Ässät vahvaan otteeseen pudotuspelipaikasta

LIIGA / Raportti
Antti Pennanen ei ollut tyytyväinen tuomareiden ratkaisuun hylätä Kerhon avauserässä tekemä maali.
Ässien uusiutunut peli toi vankan voiton kilpakumppani HPK:sta. Hämeenlinnalaiset eivät pystyneet kotijoukkueen vahvaan otteeseen. Pallokerhon päävalmentajaa kismitti hylätty maali.

Porissa pelattiin tiistai-iltana kliseinen kuuden pisteen ottelu. Liigassa kymmenentenä majaileva Ässät sai vastaansa yhtä paikkaa alempana pitävän HPK:n. Ottelu oli tiukka puolustuskamppailu, eikä kummallekaan siunaantunut montaa maalipaikkaa. Ässät piti puolustuksensa kasassa piirun verran paremmin ja tarrasi vahvasti kiinni viimeiseen pudotuspelipaikkaan voittaen 3−1.

Molemmat joukkueet lähtivät otteluun puolustus ensin, joka näkyi maalintekopaikkojen vähyytenä. Sekä patapaidat että ritarit yrittivät pitää omaa päätään puhtaana. Maalit tehtiinkin pääsääntöisesti nopeista vastahyökkäyksistä. Kerhon paketti avautui muutaman kerran enemmän ja Ässät pääsikin rokottamaan näistä lipsahduksista.

Erikoistilanteita siunaantui molemmille joukkueille, mutta näissä kumpikaan joukkue ei saanut pyöritystä kunnolla aikaiseksi. Ässien maalilla koko kauden alavireisesti pelannut Andreas Bernard on saanut viime aikoina koottua peliään ja oli HPK:lle vaikea ohitettava. Ässäpuolustus oli vankempaa ja rauhallisempaa kuin aiemmin kuluvalla kaudella, eikä antanut vierailijoille mahdollisuutta voittoon.

− Ottelun tärkeys näkyi molemmissa joukkueissa. Kumpikaan ei lähtenyt avaamaan peliään alussa. Tämä oli meiltä tyly kotimatsi, puolustettiin hyvin loppuun asti. Jännitys näkyi ylivoimalla, sitä emme saaneet jauhamaan. Lopun pelaaminen oli erittäin hyvää. Täytyy kiittää koko joukkuetta ja olla tyytyväinen heidän puolestaan, kun pisteet jäivät Poriin. HPK:lta todella kova vastus, Ässien peräsimessä häärivä Mikael Kotkaniemi analysoi.

HPK:lle ilta oli vaikea, sillä ylivoimaansa vahvasti luottava hämeenlinnalaisjoukkue ei saanut omaansa kulkemaan. Paikkoja oli muutamia, varsinkin Kristian Vesalaisella, mutta kiekot eivät uponneet Bernardin selän taakse. Kerho sai pitkän, noin kolmen ja puolen minuutin, pyörityksen kotijoukkueen päätyyn kolmannen erän puolivälissä, mutta sekään ei tuottanut tulosta.

− Hyvä lähtö oli otteluun, sitten Ässät sai oman momentuminsa päälle. Todella kova kamppailu- ja taistelupeli. Viidellä viittä vastaan peli meni tasan. Kolmas erä oli taas hyvää, selvensi Kerhon päävalmentaja Antti Pennanen.

Pennanen ei sulattanut hylättyä maalia

HPK sai kiekon Ässien nuottaan ottelun avauserässä, mutta Ässien haaston jälkeen maali hylättiin. Pennanen kritisoi suorin sanoin tuomiota. Ässät sen sijaan pääsi seuraavasta hyökkäyksestä iskemään ottelun ensimmäisen hyväksytyn maalin.

− Kun pelataan näitä tiukkoja pelejä, niin toivoisi, että tuomiot menisivät oikein. Ässäpelaaja työnsi meidän pelaajan maalivahdin alueelle ja piti häntä siellä. Ei meidän pelaajalla ollut mitään mahdollisuutta tulla pois sieltä. Katsokaa se tilanne ja olkaa vain eri mieltä, pois hän ei sieltä pääse, Pennanen selitti otteluvalvoja Sami Seppälälle.

Seppälä vastasi Pennasen tuimaan kritiikkiin yhtä tuimasti.

− Kyllä hänet sinne työnnetään, mutta alueelta pitää pyrkiä aktiivisesti pois. Sitä ei tapahtunut, vaan pelaaja seisoi keskellä aluetta maalivahdin sylissä, Seppälä sanoi.

Pennanen halusi vielä viimeisen sanan.

− Kiva kuulla, mitä esimiehesi sanoo huomenna kun soitan hänelle, Pennanen tiuski.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Otteluvideo