelillä sitäkin ryhmää. Heilläkin omassa päässä ovat olleet ne ongelmat, mutta ovat todella vaarallinen hyökkäysjoukkue, Piitulainen kuvaili HIFK:ta.

Tilastot

Edelliset ottelut

HIFK

02.04
Pelicans - HIFK
4 - 3
30.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
28.03
Pelicans - HIFK
0 - 3
26.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
23.03
Pelicans - HIFK
3 - 2 JE

Jukurit

30.03
Jukurit - Kärpät
3 - 4 JE
28.03
Kärpät - Jukurit
2 - 3
26.03
Jukurit - Kärpät
5 - 2
23.03
Kärpät - Jukurit
5 - 2
22.03
Jukurit - Kärpät
1 - 2 JE

Tällä kaudella

Tulosveto

HIFK iskee Jukurien virheisiin
HIFK:n niukat voitot ovat kääntyneet viime kierroksilla tappioiksi, kun helsinkiläiset ovat hävinneet kolme ottelua putkeen. Hurjaa hyökkäysvoimaa ei ole onnistuttu kääntämään tehoiksi. Jukurit puolestaan on jatkanut tutulla kaavalla väläytellen tasaisesti, mutta jänne ei kestä liigan huippuja vastaan koko 60-minuuttista. Viisi vastaan viisi-pelaamisessa on yleisilme on hyvä, mutta ajoittaiset virheet ja huono erikoistilannepelaaminen maksavat pisteet Helsingissä.
3
1 2

Lukko pyrkii pois pohjalta

Lukon kauden alku on ollut vaikea. Torstaina joukkue pyrkii kääntämään kurssiaan niin ikään vaikeuksien kanssa taistelevan JYPin kustannuksella.

Lukko on voittanut varsinaisella peliajalla vasta yhden ottelun. Kokonaisuutena pistesarakkeessa on lisäksi voitto sekä yksi tappio jatkoajoilla. Raumalaisten perisyntinä on ollut runsas jäähyily sekä oman pään vuotaminen. Vain KooKoo on päästänyt enemmän maaleja.

Myös JYPin kauteen on mahtunut jo tässä vaiheessa tason ailahtelua. Kolmesta viimeisestä ottelusta joukkue saalisti vain kaksi pistettä, vaikka vastassa oli ennalta alemmas arvioidut KooKoo sekä Jukurit. 

JYPin kotisivuilla päävalmentaja Jukka  Ahvenjärvi ennakoi torstain ottelua seuraavin sanankääntein.

– Mennään kolmen pelin viikkoa, joten tällä hetkellä täytyy ajatella isoa kokonaiskuvaa. Palautuminen on nyt olennaisessa osassa ja sitten lähdetään uudella ilmeellä kohti torstaita. Tässä vaiheessa ei pysty jäniksiä vetämään hatusta, vaan peruspelaaminen täytyy saada kuntoon.

Tilastot

Edelliset ottelut

Lukko

18.03
Lukko - TPS
3 - 5
16.03
TPS - Lukko
2 - 1
15.03
Lukko - TPS
3 - 2 JE
12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Lukko - TPS
1 - 2

JYP

12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Ässät - JYP
4 - 1
08.03
Pelicans - JYP
3 - 0
05.03
JYP - Sport
2 - 3
02.03
HPK - JYP
4 - 2

Tulosveto

Lukko iskee JYPin heikkoon puolustukseen
Lukko on onnistunut parantamaan otteitaan hyökkäyssuuntaan puolustuspään ollessa vielä pienoinen ongelma. Vaikeuksia voidaan odottaa myös JYPin riistopelaamisen kanssa. Vaikeuksia voidaan odottaa myös vierasjoukkueelle, jonka viisikkopelaaminen on puolustussuuntaan ollut heikkoa. Lukon napatessa pelin virtauksen haltuunsa joutuu JYP mukautumaan, mikä ei sovellu pelaajamateriaalille. Jos JYP on aloitteellinen, tilanne kääntyy päälaelleen.
1 4
2 3

Pelicans odottelee hyökkääjien heräämistä

Pelicansin ja Sportin kohtaamisessa vastakkain ovat erilaiset joukkueet. Pelicansin kulmakivenä toimii puolustuspelaaminen, joka on toiminut kauden alussa loistavasti. Sport on puolestaan aktiivinen ja työteliäs joukkue, joka pyrkii hyökkäämään ajoittain jopa puolustuspelin kustannuksella.

Sport on pelannut seitsemän ottelua, joista joukkue on voittanut toistaiseksi vain kaksi. Toisaalta vaasalaiset ovat jääneet pisteittä vain kerran, mutta jatkoaikatappioita tilillä on neljä. Viimeisin tiistailta Tapparaa vastaan.

− Aloitimme vahvasti. Kun tulosta ei tullut, olimme yhtäkkiä väsyneitä ja pelasime itseltämme jalat alta. Tyytyväinen olen pelaajien suorituksiin, mutta jatkoaikavoittoa odotellessa, kertasi edellistä ottelua Sportin päävalmentaja Ari-Pekka Pajuluoma.

Vahva alku on tavoitteena myös torstaina. Pajuluoma muistutteli tyytyväisenä edellisen ottelun jälkeen, että ottelua ei voi voittaa ensimmäisen kymmenen minuutin aikana, mutta sen voi hävitä.

Pelicans on pelannut hyökkäyssuuntaan ailahtelevasti. Jos puolustus on loistavalla tasolla, myös hyökkäyspeli kulkee alakerran kautta. Kuvaavaa on, että Joukkueen kolme eniten laukonutta pelaajaa ovat puolustajia. Oliwer Kaski, Mikko Kousa ja Casimir Jürgens ovat laukoneet yhteensä 131 kertaa. Vastaavaan lukuun vaaditaan kuusi eniten laukonutta hyökkääjää.

Joukkue kaipaa hyökkäyspään nimimiehiltä onnistumisia ja röyhkeyttä. Pelkkä vastuun siirtäminen viivalle ei toimi loputtomiin. Jesse Mankinen, Hynek Zohorna ja Antti Tyrväinen ovat onnistuneet kukin vain kertaalleen maalinteossa tällä kaudella. Myöhemmin joukkueeseen liittynyt Jesse Saarinen on edelleen ilman avausmaaliaan.

Tilastot

Edelliset ottelut

Pelicans

13.04
Pelicans - Kärpät
2 - 1 JE
12.04
Kärpät - Pelicans
1 - 0
09.04
Pelicans - Kärpät
1 - 0
06.04
Kärpät - Pelicans
3 - 5
05.04
Pelicans - Kärpät
2 - 1

Sport

17.03
Sport - KalPa
2 - 4
15.03
KalPa - Sport
4 - 1
12.03
Sport - Ässät
3 - 2
09.03
Sport - HIFK
1 - 4
07.03
Lukko - Sport
4 - 3 JA

Tällä kaudella

Tulosveto

Lahdessa mätetään maaleja
Erityisesti Pelicansin pelaajamateriaalissa riittää vielä ammentamatonta potentiaalia hyökkäyssuuntaan, mistä kertoo korkeintaan kelvollinen ylivoimapelaaminen sekä heikko laukaisuprosentti viisi vastaan viisi-pelissä. Sportin leirissä on nähty yllättävän paljon puolustajien tekemiä maaleja, mutta puolustussuuntaan on ollut haasteita. Pelicansin hyökkäyspotentiaali alkaakin näkyä torstaina.
3 4
2 3

Tapparan koneet odottavat käynnistymistä

Viime kevään finaaliparin uusinnassa kummankin joukkueen kärkihyökkääjiltä odotetaan syttymistä.

Hallitseva mestari Kärpät on parantanut peliään ottelu ottelulta ja voi nousta illan kierroksella takaisin sarjakärkeen. Vaikka joukkue on jo nyt korkealla, löytyy myös kehityskohteita.

Tulosyksikön hyökkääjissä Kärpillä on vielä monta pelaajaa, jolta odotetaan enemmän. Michal Kristof oli kauden alla pelatuissa otteluissa hyvässä tahdissa, mutta Liigassa tilillä on vasta yksi syöttöpiste. Myös Jasper Lindsteniltä, Nicklas Lasulta ja myös paljon laukoneelta, mutta vain kertaalleen verkkoja heiluttaneelta Ville Leskiseltä odotetaan maaleja.

Myös Tapparan ongelmana on nimekkään materiaalin potentiaalin ulosmittaaminen. Tomas Zaborsky ja Jarkko Malinen ovat pelanneet tehojen valossa nousujohteisesti, mutta kirvesrintojen kohdalla ongelmana on alempien ketjujen tuki hyökkäyspeliin.

Joukkueiden erona on puolustuspeli. Kärppien kokonaispaletti on viimeistelyn vaikeuksista huolimatta hyvin kasassa ja puolustus sekä Veini  Vehviläinen muodostavat vahvan selkänojan oululaisten pelaamiselle. Tapparalla on ollut merkittäviä vaikeuksia viisikkopelaamisensa kanssa, kuten kiekonhallintatilastoista voi lukea. Laukaisutilastoissa Tappara on vajonnut sarjan peräpäähän.

Tilastot

Edelliset ottelut

Tappara

13.04
Tappara - KalPa
3 - 1
12.04
KalPa - Tappara
0 - 4
09.04
Tappara - KalPa
1 - 2
06.04
KalPa - Tappara
4 - 5
05.04
Tappara - KalPa
3 - 2 JE

Kärpät

13.04
Pelicans - Kärpät
2 - 1 JE
12.04
Kärpät - Pelicans
1 - 0
09.04
Pelicans - Kärpät
1 - 0
06.04
Kärpät - Pelicans
3 - 5
05.04
Pelicans - Kärpät
2 - 1

Tulosveto

Tapparan ongelmat jatkuvat
Tuloksellisesti vaikean alun jälkeen Kärpät on onnistunut palaamaan odotetulle kurssilleen. Menestys on rakentunut erityisesti jäätävän väkevän puolustuspelaamisen varaan, mistä myös selvästi liigan pienin päästettyjen maalien määrä kertoo. Tapparan otteet ovat ailahdelleet pahasti, eikä aloitteellisuutta ole ollut kuin välähdyksittäin. Tähän myös Kärpät iskee ja onnistuu hakemaan pisteet heränneiden kärkipelaajien johdolla.
0 2
3